Tämä on lupaava artikkeli.

Dave Brubeck

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta The Dave Brubeck Quartet)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dave Brubeck
Brubeck Schipholin kansainvälisellä lentoasemalla Amsterdamissa, 9. lokakuuta 1964.
Brubeck Schipholin kansainvälisellä lentoasemalla Amsterdamissa, 9. lokakuuta 1964.
Henkilötiedot
Koko nimi David Warren Brubeck
Syntynyt6. joulukuuta 1920
Concord, Kalifornia, Yhdysvallat
Kuollut5. joulukuuta 2012 (91 vuotta)
Norwalk, Connecticut, Yhdysvallat
Ammatti jazzpianisti, säveltäjä, orkesterinjohtaja
Muusikko
Aktiivisena 1940-luku–2012
Tyylilajit jazz, cool jazz, West Coast -jazz
Soittimet piano
Yhtyeet The Dave Brubeck Quartet
Levy-yhtiöt Fantasy, Columbia, Legacy, Atlantic, A&M, Concord, Sony, Telarc
Aiheesta muualla
Kotisivut

David Warren ”Dave” Brubeck (6. joulukuuta 1920 Concord, Kalifornia, Yhdysvallat – 5. joulukuuta 2012 Norwalk, Connecticut, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen jazzpianisti.

Brubeck valmistui University of the Pacificista vuonna 1942 ja palveli sen jälkeen armeijassa. Hän sai musiikinopetusta Darius Milhaud’lta. Brubeck sai urallaan Grammyn elämäntyöstään, Yhdysvaltain National Medal of Artsin 1994 sekä tähden Hollywood Walk of Famelle. Brubeck tunnetaan useiden jazzstandardien säveltäjänä. Eräs hänen yhtyeensä The Dave Brubeck Quartetin tunnetuimmista kappaleista on yhtyeen saksofonistin ja Brubeckin pitkäaikaisen aisaparin Paul Desmondin säveltämä ”Take Five”.

Brubeck on saanut monia sekä kansallisia että kansainvälisiä kunnianosoituksia ja palkintoja. Hän jatkoi muusikonuraansa kuolemaansa saakka 91-vuotiaana vuonna 2012.

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Warren Brubeck syntyi Concordissa Kaliforniassa 6. joulukuuta 1920. Hänen äitinsä Elisabeth Brubeck (s. Ivey) oli pianisti, ja hänen isänsä oli cowboy. Brubeckin kahdesta vanhemmasta veljestään tuli ammattimuusikoita. Brubeck itse alkoi opiskella pianonsoittoa neljävuotiaana. Hän oli 12-vuotias, kun perhe muutti karjatilalle Sierra Nevadan juurelle. Hänen elämänsä muuttui dramaattisesti: pianotunnit päättyivät ja cowboyelämä alkoi. Hän työskenteli isänsä kanssa 45 000 hehtaarin karjatilalla. Brubeck alkoi 14-vuotiaana soittaa paikallisissa tanssiyhtyeissä viikonloppuisin.[1] Hän oli teini-ikäisenä intohimoinen muusikko, mutta aikoi tästä huolimatta käytännöllisemmälle uralle eläinlääkäriksi.[2]

Brubeck esiintyi öisin pianistina opiskellessaan College of the Pacificissa Stocktonissa Kaliforniassa. Yksi hänen professoreistaan ehdotti, että Brubeckin kannattaisi opiskella musiikkia. Brubeck kuunteli neuvoa ja valmistui collegesta vuonna 1942. Samana vuonna hän värväytyi armeijaan. Vapauduttuaan asepalveluksesta vuonna 1946 hän ilmoittautui Kalifornian Oaklandissa sijaitsevaan Mills Collegeen opiskelemaan sävellystä ranskalaisen säveltäjän Darius Milhaud’n johdolla. Milhaud rohkaisi Brubeckia jatkamaan uraa jazzin parissa ja sisällyttämään sävellyksiinsä jazzelementtejä.[1]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brubeck perusti vuonna 1947 nimeään kantaneen oktetin, johon kuului hänen lisäkseen muita Milhaud-opiskelijoita, jotka kokeiluissaan yhdistelivät erilaisia musiikkityylejä.[3] Oktetin musiikki sai vaikutteita polyrytmien ja polytonaalisuuden opiskelusta. Se teki useita äänityksiä, mutta ajalleen varsin kokeellinen yhtye hajosi yleisön puutteeseen.[4] Brubeck loukkaantui 1951 vakavasti ollessaan Havailija surffaamassa. Hän vauroitti selkäytimensä ja useita nikaimia ja sai käsiinsä hermovaurion, joka vaikutti hänen soittamiseensa.[3]

The Dave Brubeck Quartet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
The Dave Brubeck Quartet vuonna 1962. Vasemmalta oikealle: Brubeck, Paul Desmond, Joe Morello ja Gene Wright.

Brubeck ja alttosaksofonisti Paul Desmond muodostivat 1951 The Dave Brubeck Quartetin. Heidän yhteistyönsä kesti yli seitsemäntoista vuotta.[1] The Dave Brubeck Quartet tekivät 1950- ja 1960-luvun alussa jazzia tutuksi nuorille levytyksillää ja yliopistokampuksilla järjestyissä konserteilla. Kvartetin yleisö ei kuitenkaan rajoittunut vain opiskelijoihin, sillä yhtye soitti jazzklubeilla kaikissa suurissa kaupungeissa ja kiersivät yhdessä muun muassa Duke Ellingtonin, Ella Fitzgeraldin, Charlie Parkerin, Dizzy Gillespien ja Stan Getzin kanssa. The Dave Brubeck Quartet voitti myös monia ammattilehtien, kriitikkojen ja lukijaäänestyksien palkintoja. Brubeckin muotokuva oli vuonna 1954 Time-lehden kannessa, ja sen yhteydessä oli artikkeli jazzin ”renessanssista” ja Brubeckin suosion suuresta noususta.[1][3]

The Dave Brubeck Quartet teki 1958 ensimmäisen kansainvälisen kiertueensa. Yhdysvaltain ulkoministeriö kustansi kvartetin esiintymiset Puolassa, Intiassa, Turkissa, Sri Lankassa, Afganistanissa, Pakistanissa, Iranissa sekä Irakissa. Yhtyeen musiikissa alkoivat tämän jälkeen näkyä uudet kulttuurivaikutteet. Vuoden 1959 albumi Time Out sisälsi tavanomaisesta poikkeavia jazzin tahtilajeja. Se oli myös ensimmäinen miljoona kappaletta myynyt jazzalbumi, ja kappaleet ”Blue Rondo à la Turk” sekä ”Take Five” tulivat jukeboxeihin ympäri maailmaa.[1] ”Take Five” -kappaletta pidetään klassikkona, ja se on myydyin jazzsingle.[4]

Alkuperäinen The Dave Brubeck Quartet lopetti vuonna 1967, mutta Brubeck perusti samana vuonna uuden kvartetin Jack Sixin, Alan Dawsonin ja Gerry Mulliganin kanssa.[1][3]

Brubeck esiintyi 1970-luvulla kiertueella myös poikiensa Dariuksen (koskettimet), Chrisin (basso ja pasuuna) ja Danin (rummut) kanssa. Heidän yhtyeensä nimi oli Two Generations of Brubeck (suom. Kaksi sukupolvea Brubeckeja). Yhtyeen musiikki sekoitti jazzia, rockia ja bluesia. Brubeck kokosi 1970-luvun puolessavälissä ”perinteisen” Dave Brubeck -kvartetin uudelleen yhtyeen 25-vuotisjuhlakiertuetta varten, mutta yhtye oli yhdessä vain hetken Paul Desmondin kuoltua vuonna 1977.[2] Brubeck kiersi myös apartheidinaikaisessa Etelä-Afrikassa. Hänen sopimuksensa mukaan yhtye soittaisi vain yleisöille, joita ei olisi erotettu konserttikävijöiden ihonvärin mukaan. Kiertue keskeytettiin, kun joidenkin tapahtumapaikkojen järjestäjät eivät suostuneet integroituihin konsertteihin.[3]

Vuonna 1987 The Dave Brubeck Quartet teki Neuvostoliiton-kiertueen. Brubeckin poika Chris soitti sähköbassoa. Myöhemmin samana vuonna Brubeck sävelsi kappaleen ”Upon This Rock”, jota soitettiin paavi Johannes Paavali II:n San Franciscon -vierailulla. Vuonna 1988 The Dave Brubeck Quartet matkusti Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin mukana Moskovaan esiintymään Reaganin ja Mihail Gorbatšovin huippukokouksessa.[3]

Sooloura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brubeck esiintymässä Deauvillessä vuonna 1990.

Brubeck teki 1970-luvun jälkeen monia arvostettuja albumeita, vaikka taloudellisesti hänen albuminsa eivät enää myyneet samalla tavalla kuin aiemmin. Kriitikoilta saivat ylistystä muun muassa Paper Moon (1981), Blue Rondo (1986), Moscow Nights (1987), Nightshift (1993), In Their Own Sweet Way (1994) ja To Hope! A Celebration (1996). A Dave Brubeck Christmas (1996) nostettiin jopa historian parhaaksi jazz-joulualbumiksi. Brubeckin myöhäisvaiheen levytyksiin kuului myös muun muassa soolopianoesityksiä, kuten One Alone (2000).[4]

1990-luvulla Brubeck sai useita palkintoja. Hän vastaanotti muun muassa Grammy-elämäntyöpalkinnon helmikuussa 1996.[3]

Esiintymiset Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brubeck esiintymässä Helsinki Jazz Festivalilla vuonna 1964.

Suomessa Brubeck on esiintynyt ainakin Helsinki Jazz Festivalilla vuonna 1964, Kulttuuritalolla vuonna 1966,[5] Pori Jazzissa vuonna 1990[6] sekä Espoon April Jazzissa vuonna 2000.[7]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brubeck kuoli sydämen vajaatoimintaan 91-vuotiaana. Hän olisi täyttänyt seuraavana päivänä 92 vuotta. Brubeck oli vaimonsa kanssa naimisissa 70 vuotta.[3]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brubeck meni armeijaan värväytymisen jälkeen naimisiin collegeaikaisen opiskelukaverinsa Iola Whitlockin kanssa 21. syyskuuta 1942. Heidän ensimmäinen poikansa David Darius Brubeck syntyi 14. kesäkuuta 1947 ja toinen Michael Lawrence Brubeck 18. maaliskuuta 1949. Heidän kolmas poikansa Christopher William Brubeck syntyi 19. maaliskuuta 1952. Neljäntenä lapsena heille syntyi 5. marraskuuta 1953 tytär Catherine Ivey Brubeck. He saivat neljännen poikansa Daniel Peter Brubeckin 4. toukokuuta 1955 ja viidennen poikansa Charles Matthew Brubeckin 9. toukokuuta 1961.[2][3]

Michael kuoli 30. kesäkuuta 2009. Iola kuoli 90-vuotiaana 12. maaliskuuta 2014.[3]

Kunnianosoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brubeck vastaanottamassa Kennedy Center Honors -palkintoa Valkoisessa talossa 6. joulukuuta 2009. Vasemmalta oikealle: ensimmäinen nainen Michelle Obama, Mel Brooks, Dave Brubeck, Grace Bumbry, Robert De Niro, Bruce Springsteen ja presidentti Barack Obama.

Brubeck sai pitkän uransa aikana monia kansallisia ja kansainvälisiä kunnianosoituksia. Hänelle myönnettiin muun muassa National Medal of Arts, National Academy of Recording Arts and Sciences -akatemian elämäntyöpalkinto sekä tähti Hollywood Walk of Famelle. Hän on saanut myös useita kunniatohtorin arvoja yhdysvaltalaisista, kanadalaisista, englantilaisista sekä saksalaisista yliopistoista ja hengellisen teologian kunnia-arvon Fribourgin yliopistosta Sveitsistä. Brubeck sai Distinguished Arts Award -palkinnon Michiganin yliopiston Ford Honors -ohjelmasta ja vuonna 2006 Notre Damen yliopiston korkeimman kunnianosoituksen, Laetare-mitalin. Hän oli Yalen yliopiston Duke Ellington -stipendiaatti ja Yalen musiikkikorkeakoulu myönsi hänelle Sanford-mitalin.[8][9]

Vuonna 2000 National Endowment for the Arts julisti Dave Brubeckin jazzmestariksi. Hänet valittiin vuonna 2003 American Classical Music Hall of Fameen vuonna 2003, ja vuonna 2007 hän sai Living Legacy Jazz Award -palkinnon Kennedy Centeriltä ja Arison-palkinnon National Foundation for the Advancement of the Artsilta.[8][9]

Brubeckin kansainvälisiä kunniamainintoja ovat Itävallan korkein taidepalkinto, Ranskan hallituksen kunniamaininta ja Italian Bocconi-mitali. Lontoon sinfoniaorkesteri tunnusti pitkän yhteistyönsä Brubeckin kanssa ja myönsi hänelle elämäntyöpalkinnon vuonna 2007.[8][9]

Vuonna 2009 Brubeck vastaanotti Kennedy Center Honors -palkinnon, jonka presidentti Barack Obama myönsi hänelle hänen 89-vuotissyntymäpäivänään.[1]

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brubeckia pidetään yhtenä merkittävimmistä jazzmuusikoista. Los Angeles Timesin mukaan Brubeck oli ”yksi jazzin ensimmäisistä poptähdistä”. Brubeck ei tosin itse aina pitänyt kuuluisuudestaan; esimerkiksi Time-lehden kansikuvassa oli Brubeckin mielestä pitänyt olla hänen sijaansa Duke Ellington.[10] Brubeck kokeili erilaisten tahtilajien sekä sävellajien kanssa, mikä on yksi syy sille, että hänen musiikkiaan pidetään omintakeisena. Brubeck ei aina tosin saanut kriitikoiden arvostusta, jotka kutsuivat hänen musiikkiaan muun muassa kaavamaiseksi, mahtipontiseksi ja – sana, josta Brubeck erityisesti ei pitänyt – juroksi.[11]

Brubeck kertoi kerran, mitä jazz merkitsi hänelle:[11]

»Yksi niistä syistä, jonka takia uskon jazziin on se, että ihmisten ykseys voi ilmestyä sydämesi rytmin kautta. Se on samanlainen missä puolella maailmaa tahansa, se sydämenlyönti. Se on ensimmäinen asia, jonka kuulet syntyessäsi – tai ennen synnyttyäsi – ja viimeinen asia, jonka kuulet.»

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[12]

Albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Brubeck Trio with Cal Tjader, Volume 1 (1949)
  • Brubeck Trio with Cal Tjader, Volume 2 (1949)
  • Brubeck/Desmond (1951)
  • Stardust (1951)
  • Dave Brubeck Quartet (1951)
  • Jazz at the Blackhawk (1952)
  • Dave Brubeck/Paul Desmond (1952)
  • Jazz at Storyville (livealbumi, 1952)
  • Featuring Paul Desmond in Concert (livealbumi, 1953)
  • Two Knights at the Black Hawk (1953)
  • Jazz at Oberlin (1953) (Fantasy)
  • Dave Brubeck & Paul Desmond at Wilshire Ebell (1953)
  • Jazz at the College of the Pacific (1953) (Fantasy)
  • Jazz Goes to College (1954) (Columbia)
  • Dave Brubeck at Storyville 1954 (livealbumi, 1954)
  • Brubeck Time (1955)
  • Jazz: Red Hot and Cool (1955)
  • Brubeck Plays Brubeck (1956)
  • Dave Brubeck and Jay & Kai at Newport (1956)
  • Jazz Impressions of the U.S.A. (1956)
  • Plays and Plays and ... (1957) (Fantasy)
  • Reunion (1957) (Fantasy)
  • Jazz Goes to Junior College (livealbumi, 1957)
  • Dave Digs Disney (1957)
  • In Europe (1958)
  • Complete 1958 Berlin Concert (1958, julkaistu 2008)
  • Newport 1958 (1958)
  • Jazz Impressions of Eurasia (1958)
  • Gone with the Wind (1959)
  • Time Out (1959) (Columbia/Legacy)
  • Southern Scene (1960)
  • The Riddle (1960)
  • Bernstein Plays Brubeck Plays Bernstein (1960)
  • Brubeck and Rushing (1960)
  • Brubeck à la mode (1961) (Fantasy)
  • Tonight Only (1961)
  • Take Five Live (1961, uudelleenjulkaistu 1965)
  • Near-Myth (1961) (Fantasy)
  • Time Further Out (1961) (Columbia/Legacy)
  • Countdown—Time in Outer Space (1962) (Columbia)
  • The Real Ambassadors (1962)
  • Bossa Nova U.S.A. (1962)
  • Brubeck in Amsterdam (1962, uudelleenjulkaistu 1969)
  • At Carnegie Hall (1963)
  • Brandenburg Gate: Revisited (1963) (Columbia)
  • Time Changes (1963)
  • Dave Brubeck in Berlin (1964)
  • Jazz Impressions of Japan (1964) (Columbia/Legacy)
  • Jazz Impressions of New York (1964) (Columbia/Legacy)
  • Angel Eyes (1965)
  • My Favorite Things (1965)
  • The 1965 Canadian Concert (1965, uudelleenjulkaistu 2008)
  • Time In (1966) (Columbia)
  • Anything Goes (1966)
  • Bravo! Brubeck! (1967)
  • Buried Treasures (1967, uudelleenjulkaistu 1998)
  • Jackpot (1967) (Columbia)
  • The Last Time We Saw Paris (1968)
  • Adventures in Time (kokoelma-albumi, 1968) (Columbia)
  • The Light in the Wilderness (1968)
  • Compadres (1968)
  • Blues Roots (1968)
  • Brubeck/Mulligan/Cincinnati (1970)
  • Live at the Berlin Philharmonie (1970)
  • The Last Set at Newport (1971) (Atlantic)
  • Truth Is Fallen (1972)
  • We’re All Together Again for the First Time (1973)
  • Two Generations of Brubeck (1973)
  • Brother, the Great Spirit Made Us All (1974)
  • All the Things We Are (1974)
  • Brubeck & Desmond 1975: The Duets (1975)
  • DBQ 25th Anniversary Reunion (1976) (A&M)
  • The New Brubeck Quartet Live at Montreux (1978)
  • A Cut Above (1978)
  • La Fiesta de la Posada (1979)
  • Back Home (1979) (Concord)
  • Tritonis (1980)
  • Paper Moon (1982)
  • Concord on a Summer Night (1982)
  • For Iola (1984)
  • Marian McPartland’s Piano Jazz with Guest Dave Brubeck (1984, uudelleenjulkaistu 1993)
  • Reflections (1985)
  • Blue Rondo (1986)
  • Moscow Night (1987)
  • New Wine (1987, uudelleenjulkaistu 1990)
  • The Great Concerts (kokoelma-albumi, 1988)
  • Quiet as the Moon (This Is America, Charlie Brown -minisarjan ääniraita, 1991)
  • Once When I Was Very Young (1991)
  • Trio Brubeck (1993)
  • Late Night Brubeck (1994)
  • Just You, Just Me (sooloalbumi, 1994)
  • Nightshift (1995)
  • Young Lions & Old Tigers (1995)
  • To Hope! A Celebration (1996)
  • A Dave Brubeck Christmas (1996)
  • In Their Own Sweet Way (1997)
  • So What’s New? (1998)
  • The 40th Anniversary Tour of the U.K. (1999)
  • One Alone (2000)
  • Double Live from the USA & UK (2001)
  • The Crossing (2001)
  • Vocal Encounters (kokoelma-albumi, 2001) (Sony)
  • Classical Brubeck (Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa, 2003) (Telarc)
  • Park Avenue South (2003)
  • The Gates of Justice (2004)
  • London Flat, London Sharp (2005) (Telarc)
  • Live at the Monterey Jazz Festival 1958–2007 (2008)
  • Yo-Yo Ma & Friends – Songs of Joy and Peace (kappale ”Concord”) (2008) (Sony)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Biography Dave Brubeck. Viitattu 26.1.2022. (englanti)
  2. ↑ a b c Deming, Mark: Dave Brubeck Biography AllMusic. Viitattu 30.11.2021. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j Timeline Dave Brubeck. Viitattu 17.5.2022. (englanti)
  4. ↑ a b c Dave Brubeck Encyclopedia Britannica. 2.12.2021. Viitattu 16.6.2022. (englanniksi)
  5. ↑ Jazzlegendat Suomessa Yle. Viitattu 30.11.2021.
  6. ↑ Pori Jazz Archives historia.porijazz.fi. Viitattu 30.11.2021.
  7. ↑ Uusitorppa, Harri: April Jazz aloittaa pianojazzin legendalla Helsingin Sanomat. 25.4.2000. Viitattu 30.11.2021.
  8. ↑ a b c Accolades Dave Brubeck. Viitattu 29.1.2022. (englanti)
  9. ↑ a b c Awards Dave Brubeck Jazz. Viitattu 29.1.2022. (englanniksi)
  10. ↑ Brown, August: Jazz great Dave Brubeck dies at 91 Los Angeles Times. 5.12.2012. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  11. ↑ a b Ratliff, Ben: Dave Brubeck, Whose Distinctive Sound Gave Jazz New Pop, Dies at 91 The New York Times. 5.12.2012. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  12. ↑ The Dave Brubeck Quartet Albums and Discography AllMusic. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Dave_Brubeck&oldid=22690798”