Tampere Unitedin kausi 2008
Tampere United | |
---|---|
Kausi 2008 | |
Päävalmentaja | Ari Hjelm |
Stadion | Ratinan stadion |
Veikkausliiga | 7.[1] |
Suomen Cup | puolivälierät (5.–8.) |
Liigacup | puolivälierät (5.–8.) |
Suurin yleisömäärä |
9 228 (UCL-karsinta) 4 464 (Veikkausliiga) |
Pienin yleisömäärä |
1 121 (Veikkausliiga) 347 (Suomen Cup) |
Tampere United lähti Veikkausliiga-kauteen 2008 hallitsevana mestarina. Kausi oli Tampere Unitedin yhdeksäs pääsarjatasolla. Joukkueen valmentajana toimi Ari Hjelm.
United teki ennen kauden alkua muutamia pelaajahankintoja, koska seuran urheilutoimenjohtajaksi siirtynyt Jarkko Wiss ja opiskeluihin keskittyvä Miki Sipiläinen lopettivat pelaajauransa kauteen 2007 jälkeen. Lisäksi Juska Savolainen siirtyi norjalaiseen Rosenborgiin ja Jussi-Pekka Savolainen Kuopion Palloseuraan. Joukkueeseen saapuivat ennen kauden alkua Chris James, Vili Savolainen ja Rafinha.
Veikkausliigaa edeltävässä Liigacupissa Tampere United eteni puolivälieriin, missä joukkue putosi Turun Interiä vastaan käydyssä ottelussa rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Veikkausliiga ei lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla. Joukkue keräsi kuudesta ensimmäisestä ottelusta vain kolme pistettä, ja vasta seitsemännessä pelissä tuli kauden avausvoitto. Joukkuetta vaivasivat alkukaudesta lukuisat loukkaantumiset [2]. EM-kisojen aiheuttaman tauon jälkeen United siirtyi käyttämään taktiikkaa, jossa aiemmin yleensä topparina pelannut lähes kaksimetrinen Henri Myntti siirrettiin kärkeen. Tämä tuotti tulosta, ja Myntti nousi nopeasti joukkueen maalitilaston kärkeen. Vaikka peliesitykset paranivat, ei pisteitä tullut riittävästi kärkijoukkueiden saavuttamiseksi. Valmentaja Hjelm totesikin, että loppukaudella Suomen Cupissa menestyminen on erityisen tärkeää Europelipaikan saavuttamiseksi [3]. Joukkue sijoittui lopulta Veikkausliigassa seitsemänneksi.[1] Henri Myntti jakoi Veikkausliigan maalikuninkuuden Hongan Aleksandr Kokon kanssa kolmellatoista osumallaan.[1]
Suomen Cupissa Tampere United aloitti 14–0 -voitoilla FC Espoon kakkosjoukkueesta. Tämä on Unitedin seurahistorian suurin voitto virallisessa ottelussa. Seuraavalla kierroksella TamU voitti FC Viikingit. Kahdeksannen kierroksen ottelussa FC Honka pudotti TamU:n jatkosta kahdella jatkoaikamaalillaan [4]. TamU ei näin ollen pelaa kansainvälisiä otteluita kaudella 2009.
Eurokentillä TamU eteni Mestarien liigan toiselle karsintakierrokselle. Ensimmäisellä kierroksella Tampere United pudotti montenegrolaisen FK Budućnost Podgorican yhteismaalein 3–2. Toisella kierroksella slovakialainen FC Artmedia Petržalka pudotti Unitedin jatkosta.
Kesäkuussa Tampere United pelasi ystävyysottelun ruotsalaista Djurgårdenia vastaan 10-vuotisjuhliensa kunniaksi.
Joukkue kaudella 2008
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Pelaajasiirrot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tulleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rafinha (AC Oulu) [5]
- Vili Savolainen (HJK) [6]
- Henri Scheweleff (VPS) [7]
- Juha Soukiala (FC Hämeenlinna) [8]
- Chris James (Fulham FC) [9]
- Iiro Aalto (Olympiakos Nikosia) [10]
- Tyler Hemming (Toronto FC) [11]
Lähteneet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jarkko Wiss (lopettanut) [12]
- Miki Sipiläinen (lopettanut) [13]
- Juska Savolainen (Rosenborg BK) [14]
- Jussi-Pekka Savolainen (KuPS) [15]
- Mika Hilander (laina PP-70)
- Antti Hynynen (KuPS) [16]
- Iiro Aalto (TPS) [17]
Ottelut Veikkausliigassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]27. huhtikuuta 2008 | Tampere United | 0–0 | FF Jaro |
(0–0) | Ratinan stadion Yleisöä: 4158 Tuomari: Kari Petteri Kotinurmi | |||
Raportti |
4. toukokuuta 2008 | RoPS | 2–1 | Tampere United |
83' 90' Mweetwa | (0–0) | 74' Daniel | Rovaniemen keskuskenttä Yleisöä: 2263 Tuomari: Heikki Pajunen | |
Raportti |
8. toukokuuta 2008 | Tampere United | 1–1 | TPS |
12. toukokuuta 2008 | FC Haka | 1–1 | Tampere United |
58' Lehtinen | (0–0) | 85' Rafinha | Tehtaan kenttä Yleisöä: 2238 Tuomari: Jouni Hyytiä | |
Raportti |
15. toukokuuta 2008 | Tampere United | 0–2 | FC Lahti |
19. toukokuuta 2008 | HJK | 5–1 | Tampere United |
22. toukokuuta 2008 | Tampere United | 4–2 | FC KooTeePee |
26. toukokuuta 2008 | VPS | 0–0 | Tampere United |
(0–0) | Hietalahden jalkapallostadion Yleisöä: 2149 Tuomari: Vesa Pohjonen | |||
Raportti |
26. kesäkuuta 2008 | Tampere United | 2–0 | KuPS |
30. kesäkuuta 2008 | FC Inter Turku | 2–2 | Tampere United |
6. heinäkuuta 2008 | IFK Mariehamn | 1–4 | Tampere United |
12. heinäkuuta 2008 | Tampere United | 1–2 | FC Honka |
19. heinäkuuta 2008 | MyPa | 1–0 | Tampere United |
31' Neemelo | (1–0) | Anjalankosken jalkapallostadion Yleisöä: 1737 Tuomari: Mikko Vuorela | ||
Raportti |
26. heinäkuuta | FF Jaro | 1–4 | Tampere United |
2. elokuuta 2008 | Tampere United | 5–0 | RoPS |
9. elokuuta 2008 | TPS | 1–0 | Tampere United |
77' Valakari | (0–0) | Veritas Stadion Yleisöä: 3531 Tuomari: Vesa Hätilä | ||
Raportti |
17. elokuuta 2008 | Tampere United | 1–1 | FC Haka |
7' Myntti | (1–0) | 66' Parviainen | Ratinan stadion Yleisöä: 2457 Tuomari: Mattias Gestranius | |
Raportti |
22. elokuuta 2008 | FC Lahti | 2–2 | Tampere United |
31. elokuuta 2008 | Tampere United | 1–2 | HJK |
13. syyskuuta 2008 | FC KooTeePee | 1–3 | Tampere United |
32' Saarelma | (1–3) | 3' Petrescu 17' 45' Hjelm |
Arto Tolsa -areena Yleisöä: 1052 Tuomari: Heikki Pajunen | |
Raportti |
21. syyskuuta 2008 | Tampere United | 1–1 | VPS |
24. syyskuuta 2008 | KuPS | 1–1 | Tampere United |
87' Ylönen | (0–1) | 6' Hjelm | Magnum Areena Yleisöä: 1810 Tuomari: Ville Järvenpää | |
Raportti |
27. syyskuuta 2008 | Tampere United | 1–0 | FC Inter Turku |
5. lokakuuta 2008 | Tampere United | 1–0 | IFK Mariehamn |
18. lokakuuta 2008 | FC Honka | 3–4 | Tampere United |
26. lokakuuta 2008 | Tampere United | 0–2 | MyPa |
Ottelut Mestarien liigan karsinnassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen karsintakierros
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]15. heinäkuuta 2008 | Tampere United | 2–1 | FK Budućnost Podgorica |
23. heinäkuuta 2008 | FK Budućnost Podgorica | 1–1 | Tampere United |
80' Bećiraj | (0–1) | 6' Myntti | Gradski stadion pod Goricom Tuomari: Jiři Jech | |
Raportti |
Tampere United eteni toiselle karsintakierrokselle yhteismaalein 3–2.
Toinen karsintakierros
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]30. heinäkuuta 2008 | Tampere United | 1–3 | FC Artmedia Petržalka |
6. elokuuta 2008 | FC Artmedia Petržalka | 4–2 | Tampere United |
Tampere United putosi jatkosta, Artmedia eteni kolmannelle karsintakierrokselle yhteismaalein 7–3.
Ottelut Suomen cupissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tampere United aloitti Suomen Cupin hallitsevana mestarina 6. kierrokselta.
6. kierros
19. kesäkuuta 2008 | Tampere United | 14–0 | FC Espoo/2 |
7. kierros
2. heinäkuuta 2008 | Tampere United | 3–0 | FC Viikingit |
8. kierros (puolivälierä)
22. lokakuuta 2008 | FC Honka | 2–0 ja. | Tampere United |
98' Jalasto 100' Lepola |
(0–0) | Tapiolan urheilupuisto | ||
Muut ottelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]10-vuotisjuhlaottelu
16. kesäkuuta 2008 | Tampere United | 0–1 | Djurgårdens IF |
Maalintekijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tampere Unitedin maalintekijät Veikkausliigassa 2008.[18]
Nimi | Maaleja |
---|---|
Henri Myntti | 13 ¹ |
Jonne Hjelm | 7 |
Jari Niemi | 4 |
Tomi Petrescu | 4 |
Chris James | 3 |
Daniel Nwoke | 2 |
Mathias Lindström | 2 |
Antti Pohja | 2 |
Antti Hynynen | 1 |
Toni Järvinen | 1 |
Antti Ojanperä | 1 |
Rafinha | 1 |
¹ Jakoi Veikkausliigan maalikuninkuuden Hongan Aleksandr Kokon kanssa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Veikkausliiga 2008 Veikkausliiga. Viitattu 11.2.2016.
- ↑ Tampere United (RoPS-peliin huonoista lähtökohdista) tampereunited.com. 2.5.2008. Arkistoitu 20.5.2008. Viitattu 23.9.2008.
- ↑ Tampere United (Cup entistä tärkeämpi) tampereunited.com. 18.6.2008. Arkistoitu 26.6.2008. Viitattu 23.9.2008.
- ↑ Veikkausliiga (Honka jatkaa cupissa välieriin) veikkausliiga.hs.prewise.com. 22.10.2008. Viitattu 22.10.2008.
- ↑ Tampere United (Rafinha siirtyy Tampere Unitediin) tampereunited.com. 3.11.2007. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tampere United (Vili Savolainen siirtyy Tampere Unitediin) tampereunited.com. 9.11.2008. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tampere United (Henri Scheweleff palaa TamU-paitaan) tampereunited.com. 15.11.2007. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tampere United (Juha Soukiala siirtyy Tampere Unitediin) tampereunited.com. 12.12.2008. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tampere United (Chris James sopimukseen TamU:n kanssa) tampereunited.com. 11.2.2008. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tampere United (Iiro Aalto TamU:n riveihin) tampereunited.com. 6.5.2008. Arkistoitu 20.5.2008. Viitattu 1.10.2008.
- ↑ Tampere United (Kanadalainen Tyler Hemming liittyi TamU-miehistöön) tampereunited.com. 5.9.2008. Arkistoitu 26.9.2008. Viitattu 1.10.2008.
- ↑ Tampere United (Jarkko Wiss päättää upean uransa) tampereunited.com. 27.10.2007. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tampere United (Miki Sipiläinen laittaa kengät naulaan) tampereunited.com. 22.11.2007. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tampere United (Juska Savolainen siirtyy Rosenborgiin) tampereunited.com. 23.1.2008. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tampere United (J-P Savolainen siirtyy Kuopioon) tampereunited.com. 25.2.2008. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Antti Hynynen siirtyy KuPS:n riveihin tampereunited.com. 7.8.2007. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tampere United (Iiro Aalto ei jatka TamU:ssa) tampereunited.com. 31.7.2008. Viitattu 1.10.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Veikkausliigan pelaajat Veikkausliiga. Viitattu 11.2.2016.