The Brothers Johnson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Brothers Johnson vuonna 1980

The Brothers Johnson on yhdysvaltalainen 1970-luvun R&B-yhtye. Yhtye koostuu kahdesta veljeksestä, George ("lightnin' licks") ja Louis ("Thunder Thumbs") Johnsonista.

Kitaristi-laulaja George ja basisti Louis muodostivat Johnson-yhtyeen alun perin heidän vanhemman veljensä Tommyn ja serkkunsa Alex Weirin kanssa. Tuohon aikaan he kävivät koulua Los Angelesissa, Kaliforniassa. Kun heistä tuli ammattilaisia, yhtye kävi kiertueilla jopa R&B-tähtien Bobby Womackin ja Supremesin kanssa. Myöhemmin George ja Louis liittyivät Billy Preston's bandiin ja kirjoittivat hänelle kappaleet "Music in My Life" ja "The Kids and Me", ennen kuin lähtivät kyseisestä yhtyeestä vuonna 1973. Vuonna 1976 veljekset levyttivät The Beatlesin kappaleen "Hey Jude" musiikkidokumenttiin "All This and World War II".

Samana vuonna Quincy Jones palkkasi heidät soittamaan hänen Mellow Madness -LP:hensä ja nauhoitti neljä heidän kappalettaan, mm. "Is It Love That We're Missing?" ja "Just a Taste of Me". Myöhemmin tuona vuonna 1976 Jones palkkasi heidät kiertueelle Japaniin ja tuotti heidän ensimmäisen albuminsa "Look Out For #1", joka julkaistiin jo maaliskuussa 1976. vuoden päässtä julkaistiin heidän albuminsa "Right On Time", joka ylsi kolmannelletoista sijalle Billaboard Hot 200 -listalla. "Blam!!" tuli ulos elokuussa 1978 ja ylsi jo seitsemännelle sijalle samaisella listalla.

Uudelleen syntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhyen esiintymisen vuonna 1994 lisäksi duo laukaisi laajentuneen USA:n kiertueen 2002, joka sai laajalti hyvän vastaanoton. Mukana oli useita artisteja viihdealalta. Muutaman vuoden päästä bändi julkaisi live-DVD:n ja CD:n jotka ilmestyivät nimellä "Strawberry Letter 23 : Live".

Vuosi Single
  • A-side
  • B-side
Listasijoitukset Albumi Tuotantoyhtiö Lisätietoja
US R&B US Hot 100 US Dance
1976 #1 #3 Look Out For # 1 A&M
1976
  • "Get The Funk Out Ma Face"
  • "Tomorrow"
#1 #30 Look Out For # 1 A&M
1976
  • "Free And Single"
  • "Thunder Thumbs And Lightnin' Licks"
#26 #103 Look Out For # 1 A&M
1977 #1 #5 Right On Time A&M
1977
  • "Runnin' For Your Lovin'"
  • "Q"
#20 #107 Right On Time A&M
1977
  • "Love Is"
  • "Right On Time"
#50 Right On Time A&M
1978 #45 #104 Blam ! A&M
1978
  • "Ain't We Funkin' Now"
  • "Dancin' And Prancin'"
#45 #102 Blam ! A&M
1980
  • "Stomp!"
  • "Let's Swing"
#1 #7 #1 Light Up The Night A&M "Let's Swing" on pelkästään B-puolella
1980
  • "Light Up The Night"
  • "Streetwave"
#16
  • Light Up The Night
  • Blam !
A&M
1980
  • "Treasure"
  • "Smilin' On Ya"
#36 #73 Light Up The Night A&M
1981
  • "The Real Thing"
  • "I Want You"
#11 #67 Winners A&M
1981
  • "Dancin' Free"
  • "Do It For Love"
#51 Winners A&M
1981
  • "Have You Heard The Word"
  • "I See The Light"
Passage A&M Recorded by the group Passage
1982
  • "Welcome To The Club"
  • "Echoes Of An Era"
#13 Blast ! A&M "Echoes Of An Era" vain B-puolella
1982
  • "I'm Giving You All Of My Love"
  • "The Real Thing"
  • Blast !
  • Winners
A&M
1984
  • "You Keep Me Coming Back"
  • "Deceiver"
#12 #102 #22 Out Of Control A&M "Deceiver" vain B-puolella
1985
  • "Back Against The Wall"
  • "Back Against The Wall"
Unreleased

album

Qwest U.S.-only solon julkaisi George Johnson, nimellä

Brother Johnson

1985
  • "Kinky"
  • "She's Bad"
Evolution Capitol U.S.-only solon julkaisi Louis Johnson
1988
  • "Kick It To The Curb"
  • "P.O. Box 2000"
#52 Kickin' A&M
1988
  • "Party Avenue"
  • "Party Avenue"
Kickin' A&M


Year Album Label Chart positions
Hot 200 Top R&B/Hip-Hop
1976 Look Out For # 1 A&M # 9
1977 Right On Time A&M # 13
1978 Blam ! A&M # 7
1978 Blam !
  • Special edition : picture-disc
  • julkaistiin US-formaattina & Japanese Tour-formaattina
A&M
1978 Blam !
  • Special edition : radio haastattelu
A&M
1980 Light Up The Night A&M # 5
1980 Sweet Thunder (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Special edition Light Up The Night
A&M
1981 Winners A&M # 48
1981 Passage
  • Mukana myös Louis Johnson , Valerie Johnson & Richard Heath
A&M
1982 Blast !
  • Albumin toisella puolella new work, toisella puolella vanhoja klassikoita
A&M
1984 Out Of Control A&M # 91 # 20
1985 Evolution
  • Europe-exclusive sooloalbumi Louis Johnsonin tekämänä
Capitol
1988 Kickin' A&M
2004 Strawberry Letter 23 : Live
  • Julkaistiin double disc-formaattina ( CD + DVD )
  • Virallinen julkaisupäivä 26. lokakuuta 2004
Cleopatra
  • 1977 - Right On Time
  • 1980 - Stomp
  • 1981 - The Real Thing
  • 1988 - Kick It To The Curb