Tämä on hyvä artikkeli.

Rumble in the Jungle

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta The Rumble in the Jungle)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rumble in the Jungle
Päivämäärä 30. lokakuuta 1974
Paikka Stade du 20 mai, Kinshasa, Zaire
Panoksena WBA:n/WBC:n raskaansarjan maailmanmestaruus
George Foreman vs. Muhammad Ali
Big George The Greatest
Katsaus
Houston, Texas Kotipaikka Louisville, Kentucky
40–40–0
KO 37		 Tilastot 46–44–2
KO 31
190 cm Pituus 191 cm
100 kg Paino 92 kg
WBA:n/WBC:n raskaansarjan maailmanmestari Mestaruus
Lopputulos Ali voitti tyrmäyksellä 8. erässä

Rumble in the Jungle (suom. Ryminää viidakossa) oli nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruusottelu, joka käytiin 30. lokakuuta 1974 Stade du 20 mai -stadionilla silloisen Zairen pääkaupungissa Kinshasassa maailmanmestari George Foremanin ja haastaja Muhammad Alin välillä. Ottelua pidetään yleisesti yhtenä nyrkkeilyhistorian parhaista,[1] vaikka sen tapahtumia on luonnehdittu vähäisiksi.[2]

Ottelun nimen keksi promoottori Don King, joka lupasi molemmille ottelijoille ennätyksellisen viiden miljoonan dollarin ottelupalkkion. King oli tuolloin uusi nimi suurien otteluiden järjestäjänä eikä hänellä ollut varaa taata ottelupalkkioita itse. Zairen presidentti Mobutu Sese Seko suostui sijoittamaan rahojaan otteluun sillä ehdolla, että kamppailu käytäisiin hänen maassaan.[3]

Ottelu kesti kahdeksan erää, joiden aikana altavastaajana kamppailuun lähtenyt entinen maailmanmestari Muhammad Ali väsytti vastustajansa asettumalla köysiin ja antamalla tämän lyödä itsensä uuvuksiin. Kamppailun viimeiseksi jääneessä erässä Ali kaatoi Foremanin kanveesiin iskusarjalla kasvoihin ja voitti maailmanmestaruuden tyrmäyksellä. Alista tuli voiton myötä toinen raskaansarjan nyrkkeilijä, joka pystyi voittamaan kerran menettämänsä mestaruuden takaisin.

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen ottelua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Muhammad Ali ja George Foreman

Muhammad Ali oli menettänyt ottelulisenssinsä ja raskaansarjan maailmanmestaruutensa vuonna 1967 kieltäydyttyään suorittamasta asepalvelustaan. Vuonna 1970 hän teki paluun kehään ja voitti Jerry Quarryn sekä Oscar Bonavenan, minkä jälkeen hän pääsi haastamaan maailmanmestari Joe Frazierin maailmanmestaruusottelussa, joka tunnetaan nimellä Fight of the Century. Ali koki kamppailussa uransa ensimmäisen tappion ja hävisi 15-eräisen ottelun Frazierille pisteillä. Tämänkin jälkeen hän jatkoi uraansa ja onnistui nousemaan NABF:n kansalliseksi mestariksi. Hän menetti tittelinsä kerran Ken Nortonille, mutta saatuaan sen takaisin uusintaottelussa hän pääsi jälleen kohtaamaan Frazierin. Tämä oli kuitenkin jo menettänyt maailmanmestaruutensa nuorelle George Foremanille. Ali voitti Frazierin pistein ja haastoi Foremanin otteluun maailmanmestaruudesta.

George Foreman oli voittanut kultamitalin vuoden 1968 olympialaisissa ja kohonnut ammattilaiseksi. Hän osasi hyödyntää loistavasti suurta kokoaan (190 cm ja 100 kg[3]), iskuvoimaansa ja koon tuomaa psyykkistä ylivoimaansa. Häntä pidettiin pelätyimpänä maailmanmestarina sitten Sonny Listonin.[4] Maailmanmestari Joe Frazier oli puolustanut mestaruuttaan Ali-voittonsa jälkeen vain kahdesti ja lähti Sunshine Showdown -nimellä tunnettuun kamppailuun Foremania vastaan 3 : 1 ennakkosuosikkina.[5] Hänen valmentajansa olivat arvioineet Foremanin olevan niin hidas, että Frazier pystyisi väistämään tämän iskuja. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Frazier menetti mestaruutensa nuorelle tulokkaalle kaaduttuaan kanveesiin kuusi kertaa kahden erän aikana, ennen kuin tuomari oli keskeyttänyt ottelun. Frazierin kanssa käymänsä ottelun jälkeen Foreman puolusti mestaruuttaan kahdesti: ensin José Romania vastaan, joka tuli tyrmätyksi ensimmäisessä erässä; ja Ken Nortonia vastaan, joka hävisi tyrmäyksellä toisessa erässä.[6] Ali oli aiemmin kohdannut tasaväkisissä kamppailuissa sekä Frazierin että Nortonin, ja oli kokenut heitä vastaan myös siihenastisen uransa ainoat tappiot. Kun Foreman oli voittanut molemmat ottelijat ylivoimaisesti, pidettiin häntä selvänä ennakkosuosikkina kohtaamisessaan Alia vastaan.[3]

Foreman oli ajautunut lakimiestensä mukaan lähes vararikkoon sekä avioeronsa[4] että entisten rahoittajiensa lähdön takia. Hänen Roman-ottelun palkkiostaan pidätettiin 250 000 dollaria, ja Norton-ottelun palkintorahansa Foreman käytti kokonaisuudessaan velkojen maksamiseen ja kalliiseen elämään. Otteluparin tavoitteet sopivat hyvin yhteen, sillä George Foreman tarvitsi rahaa ja Muhammad Ali halusi voittaa toisen maailmanmestaruuden.[7] Yksi syy otteluun oli myös Foremanin tuntemattomuus maailmanmestarina ja julkisuudessa paljon esiintyneen Muhammad Alin kohtaamisen tiedettiin tuovan nuorelle mestarille paitsi rahaa, myös kunnioitusta.[4]

Ottelun järjesti uraansa vasta aloitteleva nyrkkeilypromoottori Don King, jolla oli vain vähän aiempaa kokemusta suurten otteluiden järjestämisestä. Hänen ainoa suuri ottelunsa ennen Rumble in the Junglea oli Foremanin ja Ken Nortonin välisen ottelun järjestäminen. Jo tuolloin Alin ja Foremanin kohtaamisen mahdollistaminen oli ollut hänen suunnitelmissaan.[8] King lupasi molemmille ottelijoille ennätykselliset viisi miljoonaa dollaria (urheiluhistorian suurin yksittäinen palkkio siihen asti[4]), mikäli he suostuisivat otteluun. Koska Kingillä ei kuitenkaan ollut kyseistä summaa, joutui hän turvautumaan ulkopuoliseen rahoittajaan taatakseen ottelijoiden palkkiot. Zairen presidentti Mobutu Sese Seko suostui takaamaan ottelun rahoituksen sillä ehdolla, että kamppailu käytäisiin hänen maassaan.[3] Zairen johtajan lopullinen panos ottelun järjestämiseen oli 11,4 miljoonaa dollaria.[9]

Odotukset ottelun tuloista olivat luonnollisesti suuret. Kamppailulle odotettiin television välityksellä satoja miljoonia katsojia yli 75 maasta, minkä lisäksi ottelun teatteriesitysten hinnat oli säädetty korkeiksi. Syy TV-katsojalukujen korkeisiin odotuksiin oli, että itse Stade du 20 mai -stadionille ei odotettu monia maksavia asiakkaita. Ottelun uskottiin olevan ensimmäinen nykyaikainen nyrkkeilyn maailmanmestaruusottelu, johon kaikki katsojat pääsivät ilmaiseksi.[4]

Aika Zairessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foreman ja Ali saapuivat Zaireen kesällä 1974 valmentautuakseen ja tottuakseen Afrikan trooppiseen ilmastoon. Paikalliset luulivat Foremania valkoihoiseksi ennen tämän saapumista.[10] Ottelu piti alun perin käydä jo syyskuussa, mutta sitä jouduttiin siirtämään kuusi viikkoa eteenpäin lokakuulle, koska Foreman sai silmäkulmaansa haavan sparratessaan harjoituksissa.[3] Harjoittelukumppani oli suojautunut kyynärpää edellä jolloin Foremanin pää osui siihen. Hänen oikeaan silmäkulmaansa ommeltiin viisi tikkiä.[10] Ottelun ajankohdan siirto ei haitannut Foremanin harjoittelua, vaan haavan ja ottelun siirtämisen myötä hän sai hankittua itselleen lisää harjoitusaikaa, jota häneltä oli monien paineiden takia aiemmin puuttunut.[11] Silti pitkä oleskelu Zairessa ei ollut Foremanille mieleen, sillä hän ei viihtynyt maassa, jossa Ali tuntui koko ajan olevan häntä suurempi tähti ja sen asukkaiden suosikki. Foreman on sanonut olleensa Zairessa vasten tahtoaan, kuin poliittinen vanki, ja hänen majapaikkansakin sijaitsi vanhassa armeijan tukikohdassa.[3] Hänellä oli myös oma saksanpaimenkoiransa mukanaan, mistä zairelaiset eivät pitäneet, koska belgialaisilla siirtomaaisännillä oli ollut niitä lemmikkeinään siirtomaavallan aikana. Ali taas nautti tilanteesta, vaikka hänen mielessään kävikin nopeasti hylätty ajatus Joe Frazierin kutsuminen Zaireen ottelemaan Foremanin sijasta.[10]

Muhammad Ali hurmasi zairelaiset, jotka ottivat hänet nopeasti omakseen.[3][7] Hän pääsi tapaamaan presidentti Mobutua maan presidentinlinnaan. Ali oli mielissään kutsusta, sillä hän ei ollut koko siihenastisen uransa aikana saanut kutsua Valkoiseen taloon.[3] Alia miellytti erityisesti se seikka, että Zairea hallitsi lähes yksinomaan mustista koostuva kansa.[3] Ottelu sai myös runsaasti huomiota, kun kesäkuun aikana Ali sai houkuteltua Foremanin julkiseen nahinaan, jossa kamppailijat päätyivät repimään toistensa vaatteita. Foreman sanoi myöhemmin katuneensa sitä, että oli käynyt käsiksi Aliin ja menettänyt malttinsa.[4]

Nyrkkeilyasiantuntijat uskoivat Alin mahdollisuuksien mestaruuteen olevan olemattomat, ellei hän pysyisi jatkuvasti liikkeessä ja välttyisi köysiin joutumiselta.[2] Ennen ottelua järjestetyissä lehdistötilaisuuksissa myös Ali puhui runsaasti jalkatyön merkityksestä ja voittamisesta "tanssimalla".[12] Ali oli kuitenkin jo Yhdysvalloissa Deer Laken harjoitusleirillään esittänyt valmentajilleen leikillään ajatuksen, että voimakkaasti lyövä ja lyhyisiin otteluihin tottunut Foreman (joka oli otellut täydet erät viimeksi neljä vuotta aiemmin, silloinkin kymmeneräisen[11]) voitaisiin voittaa väsyttämällä. Tämän idean käyttö vahvistui entisestään, kun Ali kävi salaa seuraamassa mestarin harjoituksia, joissa hän näki Foremanin hyökkäävän suoraan kehän läpi harjoitusvastustajiensa kimppuun. Ali tajusi joutuvansa käyttämään kaiken energiansa vastustajan pakenemiseen, ellei keksisi jotain aivan muuta.[12] Zairessa vietetyn kesän ajan Ali keskittyi harjoituksissa erityisesti vatsalihaksiensa kehittämiseen, jotta kestäisi Foremanin voimakkaita vartaloiskuja.[9]

Ottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelu alkoi kello 4 aamulla Zairen aikaa. Aikaisessa alkamisajassa oli ajateltu erityisesti Yhdysvaltojen lähetysaikaa. Paikan päällä Kinshasan Stade du 20 mai -stadionilla ottelua seurasi 60 000 ihmistä.[9] Vaikka Foreman oli ottelun voittajasuosikki suhdeluvulla 3–1,[2][9][12] uskottiin Alin tarjoavan hänelle kovimman vastuksen vuosiin.[4] Haastaja saapui paikalle jo muutamia minuutteja ennen Foremania ja lämmitteli liikkumalla ympäri kehää. Muistelmissaan Ali sanoi monien toimittajien tulkinneen liikkumisen esiintymiskuumeeksi, vaikka todellisuudessa hän haki tuntumaa kehän nurkkausten välisiin etäisyyksiin ja köysien tukevuuteen.[13]

Kun maailmanmestari Foreman saapui kehään, alkoi kehätuomarina toiminut Zack Clayton ohjeistaa nyrkkeilijöitä ottelun säännöistä. Kesken ohjeiden Ali alkoi puhumalla ärsyttää ja solvata Foremania, joka ei vastannut herjoihin mitenkään. Tuomari varoitti Alia puhumisesta useita kertoja ja uhkasi tätä diskauksella, kuitenkin tuloksetta. Ali ei omien sanojensa mukaan uskonut tulevansa hylätyksi, koska mikään sääntö ei kiellä puhumista kamppailun aikana. Hän myös tiesi, ettei Clayton uskaltaisi ajaa häntä ulos kehästä, kun suurin osa katsojista stadionilla tuki häntä.[14]

Ali aloitti ottelun liikkumalla itselleen tyypillisesti tanssien eteenpäin. Hän otteli yllättävän aggressiivisesti ja iski Foremania useita kertoja oikealla suoralla. Alin osumat saivat yleisön huutamaan. Foreman kuitenkin asteli iskuja päin ja hänen voimakas vartaloiskunsa sai Alin irvistämään. Foreman sai Alin köysiin muutaman kerran ensimmäisen erän aikana, mutta haastaja pääsi joka kerralla pois.[2]

Ali on sanonut Foremanin vahvuuden olleen hänen kykynsä katkaista haastajan tie oikaisemalla suoraan kehän läpi. Ali kertoo, ettei hän ensimmäisessä erässä onnistunut saamaan Foremania muiden vastustajiensa tavoin omaan tahtiinsa.[15] Foremanin ei hyökätessään tarvinnut ottaa yhtä montaa askelta erää kohden kuin Alin, eikä haastaja uskonut jaksavansa otella 15 erää sillä tavalla. Köysiin nojatessaan ja Foremanin iskuja torjuessaan hän pystyi väsyttämään vastustajansa.[16] Erän jälkeen Alin kulmassa työskennelleet miehet kehottivat häntä tanssimaan ja pysymään ulkona köysistä, jolloin Ali sanoi tietävänsä mitä on tekemässä.[12] Tuossa vaiheessa hän tajusi, ettei voi voittaa Foremania perinteisellä nyrkkeilemisellä ja päätti hyödyntää iskunkestävyyttään.[17] Erätauon aikana Ali ehti vielä nostattaa yleisöä huutamaan nimeään heiluttamalla kättään ilmassa.[2]

Toisessa erässä Foreman lähti hyökkäämään ja sai Alin helposti köysiin. Tämä kuitenkin hallitsi lähitaistelutilanteita ja pystyi suojauksellaan pysäyttämään Foremanin pahimmat koukut. Alille merkittiin erän aikana enemmän puhtaita osumia kuin Foremanille.[2] Kolmas erä kulki samaan tapaan kuin edellinen. Foreman sai tällä kertaa lyötyä enemmän koukkuja Alin vartaloon ja osui kerran päähän. Köysiin nojaamista jatkanut Ali pyrki lyömään iskusarjoja Foremanin kasvoihin aina tilaisuuden tullen. Erä oli hyvin tasainen[2] ja Muhammad Ali on jälkeenpäin sanonut sitä uransa pisimmäksi eräksi. Hän itse arvioi Foremanin voittaneen.[18] Palattuaan kulmaansa tauolle Ali sanoi valmentajalleen Angelo Dundeelle, että Foremanin iskut olivat siedettäviä. Tämä oli merkki siitä, ettei hän enää aikoisi muuttaa taktiikkaansa, vaan jatkaisi vastustajansa väsyttämistä kamppailun loppuun asti.[12]

Neljännessä erässä Foreman alkoi vaikuttaa väsyneeltä ja Ali pystyi horjuttamaan häntä. Foremanin iskut eivät olleet enää yhtä tarkkoja ja hänen lyöntinsä osuivat monta kertaa Alin käsivarsiin vartalon sijaan.[2] Tämän lisäksi haastaja alkoi ärsyttää mestaria kuvailemalla hänen iskujaan tyttömäisiksi.[12] Ali voitti erän.[2] Foreman alkoi turhautua Alin ärsyttämiseen ja aloitti uupumuksestaan huolimatta viidennen erän hyökkäävästi, pyrkien ratkaisemaan ottelun nopeasti. Hän alkoi lyödä voimaiskuja, joista osa läpäisi Alin suojauksen ja osui vartaloon. Erän lopulla Ali pystyi jälleen lyömään Foremania iskusarjoilla, jotka saivat hänet huojumaan. Aktiivisempi Foreman kuitenkin voitti erän nimiinsä.[2]

” Ali, bombaye! ”

– Yleisö kannusti Muhammad Alia huudoin "Ali, tapa hänet!". [1]

Viidennen erän painostuksen jälkeen Foreman väsyi ja Ali onnistui voittamaan nimiinsä seuraavat kaksi erää. Foreman yritti turhaan saada Alia iskuetäisyydelle ajamalla häntä takaa, jolloin Ali iski häntä suoralla kasvoihin saaden monia puhtaita osumia. Haastajaa kannustanut yleisö alkoi huutaa Ali, bombaye (suom. "Ali, tapa hänet")[1] -kannustushuutoaan yhä kovemmin erien aikana. Kahdeksannen erän alussa uupunut Foreman oli kaatua ulos kehästä ohimenneen iskunsa vuoksi, mutta onnistui lyömään aiempia eriä puhtaampia lyöntejä.[2]

Erän lopulla Ali päätti ratkaista ottelun ja löi sarjan iskuja Foremanin kasvoihin. Ottelun viimeiseksi jäänyt isku Foremanin leukaan kaatoi hallitsevan mestarin kanveesiin. Ali jäi seuraamaan tilannetta oikea kätensä vielä koholla. Kehätuomarina toiminut Zach Clayton laski Foremanin ulos ottelusta, vaikka tämä yritti vielä nousta ylös.[2] Kehän laidalla Foremania tukenut entinen maailmanmestari Archie Moore yritti ohjeistaa tätä kääntymään vatsalleen ja nousemaan ylös jaloillaan, mutta turhaan.[12] Erä päättyi ajassa 2.58, eli kaksi sekuntia ennen päättymistään. Muhammad Alista tuli toinen nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruuden takaisin voittanut nyrkkeilijä.[2]

Ottelun jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Molemmat ottelijat tienasivat kamppailusta ennätykselliset 5 miljoonaa dollaria ottelupalkkiona.[19][9] Koska Muhammad Ali sai ottelupalkkionsa lisäksi erinäisiä korvauksia voitostaan, on hänen palkkionsa laskettu nousseen peräti 5,85 miljoonaan dollariin.[20] Ottelun järjestäjät tienasivat 12 miljoonaa dollaria pelkästään televisio-oikeuksista, mutta kamppailun elokuvateatteri-esitysten katsottiin jääneen kauas asetetusta 40 miljoonan dollarin tavoitteesta.[9] Kuva Muhammad Alin oikealla suoralla iskemästä tyrmäysiskusta pääsi Sports Illustrated -lehden kanteen.[21]

Ottelun lopputulos yllätti kaikki, sillä Ali oli voittanut Foremanin tavalla, jonka oli sanottu johtavan hänen omaan tappioonsa. Ennen ottelua monet asiantuntijat olivat kirjoittaneet, että Alilla olisi mahdollisuuksia vain, mikäli hän pyrkisi välttelemään Foremania ja pysymään poissa köysistä.[2] George Foreman ei ottelun jälkeen kyennyt muistamaan sen viimeisiä sekunteja, joiden aikana hänet tyrmättiin.[12] Foreman sanoi toimittajille, ettei hän kamppailun aikana edes tuntenut oloaan väsyneeksi. Hän myös kuvitteli ottelun olleen hallinnassaan,[12][9] sillä hän kertoi noudattaneensa tarkkaan managerinsa Dick Sadlerin antamia ohjeita.[12] Foremanin seurueeseen kuuluneet olivat tappiosta yhtä yllättyneitä kuin hänkin. Manageri Sadler on sanonut heidän harjoitelleen Foremanin kanssa nimenomaan hyökkäämistä kehän poikki ja vastustajan ajamista köysiin. Vaikka näin oli tappiosta huolimatta tapahtunut, hän sanoi Foremanin tehneen väärin yrittäessään lyödä yhtä ratkaisevaa voimakasta iskua, kun kulmauksen henkilökunta oli nimenomaan ohjeistanut hänet lyömään vastustajaansa iskusarjoilla.[12] Foremanin kulmauksessa työskennellyt entinen maailmanmestari Archie Moore oli tästä eri mieltä ja suhtautui ennakkosuosikin tappioon ymmärtäväisemmin. Hän korosti, ettei Foreman ollut ajanut Alia köysiin, vaan haastaja oli vetäytynyt niihin itse, mikä oli muuttanut koko tilanteen, sillä Ali ei missään vaiheessa kamppailua ollut paikassa, missä ei olisi halunnut olla. Moore myös vertasi Alin ottelemista nuoren Jack Thompsonin kamppailuihin 1920-luvulla. Thompson oli tunnettu otteluistaan, joissa hän käytti taitavasti kehää ympäröiviä köysiä hyväkseen.[12] Muhammad Alin taktiikka sai myöhemmin nimen rope-a-dope.

George Foremanilla meni vuosia päästä yli Rumble in the Junglessa kokemastaan tappiosta, joka oli hänen uransa ensimmäinen. Hän vihasi Alia ja näki ottelusta painajaisia. Hän kiisti hävinneensä rehellisellä pelillä ja syytti tappiostaan myrkytettyä vettä,[22] kehätuomari Zach Claytonin liian nopeaa luvunlaskua,[9] Afrikan raskasta ilmastoa, johon hän ei ollut ehtinyt tottua, sekä Alin valmentaja Angelo Dundeen löysäämiä kehäköysiä.[1] Myöhemmin Foreman kuitenkin tunnusti tappionsa aitouden, ja sittemmin hänestä ja Alista on tullut hyviä ystäviä. Lisäksi Foreman on kertonut, että ottelu opetti hänelle nöyryyttä elämässä ja että hän on ylpeä saadessaan olla tärkeä luku Alin värikkäällä uralla.[3] Foreman on myös sanonut pitävänsä Muhammad Alia kaikkien aikojen parhaana nyrkkeilijänä.[23]

Rumble in the Jungle on yksi kuuluisimmista nyrkkeilyotteluista, mitä on koskaan käyty.[1] Norman Mailer kirjoitti ottelusta reportaasikirjan The Fight (1975) ja Leon Gast ohjasi vuonna 1996 dokumenttielokuvan Kehäkuninkaat, joka voitti parhaan dokumentin Oscar-palkinnon.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ali, Muhammad; Durham, Richard: Suurin ja kaunein. Suomentanut Jussi Nousiainen. Helsinki: Tammi, 1975. ISBN 951-30-3664-2
  • Goldstein, Alan: Muhammad Ali – legendaarisen nyrkkeilijän tarina. Suomentanut Marianna Kurtto. Jyväskylä: Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7653-6
  • Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Goldstein, s. 109.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Romppainen, Janne: Legendaariset ottelut: #2 Ali-Foreman Boxing.fi – Finnish Boxing Online. Arkistoitu 13.1.2012. Viitattu 15.10.2010. (suomeksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j Goldstein, s. 108.
  4. ↑ a b c d e f g Sport: Violent Coronation in Kinshasa Time Magazine. Arkistoitu 15.11.2010. Viitattu 16.11.2010. (englanniksi)
  5. ↑ Sport: Instant Champion Time Magazine. Arkistoitu 13.11.2010. Viitattu 23.11.2010. (englanniksi)
  6. ↑ Lounasheimo, s. 399–401
  7. ↑ a b Lounasheimo, s. 401
  8. ↑ Sport: From Killer to King Time Magazine. 30.6.1975. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 16.11.2010. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e f g h Sport: Muhammad on the Mountaintop Time Magazine. Arkistoitu 28.4.2013. Viitattu 15.11.2010. (englanniksi)
  10. ↑ a b c Dokumentti: Kehäkuninkaat, 1996 (VHS)
  11. ↑ a b Lounasheimo, s. 402
  12. ↑ a b c d e f g h i j k l Plimpton, George: Breaking A Date For The Dance Sports Illustrated. 11.11.1974. Arkistoitu 10.10.2010. Viitattu 11.11.2010. (englanniksi)
  13. ↑ Suurin ja kaunein, s. 422
  14. ↑ Suurin ja kaunein, s. 424–425
  15. ↑ Suurin ja kaunein, s. 426
  16. ↑ Suurin ja kaunein, s. 427
  17. ↑ Acevedo, Carlos: Was Ali the Greatest Heavyweight? boxinginsider.com. 14.7.2008. BoxingInsider.com. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  18. ↑ Suurin ja kaunein, s. 431
  19. ↑ Lounasheimo, s. 379
  20. ↑ Tiainen, Jorma O. ym. (toim.): Vuosisatamme kronikka, s. 1059. Jyväskylä: Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X
  21. ↑ Sports Illustrated -kansi, 11. marraskuuta 1974 Sports Illustrated. 11.11.1974. Arkistoitu 9.10.2010. Viitattu 11.11.2010. (englanniksi)
  22. ↑ Foreman pitää kiinni myrkytysteoriasta 23.5.2007. Helsingin Sanomat.
  23. ↑ Goldstein, s. 6–7.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rumble_in_the_Jungle&oldid=22807569”