Tampere Supercross

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tampere Supercross
Tyyppi Moottoriurheilutapahtuma
Päivämäärä Marraskuu
Tapahtumapaikka Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
Paikkakunta Suomi Tampere
Ensimmäisen kerran 2012
Kävijöitä noin 10 000 (2019)
Järjestäjä Gravel Sports Oy
Kotisivut
Näyttävät tulilieskat ja pommit kuuluvat kokonaisuuteen

Tampere Supercross on Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa vuodesta 2012 lähtien järjestetty kansainvälinen Supercross -kilpailu, johon osallistuvat kotimaiset alan huippukuljettajat sekä kutsuttuja kuljettajia ulkomailta. Vuosina 2012 ja 2013 kilpailu oli samalla avoimen supercross SM-sarjan päätöskilpailu. Sittemmin tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa kauden päätöstapahtumana motocross- ja endurokuljettajille, alan harrastajille ja kaupallisille toimijoille. Tapahtuman järjestelyistä ja markkinoinnista on alusta alkaen vastannut kaupallinen toimija. Suomen Moottoriliiton alaisuudessa toimivan Tampere Motocross ry:n toimenkuvaan on kuulunut radan suunnittelu, rakentaminen ja kilpailuformaatin läpivienti. Radanrakennusmateriaalia eli tarkoin valikoitua ja puhdistettua savea ajetaan messukeskukseen sisälle kilpailua varten yli 300 rekkakuormallista. Radan ohessa halliin pystytetään mittavat äänentoisto-, valo- ja videojärjestelmät.

Turvallisuussyistä ja yleisön viihtyvyyden takia Tampere Supercrossissa saa käyttää polttoaineena ainoastaan alkylaatti-bensiiniä.[1]

2012

Kilpailu sai alkunsa alkuvuodesta 2012 Helsingissä MP-messujen yhteydessä pidetyn kansainvälisen supercross-kilpailun jälkeen. Alettiin suunnitella supercross-kilpailua ja sen yhteyteen toteutettavaa Pohjoismaiden suurinta alan messutapahtumaa.

Marraskuussa samana vuonna järjestetty kaksipäiväinen Tampere Supercross & OffroadExpo -tapahtumassa oli 9 000 katsojaa.[2] Kilpailun väliajalla nähty Endurocross-mittelö keräsi myös paljon kiinnostusta osakseen. Kilpailijoina olivat mm. lajin erikoismiehet Matti Seistola ja Britti Jonny Walker[3]. Yleisöäänestyksen kautta mukaan valitut Jussi Seljas ja Pauli "Pate" Mustajärvi [4] keräsivät kiinnostusta lajia kohtaan, vaikka Paten esiintyminen myöhemmin peruttiinkin selkävaivojen takia.

Molempina päivinä tapahtuman väliajalla nähtiin basehyppy,[5] mitä sisätiloissa on koskaan tehty. Tampereen Messu-ja Urheilukeskuksen C-halli on korkeimmalta kohdaltaan vain noin 28 metriä korkea. Basehypyn suorittanut Antti Pendikainen on tunnettu huimista laskuvarjotempuistaan ja esiintymisestään StuntFreaksTeamin riveissä.

Lauantaina järjestäjät joutuivat yleisökapasiteetin ylityttyä sulkemaan ovet ja lopettamaan lipunmyynnin jo alkuerien aikana.[6] Hallin ulkopuolelle jäi satoja ihmisiä.

OffroadExpo-näyttelyssä oli paljon yleisöä ja näytteilleasettajia oli 52.

Harri Kullas ja amerikkalainen Weston Peick kamppailivat molempien iltojen finaaleissa. Molempien iltojen finaalit voitti kuitenkin Weston Peick, joka palkittiin Tampere Dominator -tittelillä. Rahapalkintojen lisäksi hänet palkittiin suomalaisvalmisteisella ja käsintehdyllä Amfisound sähkökitaralla.[7] Samana viikonloppuna supercrossin Suomen mestaruuden 2012 varmisti itselleen Marko Kovalainen[8] Lauantaina nähtiin myös onnettomuus [9], kun illan Last Change -erässä kaatunut Joonas Heimonen katkaisi reisi- ja solisluunsa.

Ensimmäinen Tampere Supercross & OffroadExpo sai osakseen huomiota alan medioissa ulkomaita myöten. Kiitosta tuli etenkin Xracing-julkaisun tekemästä Huomioita Tampereelta -palstasta [10] ja tapahtuma sai X-awards palkinnon kategoriassa vuoden kilpailu 2012.[11]

2013

Suurin uudistus toisena toimintavuotena oli järjestää yhteisnäyttely X-Treme Car Show:n kanssa[12], jolloin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen viidestä näyttelyhallista oli käytössä neljä suurinta. Lisäksi Tampere Supercross muuttui kolmepäiväiseksi, perinteisen SM-supercoss-kauden päätöskisan ollessa perjantaina ja lauantaina. Sunnuntai oli kilpailivat MXJ-luokan juniorikuljettajat.

Itse kisa sai kiitosta kuljettajilta kokonaisuuden, maa-aineksen sekä show’n ja järjestelyiden parantuessa edellisvuodelta.[13] Kilpailu kisan voitosta käytiin Suomen Harri Kullaksen, Ranskan Boris Maillardin ja Thomas Rametten sekä Tšekin Filip Neugebauerin kesken. Kullas kuitenkin voitti Tampere Dominator -tittelin ollen molempien iltojen yhteistuloksissa viikonlopun paras. Lisäksi Kullaksen voitto huomioitiin kansainvälisissä alan medioissa.[14] Suomen Toni Eriksson varmisti itselleen Supercrossin Suomenmestaruuden jo perjantaina sijoittuen finaalin kuudenneksi.[15] Eriksson loukkasi kätensä lauantaina vapaissa harjoituksissa eikä osallistunut illan kisaan.

Tapahtuman väliajoilla nähtiin mm. 50cc minicross -kuljettajat sekä ATV eli mönkijäcrossin näytöslähtöjä.

Messutapahtumaa oli laajennettu mönkijöillä ja moottorikelkoilla. Näytteilleasettajia messutapahtumassa oli 48.

Sunnuntaina päivällä ja helpotetulla radalla ajetun MXJ-luokan supercross-kilpailun kaksi parasta olivat Jere Haavisto ja Miro Sihvonen

2014

Talvella 2014 järjestävä seura Tammc ry ilmoitti jättävänsä kisan pois SM-sarjasta[16], joten kilpailu järjestettäisin KV eli kansainvälisenä kilpailuna. Tapahtuman järjestelyistä aiemmin vastannut yhtiö vetäytyi hankkeesta ja järjestelyorganisaatio vaihtui täysin yhtä henkilöä lukuun ottamatta. KV-kilpailu järjestettiin jälleen kaksipäiväisenä ja uusitulla kilpailukaaviolla, joka käsitti mm. kaksi finaalistarttia illassa. Muita uudistuksia tapahtumaan olivat mm. "Xracing on air" -livelähetykset tapahtumapaikalta kisaviikolla, lauantaina järjestetty MX-liigan gaalatapahtuma ja Freestyle Motocross -näytökset väliajalla. Mukana olivat FMX-kuskeista Ilkka Salo, Sebastian Westberg ja Joni Hynell Suomesta sekä Fredrik "Frog" Berggren Ruotsista.

Supercross-kilpailu oli kovatasoinen Harri Kullaksen ja Ranskan Boris Maillardin kesken. Perjantain toisessa finaalissa saatiin nähdä draamaa, kun Harri Kullaksen epäiltiin oikaisseen pääsuoralle lähtevässä mutkassa. Protestia ei kuitenkaan tehty, ja Kullas voitti perjantain finaalit.

Lauantaina nähtiin toisinto perjantailta, lopulta Kullas kuitenkin vei molemmat finaalit näytöstyyliin. Toisen finaalin yllätyksestä vastasi Ylöjärven Jere Haavisto neljännellä sijallaan.

Xracing-nettijulkaisun "Huomioita Tampereelta" -palstalla[17] tapahtuma keräsi kiitosta. Kiitosta saivat tapahtuman juontaja kaksikko Alex Way ja Rene Rannikko sekä kilpailun järjestelyt. Moitteita tuli mm. löyhästä aikataulutuksesta ja etenkin OffroadExpo-näyttelystä, jossa oli vähän näytteilleasettajia. Samaan aikaan Tampereella järjestetty KelkkaExpo[18] eli Etelä-Suomen moottorikelkkamessut aiheuttivat näytteilleasettajien vähenemistä.

Kolmas Tampere Supercross sai laajasti huomiota myös kansainvälisissä medioissa. Maailman suuri alan lehti amerikkalainen RacerX teki seitsemänsivuisen jutun Supercross legenda Jason Thomasin ja toimittaja Steve Matthesin retkestä Tampereelle. Eri nettijulkaisut kirjoittivat aiheesta.[19]

Tampere Supercross Girlsit esiintyivät näyttävässä kokoonpanossa. Mukana olivat Miss Suomi -perintöprinsessa Maija Kerisalmi, Katariina Suunniitty, Anni Griinari, Neea Poutanen, Carola Isabella Miller, Valerie Veresiuc, Suvi Heino ja ruotsalainen Jennie Hallestam.[20]

2019

Tampere Supercross oli jälleen edelläkävijä moottoriurheilun ympäristöasioissa, kun kilpailussa nähtiin KTM & Husqvarna minisähköpyöräkisa! Kyseessä oli maailman ensimmäinen moottoriurheilutapahtuma, jossa yhdessä luokassa ajettiin ainoastaan sähkökäyttöisillä motocrosspyörillä.[21]

Tulevaisuus

Tapahtumasta on tullut vuosittainen, offroad-moottoripyöräilijöiden kauden päätöstapahtuma. Samassa yhteydessä järjestetään myös suomalaisen motocrossliigan Gaalatapahtuma. Kansainvälinen Tampere Supercross -kilpailu ja OffroadExpo-messutapahtuma järjestetään jälleen 6.–7. marraskuuta 2020.

Vuosi Osakilpailu Voittaja Toinen Kolmas Neljäs Viides
2012 Perjantai Yhdysvallat Weston Peick Suomi Harri Kullas Suomi Toni Eriksson Suomi Marko Kovalainen Ruotsi Rikard Hansson
2012 Lauantai Yhdysvallat Weston Peick Suomi Harri Kullas Suomi Toni Eriksson Suomi Matti Seistola Suomi Marko Kovalainen
2013 Perjantai Suomi Harri Kullas Ranska Boris Maillard Tšekki Filip Neugebauer Ranska Thomas Ramette Tanska Stefan Olsen
2013 Lauantai Tšekki Filip Neugebauer Suomi Harri Kullas Ranska Thomas Ramette Suomi Eeli Takatalo Tanska Kasper Lynggaard
2014 Perjantai Suomi Harri Kullas Ranska Boris Maillard Tšekki Filip Neugebauer Suomi Toni Eriksson Yhdysvallat Jason Thomas
2014 Lauantai Suomi Harri Kullas Ranska Boris Maillard Suomi Toni Eriksson Viro Karel Kutsar Tšekki Filip Neugebauer
2015 Perjantai Suomi Harri Kullas Yhdysvallat Ricky Renner Yhdysvallat Aaron Lampi Ranska Adrien Lopes Suomi Miro Sihvonen
2015 Lauantai Suomi Harri Kullas Yhdysvallat Ricky Renner Yhdysvallat Aaron Lampi Suomi Miro Sihvonen Ranska Adrien Lopes
2016 Perjantai Ranska Ludovic Macler Espanja Joan Cros Suomi Miro Sihvonen Yhdysvallat Alex Ray Suomi Jere Haavisto
2016 Lauantai Yhdysvallat Alex Ray Viro Gert Krestinov Portugali Hugo Basaula Suomi Miro Sihvonen Espanja Joan Cros
2017 Perjantai Suomi Harri Kullas Espanja Joan Cros Portugali Hugo Basaula Yhdysvallat Alex Ray Tanska Mathias Jørgensen
2017 Lauantai Yhdysvallat Alex Ray Suomi Harri Kullas Espanja Joan Cros Suomi Jere Haavisto Tanska Mathias Jørgensen
2018 Perjantai Suomi Harri Kullas Viro Erki Kahro Espanja Joan Cros Ruotsi Ken Bengtson Suomi Juuso Matikainen
2018 Lauantai Suomi Harri Kullas Viro Erki Kahro Espanja Joan Cros Viro Gert Krestinov Tanska Nichlas Bjerregaard
2019 Perjantai Yhdysvallat Alex Ray Yhdysvallat Cade Clason Suomi Harri Kullas Portugali Hugo Basaula Ranska Ludovic Macler
2019 Lauantai Suomi Harri Kullas Portugali Hugo Basaula Yhdysvallat Cade Clason Ranska Ludovic Macler Viro Priit Rätsep

Tampere Dominator

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja
2012 Yhdysvallat Weston Peick
2013 Suomi Harri Kullas
2014 Suomi Harri Kullas
2015 Suomi Harri Kullas
2016 Yhdysvallat Alex Ray
2017 Suomi Harri Kullas
2018 Suomi Harri Kullas
2019 Suomi Harri Kullas

Tampere Supercross Head to Head winner

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Osakilpailu Voittaja
2017 Perjantai Yhdysvallat Alex Ray
2017 Lauantai Espanja Joan Cros
2018 Perjantai Espanja Joan Cros
2018 Lauantai Suomi Harri Kullas
2019 Perjantai Yhdysvallat Alex Ray
2019 Lauantai Portugali Hugo Basaula
  1. Ainoastaan ympäristöbensiinit hyväksytään Tampere Supercross. Arkistoitu 22.10.2020. Viitattu 12.10.2015.
  2. Loppuunmyyty tapahtuma saa jatkoa xracing. Arkistoitu 21.3.2015. Viitattu 16.11.2012.
  3. Moottoripyöräilyn supertähti ajaa Pirkkahallissa Tamperelainen. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 16.10.2012.
  4. Pate ja Seljas mukaan endurocrossiin Bike. Arkistoitu 9.11.2012. Viitattu 5.11.2012.
  5. Basehyppy sisätiloissa YouTube. Viitattu 15.11.2012.
  6. Tampere Supercross loppuunmyyty xracing. Arkistoitu 22.3.2015. Viitattu 13.11.2012.
  7. Amfisound Atrain Dominator Amfisound. Viitattu 16.12.2012.
  8. Marko Kovalainen Suomenmestari 2012 Yle. Viitattu 11.11.2012.
  9. Kuljettaja loukkaantui Tampere Supercrossissa Yle. Arkistoitu 2.7.2015. Viitattu 11.11.2012.
  10. Huomioita Tampereelta 2012 xracing. Arkistoitu 20.1.2013. Viitattu 13.11.2012.
  11. Tampere Supercross vuoden kilpailu 2012 xracing. Arkistoitu 22.3.2015. Viitattu 11.12.2012.
  12. Moottoriharrastajien suurnäyttely Tampereelle Aamulehti. Arkistoitu 13.7.2015. Viitattu 23.4.2013.
  13. Huomioita Tampereelta 2013 xracing. Arkistoitu 3.11.2013. Viitattu 30.10.2013.
  14. Harri Kullas - Tampere Supercross Winner 2013 MotoXaddicts. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 27.10.2013.
  15. Toni Eriksson Suomenmestari 2013 xracing. Arkistoitu 21.3.2015. Viitattu 25.10.2013.
  16. Tampere Supercross ei ole SM-osakilpailu xracing. Arkistoitu 13.3.2014. Viitattu 11.2.2014.
  17. Huomioita Tampereelta 2014 xracing. Arkistoitu 22.3.2015. Viitattu 27.11.2014.
  18. Mönkijöiden ja moottorikelkkojen erikoistapahtuma kelkkaExpo TopGear Suomi. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 21.11.2014.
  19. Btosports.com Observations: FINLAND RacerXonline. Viitattu 27.11.2014.
  20. Naiskauneutta Supercross -tapahtumassa Tampereella Iltalehti. Viitattu 16.11.2014.
  21. Tampere Supercross näyttää jälleen mallia - Maailman puhtain motocrosskisa Tampereelle Tampere Supercross. Arkistoitu 10.11.2019. Viitattu 10.11.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]