Tennisesseet
| Tennisesseet | |
|---|---|
| String Theory | |
 |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | David Foster Wallace |
| Kieli | englanti |
| Genre | essee |
| Julkaistu | 2016 |
| ISBN | 978-1-59853-480-1 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Tero Valkonen, Juhani Lindholm |
| Kansitaiteilija | Ilkka Kärkkäinen |
| Kustantaja | Siltala |
| Julkaistu | 2021 |
| Ulkoasu | nid. |
| Sivumäärä | 158 |
| ISBN | 978-952-234-914-9 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Tennisesseet (String Theory) on yhdysvaltalaisen kirjailijan ja tennisharrastajan David Foster Wallacen tennisaiheinen esseekokoelma. Esseet on suomentanut Tero Valkonen, paitsi aloitusesseen Juhani Lindholm.
Esseet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juhani Lindholmin suomentama aloitusessee "Tennistä ja tornadoja" ("Derivative Sport in Tornado Alley") on aiemmin ilmestynyt kokoelmassa Hauskaa, mutta ei koskaan enää (2012), jonka 1997 ilmestyneen alkuperäisversion kirjoituksista tämä ja loistoristeilykirjoitus saivat armon Wallacen silmissä. Aivan alun perin kirjoitus ilmestyi 1992 suppeammassa muodossa lehtiartikkelina Harper'sissa.[1][2][3]
Toinen essee, Tero Valkosen suomentama, "Kuinka Tracy Austin särki sydämeni" ("How Tracy Austin Broke My Heart") käsittelee urheilijaelämäkertoja ja repii silpuksi haamukirjoittajan kirjoittaman tennistähti Tracy Austinin elämäkerran Beyond Center Court, jota Wallace oli odottanut "kuumeisesti". Sen luettuaan hän sanoo:[4]
»Typerryttävän mitättömän omaelämäkerran hyvänä puolena on toisaalta se, että se saattaa auttaa meitä ymmärtämään suurelle yleisölle suunnattujen urheilumuisteloiden vetovoimaa ja niiden toistuvasti tuottamia pettymyksiä.»
Tracy Austin -kirjoitus on alkujaan ilmestynyt nimellä "Tracy Austin Serves Up a Bubbly Life Story" The Phidelphia Inquirerissa 30. elokuuta 1992.[3] Esseessä hän pohtii siis yleisemminkin urheilijaelämäkertojen tasoa.
Kolmantena on Michael Joycea käsittelevä essee "Tennispelaaja Michael Joycen ammatillinen taidokkuus esimerkkinä muutamista valintaa, vapautta, rajoituksia, iloa, groteskiutta ja inhimillistä täydellisyyttä koskevista kysymyksistä" ("Tennis Player Michael Joyce's Professional Artistry as a Paradigm of Certain Stuff about Choice, Freedom, Discipline, Joy, Grotesquerie, and Human Completeness"). Kirjoitus on alkujaan julkaistu heinäkuussa 1996 Esquiressa nimellä "String Theory".[3][5]
Neljäntenä on essee "Demokratiaa ja kaupankäyntiä Yhdysvaltojen avoimissa" ("Democracy and Commerce at the U.S. Open"), jonka alkuperäinen julkaisuajankohta on syyskuu 1996 Tennis-lehdessä.[3]
Viides ja viimeinen essee on nimeltään "Roger Federer uskonnollisena kokemuksena" ("Federer Both Flesh and Not") ja käsittelee sveitsiläistä tennistähteä Roger Federeriä. Se ilmestyi alun perin 20. elokuuta 2006 The New York Times Play Magazinessa, jossa sen nimi on "Roger Federer as Religious Experience".[6] Wallace kuvaa aluksi Federerin voittolyöntiä ottelussa Andre Agassia vastaan. Hän näki sen televisiosta ja toteaa, että tenniksen katselu televisiosta verrattuna paikalla nähtyyn on kuin videoporno suhteessa rakkauden elettyyn todellisuuteen.[6]
Arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arttu Seppänen (Helsingin Sanomat) kiittää arviossaan, ettei asiantuntijuus ole Tennisesseissä ylimielistä vaan "inklusiivista". Hän arvioi, ettei intohimoinen tennisharrastaja välttämättä saa esseistä yhtä paljon kuin lukija, jonka harrastuksiin laji ei kuulu; lukija saa ihastella Wallacen intohimoista asennetta. Seppänen kiittää myös Valkosen suomennosta, jossa "ei ole moitteen sijaa". Hän kirjoittaa, että Wallacen 1990-lukulainen kirjoittaminen ei menisi enää nykyisin läpi, vaan huomiot ulkonäöstä karsittaisiin pois. Mutta Wallacen tekstissä ne eivät ole itsetarkoituksellisia vaan analyysin syventämisen apukeino.[7]
Arvioidessaan Voima-lehdessä kokoelmaa Hauskaa mutta ei koskaan enää, jossa "Tennistä ja tornadoja" on aiemmin julkaistu, Maria Pääjärvi kehuu: "Eräät Wallacen hienoimmista teksteistä käsittelevät tennistä." Kirjoituksessaan hän samalla riisuu Wallacen teksteiltä "esseen" kaavun ja sanoo, etteivät ne ole esseitä suomalaisessa korkeataiteellisessa mielessä, vaan ennemminkin lähempänä gonzo-journalismia.[8]
Arvioidessaan Tennisesseet The Guardianissa William Skidelsky käsittelee pääasiassa ensimmäistä esseetä, "Tennistä ja tornadoja", jossa Wallace käy läpi oman tennisuransa nousua ja laskua. Nousu johtui hänen matemaattisista kyvyistään ja kyvystään eliminoida tuulen vaikutus. Lasku taas johtui siitä, ettei hän ollut perusolemukseltaan soveltuva urheilijaksi, kuten Skidelsky sanoo. Tennis pysyi kuitenkin Wallacen kiinnostuksen kohteena koko hänen loppuelämänsä ajan. Hän kirjoitti siitä tuon tuosta, ja Päättymätön riemukin sijoittuu osin tennisakatemiaan. Skidelskyn arvion mukaan Wallace kirjoitti kaunokirjallisuuden ulkopuolella parasta tekstiään juuri tenniksestä kirjoittaessaan. Yhtä esseistä Skidelsky kuitenkin pitää suutarina, nimittäin kirjoitusta "Demokratiaa ja kaupankäyntiä Yhdysvaltojen avoimissa".[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ David Foster Wallace, Hauskaa, mutta ei koskaan enää, suom. Juhani Lindholm. Siltala 2012 ISBN 978-952-234-122-8 nimiösivun kääntöpuoli
- ↑ D. T. Max: David Foster Wallace, s. 296–297. Suomentanut Heikki Karjalainen. Siltala, 2020. ISBN 978-952-234-663-6
- ↑ a b c d Tennisesseet, s. 157
- ↑ Tennisesseet, s. 31–32
- ↑ String Theory, Esquire 17.9.2008 (alkuperäinen julkaisuajankohta heinäkuu 1996) (englanniksi)
- ↑ a b Tennisesseet, s. 132
- ↑ Arttu Seppänen: David Foster Wallace. Helsingin Sanomat, 14.2.2022, s. B 3. Urheilijoita katsoessamme kaipaamme pyhyyttä ja uhrautumista.
- ↑ Maria Pääjärvi, Häpeällisen gonzoilun kauneus, Voima 2-2013 25.2.2013
- ↑ William Skidelsky, String Theory: David Foster Wallace on Tennis review, The Guardian, viitattu 14.12.2021 (englanniksi)