Bar-Kays

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta The Bar-Kays)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bar-Kays oli kuuluisan Stax-yhtiön leivissä aloittanut soul- ja funk-yhtye.

Ensimmäinen albumi, Soul Finger (1967) sisälsi kuuluisan samannimisen kappaleen. Yhtye teki tuolloin instrumentaalimusiikkia ja soitti monien Stax-artistien artistien, kuten Otis Reddingin ja Isaac Hayesin, taustalla. 10. joulukuuta, 1967, yhtyeen kitaristi, urkuri, saksofonisti ja rumpali kuolivat lento-onnettomuudessa Lake Mononan yläpuolella matkalla Wisconsinin Madisoniin. Onnettomuudesta selvinnyt trumpetisti Ben Cauley sekä lentokoneesta myöhästynyt basisti James Alexander kokosivat yhtyeen kuitenkin samalla nimellä uudelleen. 1970-luvulla yhtye levytti funkia Mercury Recordsin riveissä, tunnetuin albumi oli vuonna 1976 julkaistu Too Hot to Stop. R&B-listahittejä syntyi vielä 1980-luvunkin puolella. Vuonna 1991 yhtyeen basisti Alexander aloitti parin vuoden tauon jälkeen keikkailun Bar-Kays-nimellä uudestaan uusilla jäsenillä.

  • Soul Finger (1967)
  • Gotta Groove (1969)
  • Black Rock (1971)
  • Do you see what I see? (1972)
  • Coldblooded (1974)
  • Too Hot to Stop (1976)
  • Flying High on Your Love (1977)
  • Money Talks (1978)
  • Light of Life (1978)
  • Injoy (1979)
  • As One (1980)
  • Nightcruising (1981)
  • Propositions (1982)
  • Dangerous (1984)
  • Banging the Wall (1985)
  • Contagious (1987)
  • Animal (1988)