Tekopyhyys

Tekopyhyys tarkoittaa yleismerkityksessä viattomaksi tekeytymistä, vilpillisyyttä ja teeskentelyä tai myös tekohurskautta.

Kreikan kielen sana hypokrisis, suomeksi hypokrisia eli tekopyhyys, on alun perin tarkoittanut näyttelemistä näyttämöllä. Tekopyhyyden lailla näyttelijän ammattia on aikoinaan pidetty likaisena ja paheellisena, sillä näyttelijät esittävät jotakin muuta kuin todellisuudessa ovat. La Rochefoucauldin aforismin mukaan ”tekopyhyys on paheen osoittamaa kunnioitusta hyveelle”, millä hän tarkoitti, että teot, jotka vaikuttimiensa vuoksi ovat paheellisia, esitetään ikään kuin ne olisivat jotakin muuta.

Tekopyhyyteen on eri kulttuureissa ja moraalifilosofisissa suuntauksissa suhtauduttu varsin eri tavoin. Esimerkiksi juutalais-kristillisessä perinteessä tekopyhyys ja teeskentely kuuluvat tuomittavimpiin eettisiin rikkeisiin, kun taas esimerkiksi Machiavellin mukaan tekopyhyys on usein jopa toivottavaa, koska ruhtinaalle on hyödyksi näytellä vilpitöntä ja hurskasta ja muiden ihmisten tulee luulla ruhtinaan olevan sellainen. Filosofi Hannah Arendt on luonnehtinut tekopyhyyttä vakavaksi eettiseksi ongelmaksi ja on katsonut sen edustavan jopa ihmisen läpikotaista turmelusta. Arendtin mielestä tekopyhyys on paheiden pahe ja nimenomaan siksi, että kaikkien muiden paheiden paitsi tekopyhyyden alta voi vielä löytyä vilpittömyys. Tekopyhä ihminen on siten suorastaan juuriaan myöten turmeltunut.

Suomalaisista yhteiskuntatieteilijöistä muun muassa valtio-opin professori Pertti Ahonen on omaksunut Hannah Arendtin ajatukset tekopyhyyden syvästä pahuudesta. Ahosen mukaan tekopyhyyden torjunta vaatii tavoitetta kohti määrätietoisesti askeltavan inhimillisen pyrkimyksen, jonka prototyyppinä on filosofia, ”rakkaus viisauteen”. Hänen mukaansa tekopyhän ihmisen ideaalityyppiin liittyy silti myös muissa yhteyksissä ihailtuja ominaisuuksia, kuten vapaus herkkäuskoisuudesta ja sentimentalismista.

Katso myös

• Kaksinaismoraali

Aiheesta muualla

• Sitaatteja aiheesta Tekopyhyys Wikisitaateissa