Taza (intiaanipäällikkö)
Taza (noin 1843 – 1876) oli chiricahua-päällikkö.
Taza oli päällikkö Cochisen vanhin poika ja päällikkö Naichen veli. Tazasta tuli päällikkö isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1874. Hänen johdollaan chiricahuat hyväksyivät siirron San Carlosin reservaattiin. Monet kieltäytyivät muuttamasta, mutta Taza ei elänyt niin kauan, että olisi saanut kokea sitä päättäväistä vastustusta, jota oli tapahtuva myöhemmin.[1]
Heinäkuussa 1876 parikymmentä apassia, mukaan lukien Taza ja Eskiminzin, sekä kaksi yavapaita jättivät San Carlosin. He olivat mukana John Clumin järjestämässä kiertävässä teatteriseurueessa. Clum keksi ajatuksen intiaaniteatterista rahoittaakseen oman matkansa Ohioon, jossa hän aikoi mennä naimisiin. Ryhmän tarkoitus oli muun muassa esiintyä Philadelphiassa ja vierailla presidentin luona Washingtonissa. Clumin ryhmä oli Buffalo Billin Wild West Show'n edeltäjä. Clum halusi myös "antaa intiaanien nähdä Yhdysvaltojen suurenmoisuus ja vaikuttua valkoisten veljiensä edistyksestä."[2]
Presidentti Grantin tapaamisen jälkeen Taza sairastui keuhkokuumeeseen ja kuoli lyhyen ajan sairastettuaan. Kotiseutunsa Arizonan sijasta hänet haudattiin kongressin hautausmaalle Washingtoniin.[3]
Taza omasi isänsä tavoin yliluonnollista voimaa, joka kompensoi muiden silmissä hänen nuoruuttaan ja kokemuksen puutetta.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Roberts, David: Cochise, Geronimo och apachekrigen: De grymma, blodiga och mytomspunna indianstriderna, SMB, 2013, ISBN 978-91-86837-33-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Roberts, David: Cochise, Geronimo och apachekrigen: De grymma, blodiga och mytomspunna indianstriderna (2013), s. 129
- ↑ Roberts, David: Cochise, Geronimo och apachekrigen: De grymma, blodiga och mytomspunna indianstriderna (2013), s. 144-145
- ↑ Roberts, David: Cochise, Geronimo och apachekrigen: De grymma, blodiga och mytomspunna indianstriderna (2013), s. 145
- ↑ Roberts, David: Cochise, Geronimo och apachekrigen: De grymma, blodiga och mytomspunna indianstriderna (2013), s. 136