Teemasivu:Uskonnot/Artikkelipoiminta 16
Noitavainot Ruotsin valtakunnassa sijoittuvat pääsääntöisesti 1660–80-lukuihin. Ruotsin valtakunnassa ei ollut kirkollista inkvisitiota ja noitaoikeudenkäynnit käytiin tavallisen maallisen oikeuslaitoksen kautta. Syytettyjen kidutus oli valtakunnan lain vastaista, ja sitä käytettiinkin vain harvinaisissa poikkeustapauksissa.
Aikalaiskokemuksessa ei ollut varsinaisia noitavainoja siinä muodossa jossa ne näyttäytyvät nykyihmiselle, vaan samassa kylässä tai kaupungissa asuvat ihmiset vain yksinkertaisesti epäilivät toisiaan noituudesta. Noitavainoja on nykyisin pidetty nimenomaisesti noitien vainona. Aikalaisten käsitys asiasta oli toisenlainen: he uskoivat olevansa itse noitien vainoamia. Ihmiset katsoivat usein, että noituudesta syytetty oli tuottanut heille haittaa toistuvilla vahingonteoilla. Näitä epäilyksiään he yleensä laveasti esittelivät oikeudelle. Oleellista noitasyytöksen läpimenolle oli noitumisen motiivin löytyminen. Mikäli sellaista ei löydetty, syyte saatettiin hylätä. Pitkään jatkuneita naapurusten riitoja, joihin oli liitetty noituusepäilyjä, käsiteltiin oikeudessa kuin mitä tahansa riita- tai rikosjuttuja.