Tara (nimi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tara on pääasiassa englanninkielisissä maissa esiintyvä naisen etunimi. Alkuperältään se on englantilaistettu muoto irlantilaisesta gaelinkielisestä paikannimestä Teamhair, joka merkitsee maan kohoumaa. Teamhair eli Tara on Dublinin lähellä sijaitseva pyhä kukkula, jolla Irlannin kuninkaat aikoinaan kruunattiin. Tara-nimen yleistymiseen ovat vaikuttaneet Margaret Mitchellin romaani Tuulen viemää vuodelta 1936 ja sen pohjalta tehty samanniminen elokuva vuodelta 1939. Niissä Tara esiintyy päähenkilön, Scarlett O’Haran omistaman plantaasin nimenä.[1]

Nimi Tara esiintyy myös Intiassa, jossa se käsitetään johtuvaksi tähteä tarkoittavasta sanskritin sanasta tara. Tara on myös hindulaisen jumalan nimi.[2]

Suomessa nimi Tara on vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 707 henkilölle, joista suurin osa on syntynyt vuoden 1980 jälkeen.[3] Taralla ei ole Suomessa nimipäivää.

Tunnettuja Tara-nimisiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tara Brach (s. 1953), yhdysvaltalainen psykologi, kirjailija ja meditaatio-opettaja
  • Tara Correa-McMullen (1989–2005), yhdysvaltalainen näyttelijä
  • Tara Geraghty-Moats (s. 1993), yhdysvaltalainen mäkihyppääjä ja ampumahiihtäjä
  • Tara Grammy, iranilais-kanadalainen näyttelijä ja näytelmäkirjailija
  • Tara Lipinski (s. 1982), yhdysvaltalainen taitoluistelija ja olympiavoittaja
  • Tara McManus, yhdysvaltalainen rumpali ja kosketinsoittaja
  • Tara Moore (s. 1992), brittiläinen tennispelaaja
  • Tara Mounsey (s. 1978), yhdysvaltalainen jääkiekkoilija
  • Tara Leigh Patrick, Carmen Electra (s. 1972), yhdysvaltalainen malli, näyttelijä, televisioesiintyjä ja laulaja
  • Tara Reid (s. 1975), yhdysvaltalainen näyttelijä
  • Tara Singh Varma (s. 1948), alankomaalainen poliitikko
  • Tara Strong (s. 1973), kanadalainen ääninäyttelijä
  • Tara Tuominen (s. 1993), suomalainen kuulantyöntäjä
  • Tara Westover (s. 1986), yhdysvaltalainen muistelmakirjailija ja esseisti
  • Tara Whitten (s. 1980), kanadalainen maastohiihtäjä, rata- ja maantiepyöräilijä

Kuvitteellisia Tara-nimisiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Behind the Name: Tara (1) Mike Campbell. Viitattu 11.9.2017.
  2. Behind the Name: Tara (2) Mike Campbell. Viitattu 11.9.2017.
  3. Nimipalvelu VDigi- ja väestötietovirasto. Viitattu 7.1.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]