Daniel Juslenius

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Taneli Juslenius)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Daniel Juslenius
Suomalaisuuden puolestapuhuja ja sanakirjantekijä Daniel Juslenius.
Suomalaisuuden puolestapuhuja ja sanakirjantekijä Daniel Juslenius.
Porvoon piispa
1734–1743
Edeltäjä Johannes Gezelius nuorin
Seuraaja Johan Nylander
Henkilötiedot
Koko nimi Daniel Juslenius
Syntynyt10. kesäkuuta 1676
Mietoinen
Kuollut17. heinäkuuta 1752 (76 vuotta)
Brunnsbo
Kansalaisuus ruotsalainen
Ammatti piispa, pyhien kielten professori
Vanhemmat Daniel Henrikinpoika Juslenius
Barbara Göös
Puoliso Hedvig Lundberg (vih. 1707)
Catharina Schultz (vih. 1730)
Muut tiedot
Uskonto kristinusko
Tunnustuskunta luterilaisuus

Daniel Juslenius (10. kesäkuuta 1676 Mietoinen, Suomi – 17. heinäkuuta 1752 Brunsbo, Skara, Ruotsi) oli suomalainen kirjailija ja isänmaanystävä. Hän oli myös Turun akatemian heprean ja kreikan kielen (1712–) sekä teologian professori (1727–).

Jusleniusta on pidetty fennofiilinä ja innokkaana suomalaisuuden puolestapuhujana. Hän esitti teoksissaan suorastaan liioittelevia kuvauksia Suomen kansan menneisyydestä. Hän kirjoitti muiden muassa teoksen Aboa Vetus et Nova (Vanha ja uusi Turku, 1700), jossa hän esitti antiikin Rooman ja Kreikan sivistyksen olevan peräisin Suomesta. Juslenius piti suomalaisia myös yhtenä Israelin kadonneista heimoista[1].

Toinen Jusleniuksen teoksista oli Vindiciae Fennorum (Suomalaisten puolustus, 1703). Molemmat teokset edustavat kotiseutukuvauksia, joiden kirjoittaminen tuli 1600-luvun puolivälistä lähtien muodikkaaksi. Kuvausten tarkoituksena oli inventoida suurvalta-ajan Ruotsin omistuksia.

Elämänvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lounais-Suomen Jusleniukset ovat todennäköisesti polveutuneet Ruotsin aatelisesta Anckar-suvusta. Daniel Jusleniuksen samanniminen isä toimi kappalaisena Turussa, josta muutti Mietoisiin vuonna 1665. Isä-Juslenius harrasti Suomen historiaa ja kieltä. Hänellä oli suuri perhe. Vaimo Barbara Göös oli Kokemäen kirkkoherran tytär ja esikoispoika Henrik Jusleniuksesta kasvoi politiikan ja liike-elämän toimija. Useat perheen pojista toimivat pappeina, ja Gabriel Juslenius eteni teologian professoriksi ja Turun Akatemian rehtoriksi. Daniel Juslenius nuorempi oli perheen kuopus[2]. Hän aloitti Turun katedraalikoulun oppilaana 11-vuotiaana 1687. Isän kuolema aiheutti kuitenkin taloudellisen ahdingon pojan ollessa 15-vuotias. Niinpä pojan yliopisto-opinnot olivat mahdollisia vain yksityisopettajana toimimisen, ruumiillisen työn ja stipendin ansiosta. Juslenius oli kateellinen Ruotsista tulleille opiskelijoille, joiden stipendit olivat suurempia.[3]

Syksystä 1697 alkaen Juslenius opiskeli päätoimisesti. Yhtenä opinnäytetyönä oli Turun kuvaus Aboa Vetus et Nova, joka sai erinomaiset arvosanat vuoden 1700 tarkastuksessa. Sen kirjoittajasta tuli yliopiston riikinruotsalaisten ja saksalaisten opiskelijoiden keskuudessa tunnettu Suomen puolustaja. Muutaman kuukauden opiskelujakso Ruotsin Strängnäsissä korosti hänen mielessään eroja Suomen ja Ruotsin välillä. Turkuun palattuaan 1702 hän toimi yliopiston sihteeritehtävissä ja kotiopettajana. Maisterinväitöskirja on nimeltään Vindiciae Fennorum, suomalaisten puolustus (1703), jonka ansiosta Juslenius valittiin priimusmaisteriksi. Hän sai heprean ja kreikan kielen professuurin. Samaan aikaan oli käynnissä pitkäaikainen suuri Pohjan sota, joka lopulta romahdutti Ruotsin suurvalta-aseman. Juslenius joutui vuonna 1713 pakenemaan isoavihaa Ruotsiin. Siellä hän kirjoitti De miseriis Fennorum -teoksen Suomen tilanteesta ja toimi Västeråsin lukion lehtorina.[3]

Juslenius palasi Suomeen 1722. Hän joutui piispa Herman Witten kanssa moniin kiistoihin virkanimityksistä, sillä Juslenius kannatti suomalaisten hakijoiden nimittämistä virkoihin. Ajan mittaan Juslenius sai ympärilleen innokkaita kannattajia. Vuonna 1734 hänestä tuli Porvoon piispa. Pikkuvihan aikana hän pakeni Ruotsiin ja sai vuonna 1744 Skaran piispan viran. Skaran-kaudella Juslenius sai valmiiksi sanakirjansa Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745). Sen sijaan hänen keräämänsä kansanrunot tuhoutuivat tulipalossa ja jäivät julkaisematta.[4]

Jusleniuksen Suomi-kuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juslenius juonsi suomalaisten sukujuuret ajan tavan mukaan Raamatusta, Maagogin suvusta. Hänen mukaansa Maagogin jälkeläiset vaelsivat Suomeen vedenpaisumuksen jälkeen. Tässä niin kutsutussa goottilaisessa historiankirjoituksen perinteessä oli kyse kansallisen perusmyytin tuottamisesta. Kansalle luotiin geneettinen yhteydentunne sekä omistusoikeus asumaansa maa-alaan.

Juslenius ylisti Suomea kaikinpuolisesti. Hän kehui maan erinomaista satoisuutta ja suomalaisten sivistystä. Suomalaiset olivat keksineet hänen mukaansa kirjoitustaidon jo ennen roomalaisia. Ajalle tyypilliseen tapaan Juslenius hyödynsi tutkimuksissaan kielitiedettä. Hän selitti muiden muassa suomalaisten maineen hakkapeliittoina, urheina sotureina, johtamalla nimityksen sanayhdistelmästä hakkaa päälle. "Suomalaisten loputon into lyödä viholliset synnytti uuden sanan 'hakkapeliitta' ('hakkaa päälle' merkitsee lyö, iske, hakkaa kaikin voimin'), jonka kuuluessa Puola aina vapisi ja itävaltalaiset ja pyhän (jos jumalat tämän sanan sallivat) liigan puolustajat useimmiten joutuivat kauhun valtaan ja menettivät henkensä." Jusleniuksen mukaan sanat eivät ole syntyneet turhaan eli ilman niitä tarkoittavien asioiden olemassaoloa. Jos suomalaiset kerran huusivat vihollisten hakkaamista, heidän täytyi olla taisteluissa niskan päällä.

Jusleniuksen Suomen-suitsutus on ohjannut ajattelemaan, että hänen motiivinaan olisi ollut Suomi-kuvan kirkastaminen. Tästä syystä häntä on pidetty Suomen ensimmäisenä fennofiilinä. Jusleniuksen teokset olivat kuitenkin akateemisia väitöskirjoja, jotka noudattivat ajan tieteen vaatimuksia. Niissä käytettiin niin kutsuttua dialektista metodia, Jusleniuksen teoksissa tämä dialektinen vastakohta-asetelma syntyy kahden Suomi-kuvan kamppailusta. Juslenius esiintyy suomalaisten puolustajana ja kohtaa kuvitteellisessa väittelyaitiossa suomalaisia arvostelevat ulkomaalaiset. Hänen tehtävänään on torjua kaikki suomalaisista esitetyt epäsuotuisat väitteet ja todistaa näin päinvastaisiksi. Dialektisen menetelmän myötä aihe ja sisältö olivat tutkimuksissa sivuseikkoja. Tärkeämpää oli osoittaa oppineisuutensa käyttämällä latinaa selvästi ja loogisesti. Suomi ja suomalaiset olivat väittelyn aiheita muiden joukossa.[5]

Juslenius kielitieteilijänä ja kirkonmiehenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brunsbon piispantalo Skarassa, Jusleniuksen viimeinen asuinpaikka.

Juslenius oli kielitieteen asiantuntija. Hänen virkaanastujaisesitelmänsä vuonna 1712 kielten professorin virkaan käsitteli suomen kielen sukulaisuutta heprean ja kreikan kielen kanssa (De convenientia lingvae Fennicae cum Hebraea et Graeca). Jusleniuksen kieliharrastuksesta syntyi myös ensimmäinen laajempi suomen kielen sanakirja, Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745). Se sisälsi 16 000 sanaa. Sanakirja on ensimmäinen, jossa suomen kieli on hakukielenä. Kirja säilyi useita vuosikymmeniä tärkeimpänä suomen kielen sanakirjana ja siitä julkaistiin korjattu painos vielä vuonna 1917.[6] Juslenius toimi myös piispana Porvoossa (1734–1744)[7] ja Skarassa (1744–1752).

Daniel Jusleniuksen mukaan on nimetty yksi Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan rakennus, vuonna 1975 valmistunut Juslenia.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Jukka Lindfors: Wettenhovi-Aspa ja utopia Suomen mahdista (Sisältää linkin mp3-tiedostoon Suomi ihmiskunnan alkukielenä) Yle Elävä Arkisto. 4.01.2011, päivitetty 28.08.2015. Yleisradio. Viitattu 30.3.2017.
  2. ↑ Daniel Danielsson Juslenius d.y.. geni.com. Viitattu 26.9.2016.
  3. ↑ a b Juhani Sarsila: ”Isästä poikaan”, Suomen onnettomuus, s. 21–37, 70–74. (Suomennos Daniel Jusleniuksen teoksesta De miseriis Fennorum) Tampere: Kustantamo 23○45, 2004. ISBN 952-5503-05-4
  4. ↑ Otavan suuri Ensyklopedia, 3. osa (Hasek–juuri), s. 2442. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6
  5. ↑ Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet: Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. (Diss) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. ISBN 951-717-947-2 Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ Markku Varis: Kielen pilarit, s. 34–35. Avain.
  7. ↑ Hiippakunnan piispat | Tampereen hiippakunta tampereenhiippakunta.fi. Arkistoitu 12.11.2018. Viitattu 11.11.2018.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Juslenius, Daniel: Aboa Vetus et nova: Vanha ja uusi Turku. (Kääntäjät Tuomo Seppälä-Pekkanen ja Virpi Pekkanen (suomi), Frans Johan Rabbe ja Laura Mattsson (ruotsi) sekä Gerard McAlester (englanti). Latinankielinen alkuteos vuodelta 1700.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-743-5
  • Juslenius, Daniel: Suomalaisten puolustus. ((Vindiciae Fennorum, 1703.) Suomentanut Juhani Sarsila) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994.
  • Juslenius, Daniel: Suomalaisen sana-lugun coetus. (Alkuteos vuodelta 1745) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1968.
  • Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet: Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. (Diss) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. ISBN 951-717-947-2 Teoksen verkkoversio.
  • Klinge, Matti: ”Opetus ja opiskelu”, Helsingin yliopiston historia 1640–1990, osa I, s. 355–552. (Toimittanut Rainer Knapas) Helsinki: Otava, 1987.
  • Pietilä, Antti J.: Daniel Juslenius: Hänen elämänsä ja vaikutuksensa. Tampere: Tampereen kirjapaino, 1907.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Daniel Juslenius
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Daniel Juslenius.
Edeltäjä:
Johannes Gezelius nuorin 		Porvoon piispa
1734-1743 		Seuraaja:
Johan Nylander
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Daniel_Juslenius&oldid=22760000”