The Story of Ricky
The Story of Ricky eli Riki-Oh on alun perin manga-sarjakuva, josta myöhemmin tehtiin animaatio ja näytelty elokuva. Rickyn hahmon loivat Masahiko Takajo ja Saruwatari Tetsuya.
Ricky on nuori mies, joka on oppinut Qigong -nimisen taistelulajin Tšiang Kai-šekin henkivartijalla. Hänellä on äärimmäiset voimat ja hän kykenee murskaamaan ihmisiä ja esineitä. Tarinat kertovat Rickyn elämästä tulevaisuuden huippuvartioidussa yksityisessä vankilassa, jonne hän on joutunut kostettuaan yakuza-mafialle tyttöystävänsä kuoleman.
Manga-sarjakuva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Manga-sarjakuvaa julkaistiin Business Jump -nimisessä lehdessä kaikkiaan 12 tarinaa vuosina 1988–1990.
Animaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanissa valmistettiin vuonna 1990 kaksi suoraan videolevitykseen mennyttä Ricky-elokuvaa: Riki-oh: The Wall of Hell ja Riki-oh: Child of Destruction. Ensimmäinen elokuva kertoo alkupään manga-tuotannon tapahtumia ja toisessa Ricky etsii veljeään, joka on joutunut pahan kultin seuraajaksi.
Elokuva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1991 tehtiin Hongkongissa Rickyn vankila-ajasta elokuva, jossa esiintyvät oikeat näyttelijät. Elokuvan ohjasi Ngai Kai Lam ja Rickyn roolia esittää Siu-Wong Fan. Vuonna 1993 elokuvaa esitettiin teattereissa myös Yhdysvalloissa. Elokuva on äärimmäisen väkivaltainen ja taistelukohtaukset noudattavat ns. splatter-tyyliä.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Story of Ricky Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- http://bj.shueisha.co.jp/contents/comic/sp/rikiou/ (Arkistoitu – Internet Archive) (japaniksi)
- http://www.anzu.sakura.ne.jp/~phantom/c_tex/riki_oh/rikioh.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- Englanniksi käännettyjä sarjakuvia (Arkistoitu – Internet Archive)