Tämä on lupaava artikkeli.

Psilosybiinisienet

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Taikasieni)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Psilosybiinisienet
Tuoreita suippumadonlakkeja.
Tuoreita suippumadonlakkeja.
Psilosybiinin kemiallinen rakenne.
Psilosybiinin kemiallinen rakenne.
Farmakologia
Kohde-elin Keskushermosto
Tappava annos Merkityksetön
Riippuvuus Vähäinen
Vaikutusmekanismi Serotoniinireseptorit
Käyttötapa Suun kautta
Tunnisteet
YK:n sopimukset Psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus, luettelo 1
Suomen laki Luokiteltu huumausaineiksi
Päihdelinkki Sienet

Psilosybiinisienet ovat sieniä, jotka sisältävät psilosybiiniä ja psilosiinia, tryptamiineihin kuuluvia alkaloideja. Psilosybiinisieniä käytetään tajuntaa ja havaintoja muuntavien keskushermostovaikutusten vuoksi yleisesti psykedeelisinä päihteinä. Psilosybiini ja psilosiini ovat hermoston toimintaan väliaikaisesti vaikuttavia aineita, ja niitä sisältävät sienet luokitellaan myrkyllisiksi.[1] Puhekielessä psilosybiinisienet tunnetaan yleisemmin nimellä taikasienet. Päihdekäytön lisäksi sieniä ja yhdisteitä on tutkittu eräiden hermosärkytilojen ja mielenterveydellisten ongelmien hoidossa lupaavin tuloksin. Psilosybiinisienten lisäksi muita huumaavia yhdisteitä löytyy joistakin kärpässienistä.

Psilosybiinisienet ei ole itsenäinen luokka eliölajien tieteellisessä luokittelussa, vaan yhdisteitä on esimerkiksi tietyissä madonlakki-, kirjoheltta-, kaulussieni-, kuupikka-, karvaslakki- ja lahorusokassuvun sienissä vaihtelevin pitoisuuksin. Suomessa kasvavista sienistä suurimpia määriä psilosybiiniä ja jossain määrin myös psilosiinia sisältää suippumadonlakki. Mainittavia pitoisuuksia löytyy myös sinityvikuupikasta, reunuskirjoheltasta ja pajulahorusokkaasta.[2][3] Psilosybiinisienet voivat sisältää psilosiinin tai psilosybiinin demetyloituneita johdoksia, baeokystiiniä ja norbaeosystiiniä, sekä täysin erilaisia hermostoon vaikuttavia yhdisteitä kuten fenyylietyyliamiinia.[1]

Psilosybiinisienten sisältämät tryptamiinit vaikuttavat aivokemiaan kiinnittäytymällä – sisäsyntyisten välittäjäaineiden tavoin – aivoissa sijaitseviin reseptoreihin, välitettäviä signaaleja vahvistaen ja muuntaen. Tällä on monenlaisia vaikutuksia, joista osa on objektiivisesti havainnoitavia muutoksia aivoissa ja elimistössä, osa taas subjektiivisia, ainoastaan käyttäjien itsensä koettavissa. Käyttäjät ovat raportoineet mm. tunteiden voimistumista, korostunutta itsehavainnointia, aistielämysten muutoksia ja synestesiaa, sekä muutoksia ajattelussa ja aikakäsityksissä. Joillain käyttäjillä esiintyy päänsärkyä, pahoinvointia, ahdistusta, lihasheikkoutta tai sekavuutta. Monet kuvaavat kokemusta ajatteluprosessien selkeytymisestä ja luovan ajattelun voimistumisesta sekä voimakkaasta euforiasta.[4][5]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Albert Hofmann eristi ja nimesi psilosybiinin ja psilosiinin.
Huurumadonlakin levinneisyysalue luonnossa.

Psilosybiinisieniä on käytetty vuosituhansien ajan. Muun muassa Meksikossa ja Keski-Amerikassa alkuperäisasukkailla se on ollut keskeisenä osana uskonnollissävytteisissä palvontamenoissa. Asteekit kutsuivat niitä teonanácatliksi eli käännettynä jumalallisiksi tai ihmeellisiksi sieniksi. Aikaisimmat merkit käytöstä ovat 500-luvulla eaa. nykyisen Guatemalan alueella. Keskisestä Meksikosta on löytynyt 300-luvulta jaa. peräisin olevia seinämaalauksia, joissa kuvataan sienten käyttöä palvontamenoissa.[6] Espanjalaiset valloittajat pyrkivät tukahduttamaan sienten käytön, mikä johti kyseisen kulttuurin hiipumiseen aina 1900-luvulle asti.[7]

Sienet olivat länsimaailmalle suhteellisen tuntemattomia kunnes newyorkilainen pankkiiri R. Gordon Wasson toi Meksikosta mukanaan sieninäytteitä ja kertomuksia niiden käytöstä. Kun Wassonin artikkeli psilosybiinisienistä julkaistiin Life-lehdessä toukokuussa 1957, miljoonat amerikkalaiset kuulivat niistä ensimmäistä kertaa.[8] Viime vuosina sienten saatavuutta ja käyttöä ovat lisänneet internetin kautta levinneet kasvatusohjeet ja tilattavat, valmiiksi itiöitä ja kasvualustaa sisältävät kasvatuslaatikot.[9][10]

Psilosybiinin ja psilosiinin eristi ensimmäisenä Albert Hofmann kumppaneineen Psilocybe mexicana -sienestä vuonna 1958. Hofmann myös nimesi yhdisteet sekä syntetisoi eli valmisti niitä ja niiden johdannaisia kemiallisesti pian eristyksen jälkeen. Tutkimustulokset julkaistiin Experientia-tiedelehdessä maaliskuussa 1958. Hofmannin tutkimukset vauhdittivat sienten ja muiden psykedeelien terapeuttista tutkimusta.[8]

Sienten käyttö alkoi lisääntyä pian tutkimusten jälkeen muun muassa Terence McKennan kehittämän sisäkasvatustekniikan ansiosta. McKenna kirjoitti 1990-luvulla runsaasti sienten ja muiden psykedeelien käyttöä edistäviä ja tietoa levittäviä tekstejä.[11] Psilosybiinisienilajeista yleisin kansainvälisessä huumekaupassa viljelty ja myyty sieni on nykyään huurumadonlakki.[2]

Alkaloidien lääketieteellinen tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sienten vaikuttavia aineita tutkittiin laajasti muiden psykedeelien kuten LSD:n ohella 1950- ja 1960-luvulla, jolloin turvallisuuskäytännöt olivat vielä kehittymättömiä, eikä esimerkiksi yksilön henkilökohtaista tilaa ja ympäristön merkitystä (ns. set & setting) ymmärretty. Joskus psykedeelejä saatettiin antaa täysin koehenkilön tietämättä sitoen tämän sairaalasänkyyn kokeen ajaksi. Myöhemmissä tutkimuksissa, joihin kuului enemmän koehenkilön valmistelua ja tukea aineen vaikutuksen aikana havaittiin vähemmän ahdistusta ja pelkotiloja sekä enemmän positiivisiksi miellettyjä kokemuksia.[12][13]

60-luvulla psykedeelien, erityisesti LSD:n, kasvava maanalainen käyttö hippiliikkeen synnyn myötä johti kuohuntaan median parissa. Kiistanalaisuutta lisäsi psilosybiiniä ja LSD:tä epätieteellisillä tavoilla tutkineiden Timothy Learyn ja Richard Alpertin julkinen erottaminen Harvardin yliopistosta. Learystä tuli myöhemmin ikoninen vastakulttuurin hahmo joka piti puheita nuorille kannustaen heitä käyttämään psykedeelejä, mikä toi psykedeeleille paljon negatiivista julkisuutta ja vaikeutti psykedeelien tieteellistä tutkimusta. Kasvava kiistanalaisuus ja kohujulkisuus johti lopulta psykedeelien luokitteluun listan I säädellyiksi kemikaaleiksi Yhdysvalloissa vuonna 1970, mitä seurasi pian YK:n Psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus 1971, jonka myötä psilosybiini ja monet muut psykedeelit tulivat laittomiksi lähes kaikkialla maailmassa. Lääketieteellinen tutkimus loppui tähän käytännössä kokonaan aina 1990-luvulle asti.[14][15]

Käyttö mielenterveyden hoidossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johns Hopkins -yliopistossa vuonna 2006 tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin suurten psilosybiiniannosten välittömiä ja pitkän aikavälin psykologisia vaikutuksia terveillä, hallusinogeenejä ennen käyttämättömillä aikuisilla. Tutkijoiden yllätykseksi kaksi kolmesta vapaaehtoisista sijoitti kokemuksen joko elämänsä tärkeimmäksi tai viiden elämänsä tärkeimmän hengellisen kokemuksen joukkoon.[16] 14 kuukauden kuluttua tehdyssä jatkotutkimuksessa kaksi kolmesta osallistuneista koki elämänlaatunsa parantuneen kokemuksen ansiosta, eikä yksikään mieltänyt kokeen vaikuttaneen negatiivisesti.[17][18] Tutkimus on avannut ovia uusille psykedeelejä koskeville tutkimuksille ja herätellyt toiveita psykedeelien hyödyntämisestä tulevaisuudessa esimerkiksi terapeuttisissa yhteyksissä.[19] Psilosybiinin terapeuttista käyttöä itsenäisesti ei suositella, sillä se voi olla haitallista. Lähes kolmannes koehenkilöistä tunsi vaikutuksen alaisena merkittävää pelkoa laboratorio-olosuhteissa.[18]

Yhdysvaltalaistutkijat havaitsivat, että psilosybiini helpotti syövän loppuvaiheesta kärsivien potilaiden masennus- ja ahdistusoireita. Yhden annoksen vaikutus kesti jopa puoli vuotta.[20]

Sarjoittainen päänsärky

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On olemassa paljon henkilökohtaisiin kokemuskertomuksiin pohjautuvaa tietoa psilosybiinin tehosta erittäin voimakkaita päänsärkykohtauksia aiheuttavan Hortonin syndrooman eli sarjoittaisen päänsäryn hoidossa. Sairauteen ei tällä hetkellä ole kliinisessä käytössä luotettavasti toimivaa hoitoa. Sairaudelle on tyypillistä kohtausten esiintyminen viikkojen tai kuukausien mittaisina säännöllisinä sarjoina, joiden välillä kohtaukset voivat hävitä jopa vuosiksi. Psilosybiini saattoi estää yksittäisen kohtauksen tai jopa lopettaa sarjan.[21]

Päihdekäyttö ja -vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuivattuja suippumadonlakkeja.
Kuivattu huurumadonlakki.

Psilosybiinisieniä käytetään tuoreina ja kuivattuina. Sieniä voidaan nauttia suun kautta syötynä tai esimerkiksi teeksi keitettynä.[22]

Psilosiini on varsin herkkä hapettumiselle eikä kestä kuivaamisprosessia hyvin. Sen sijaan psilosybiini on hyvin vakaa aine jonka on todettu voivan säilyä yli vuosisadan. Tuoreiden sienien painosta noin 90 % on vettä, joten kuivatuissa sienissä vaikuttavien aineiden osuus sienten painosta on noin kymmenkertainen tuoreisiin verrattuna.[23][24]

Vaikutus ihmiselimistössä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikutusten alkaminen kestää lähinnä annoksen koosta riippuen muutamasta kymmenestä minuutista muutamaan tuntiin. Uutta annosta ei tule ottaa, vaikka aine ei tuntuisi heti vaikuttavan. Vaikutukset kestävät 3–7 tuntia. Psilosybiini ei ole sellaisenaan aktiivista, vaan se hajoaa vähitellen ruoansulatuskanavassa ja maksassa psilosiiniksi (josta edelleen epäaktiiviseksi 4-hydroksyyli-indoli-3-asetaldehydiksi). Verenkierron kautta psilosiini kulkeutuu hermostoon, jossa se alkaa vaikuttaa merkittävän tiedonvälittäjän serotoniinin kanssa toimiviin 5-HT2A- sekä heikommassa määrin 5-HT1A-reseptoreihin agonisteina eli reseptorien toiminnan kiihdyttäjinä, mutta ei kuitenkaan dopamiinireseptoreihin, toisin kuin esimerkiksi LSD.[25][26] Useimpien perinteisten hallusinogeenien, kuten LSD:n, meskaliinin tai DMT:n vaikutukset välittyvät psilosybiinin tavoin serotoniinireseptorien kautta.[15]

Sienten vaikutukset ovat pääosin psyykkisiä. Tyypillisillä annoksilla huomattavimpia vaikutuksia ovat voimakkaat muutokset tietoisuuden tilassa. Tavallista on käyttäjien mukaan mm. tunteiden herkistyminen, vahvistunut kyky introspektioon (itsensä tutkimiseen) sekä psyykkisten funktioiden muuntuminen unten näkemistä muistuttavaan tilaan. Muita huomattavia psyykkisiä vaikutuksia ovat visuaaliset muutokset kuten illuusiot, aistien sekoittuminen eli synestesia sekä muutokset ajattelussa ja ajan käsityksessä.[25]

Somaattisia eli fyysisiä vaikutuksia ovat muiden muassa pupillien laajeneminen, muutokset sydämen lyöntitiheydessä ja verenpaineessa, aistimusten voimistuminen sekä joissain tapauksissa pahoinvointi, vatsakivut, vapina ja dysmetria (taipumus arvioida väärin jäseniensä liikelaajuudet).[1][25] Ainakin osa fyysisistä vaikutuksista saattaa olla luonteeltaan psykosomaattisia eli psyykkisten vaikutusten aikaansaamia.[27]

Käytön riskit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fyysiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psilosybiinisienet määritellään sienikirjoissa myrkyllisiksi hermoston toimintaa väliaikaisesti häiritsevän vaikutuksen vuoksi. Sienten fyysiset vaikutukset ovat kuitenkin verrattain mietoja,[28] eikä urbaanilegendojen mukaista maksan vaurioitumista ole havaittu.[25] Myrkytyskuolema on käytännössä mahdoton, ja raportoiduissa kuolemissa syylliseksi on yleensä paljastunut jokin muu sieni.[29][30][31] Sekoittamisvaara onkin ulkoa kerättyjen psilosybiinisienten suurimpia riskejä. Myrkyllisiä sienilajeja arvioidaan olevan ainakin 10 kertaa enemmän kuin psilosybiiniä sisältäviä. On olemassa äärimmäisen myrkyllisiä sieniä, jotka muistuttavat suuresti psilosybiinisieniä.[32] Esimerkiksi jotkut tappavan myrkylliset seitikit on mahdollista sekoittaa tiettyihin psilosybiinisienilajeihin.[33]

Psyykkiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa psilosybiinisieniin liittyvistä riskeistä on psyykkisiä. Todennäköisin psyykkinen riski tunnetaan yleisesti ns. huonona matkana. Koska psilosybiinin vaikutus voimistaa tunteita, tunteiden käsittely voi osoittautua vaikeaksi etenkin valmistautumattomilla yksilöillä tai rauhattomissa tilanteissa, ja vaikutukset ajatustoimintoihin saattavat koitua erittäinkin epämiellyttäviksi. Tällöin pelko tai ahdistus saattaa kohota paniikkia tai vaarallista käytöstä aiheuttavalle tasolle, ja reaktiota voidaan pitää psykoottisena.[34]

Toinen mahdollinen riski on pidempikestoisen psykoottisen episodin laukeaminen. Useimmat tunnetut tapaukset vaikuttavat liittyvän jo aiemmin olemassa olleisiin henkisiin sairauksiin. Tarkkoja kausaalisuhteita on vaikea määritellä. Riskialtteimpia ovat ilmeisesti ihmiset, joilla on ennestään psyykkisiä ongelmia tai perinnöllistä alttiutta sellaisiin. Riskiryhmän ulkopuolella psykoosit ovat harvinaisempia; tutkituista 1200 terveestä vapaaehtoisesta, joilla testattiin tryptamiineja, yksikään ei sairastunut psykoosiin. Yhdellä koehenkilöllä, jolla oli skitsofreniaa sairastava identtinen kaksonen, psykoottinen reaktio kesti enemmän kuin 48 tuntia.[34]

Sosiaaliset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psilosybiinisienten käyttö voi joissain tapauksissa olla haitallista käyttäjän tai muiden ihmisten turvallisuudelle ja hyvinvoinnille (esim. autolla ajaminen päihtyneenä tai työntekoa, koulunkäyntiä tai ihmissuhteita haittaava käyttö). Psilosybiini ei kuitenkaan aiheuta fyysistä riippuvuutta kuten eivät muutkaan ns. perinteiset hallusinogeenit, esim. (LSD, meskaliini). Psykologisen riippuvuuden kannalta tärkeää pakonomaista halua saada päihdettä ei myöskään esiinny. Tätä tukee myös havainto siitä, etteivät koe-eläimet ala käyttämään psykedeelejä vapaaehtoisesti toisin kuin esimerkiksi alkoholia ja kokaiinia. Lääketiede ei myöskään tunne vieroitusoireita seurauksena psilosybiinin käytön lopettamisesta. Psilosybiiniin liittyvää ongelmakäyttöä esiintyykin useimmiten ihmisillä, joilla on muutenkin ongelmia päihteiden käytön ja elämänhallinnan kanssa.[35]

Psilosybiiniin kasvaa nopeasti toleranssi eli sietokyky, mikä merkitsee sitä, että runsaassa käytössä käyttäjä alkaa tarvita yhä suurempia annoksia toivotun vaikutuksen aikaansaamiseksi. Myös ristitoleranssia muihin psykedeeleihin kuten LSD:hen on havaittu.[25]

Myrkytyksen hoito

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka psilosiinimyrkytys onkin useimmiten seurausta päihdekäytöstä ja toivottu vaikutus, siitä voi seurata merkittävää ahdistusta ja myrkytystä on mahdollista hoitaa. Myrkytystä hoidetaan ensisijaisesti rauhoittelemalla ahdistunutta potilassa ja pitämällä hänet hiljaisessa ja rauhallisessa ympäristössä; voimakkaasti oireileva potilas tulee toimittaa lääkäriin. On myös varmistettava, ettei kyseessä ole muu myrkkysieni. Lääkehiilestä ei yleensä ole apua, koska myrkyt imeytyvät hyvin nopeasti.[2][22][36][37] Hallusinaatioita voidaan hoitaa fentiatsiineilla tai bentsodiatsepiineilla, mutta yleensä ne häviävät nopeahkosti muutenkin.[1] Psyykkiset vaikutukset ovat täysin kumottavissa 5-HT2A-reseptorin antagonistilla, kuten ketanseriinilla, koska vaikutukset välittyvät juuri kyseisen reseptorin kautta.[38]

Psilosybiinisienet populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisäviljeltyä huurumadonlakkikasvustoa maississa ja kookoskuidussa.

Hallusinogeeniset sienet kuvataan populaarikulttuurissa usein hyvin haitallisiksi kansanterveydelle, vaikka niiden tuottamat hallusinaatiot ovat yleensä lieviä ja tunnistettavissa harhoiksi, ja niiden aiheuttama riippuvuus on lievää. Sienet ovat yleinen inspiraation lähde psykedeliassa kuten psykedeelisessä kuvataiteessa ja musiikissa.[39]lähde tarkemmin? Kauhugenreen sijoittuva Shrooms (2007) on eräs taikasieniä käsittelevä elokuva.

Lainsäädäntö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lainsäädännössä Psilosybe-sienet on luokiteltu huumausaineiksi ja niiden viljely, tuotanto, valmistus, tuonti Suomen alueelle, vienti Suomen alueelta, kuljetus, kauttakuljetus, jakelu, kauppa, käsittely, hallussapito ja käyttö on kielletty.[40] Viljelykielto kirjattiin lakiin syyskuussa 2008 lähtien.[41] Korkein oikeus linjasi vuonna 2017, että Psilosybe-sienet eivät ole rikoslain tarkoittamia erittäin vaarallisia huumausaineita.[42]

YK:n Psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus (1971) velvoittaa kaikkia osapuolia kieltämään psilosybiinin ja psilosiinin. Sopimuksessa on mukana maailman 217 itsenäisestä valtiosta 183.[43]

Alankomaissa tuoreiden aistiharhoja aiheuttavien sienten tuotanto ja myynti kiellettiin 2008. Jo aiemmin kiellon piirissä olivat kuivatut sienet. Uuden päätöksen taustalla on mediakohu tapahtumasta, jossa sieniä käyttänyt teini-ikäinen ranskalaismatkailija hyppäsi sillalta ja kuoli.[44] Sienten käyttö, kasvatus ja kerääminen luonnosta ovat Hollannissa edelleen laillista, kuten myös muutaman psilosybiiniä sisältävän sienilajin myyminen smart shopeissa.[9]

Psilosybiinisieniä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuivattujen sienten alkaloidipitoisuudet[45]
Laji Psilosybiini [%] Psilosiini [%] Baeokystiini [%] Yhteensä [%]
Sinityvikuupikka
Conocybe cyanopus
0,930–0,450[46]
0,70–0,00[46]
0,030–0,100[46]
1,03–0,55
Conocybe smithii
–
–
0,40–0,80
0,40–0,80+[46]
Gymnopilus purpuratus
0,34
0,29
0,05
0,68[47]
Gymnopilus validipes
0,12[48]
–
–
0,12+
Reunuskirjoheltta
Panaeolus cinctulus
0,150–0,600[46]
0,00[46]
0,001–0,005[46]
0,151–0,605
Pajulahorusokas
Pluteus salicinus
0,30
0,05
0,35
Psilocybe baeocystis
0,85
0,59
0,10
1,54
Psilocybe bohemica
0,93[47]–1,34
0,11–0,28[47]
0,02[47]
1,06–1,47
Huurumadonlakki
Psilocybe cubensis
0,63[47]
0,25[47]–0,60
0,02[47]–0,025
0,90–1,26
Psilocybe cyanescens
0,85
0,36
0,03
1,24
Psilocybe cyanofibrillosa
0,21
0,04
–
0,25+
Psilocybe hoogshagenii
0,60
0,10
–
0,70+
Psilocybe liniformans
0,16
–
0,005
0,17+
Suippumadonlakki
Psilocybe semilanceata
0,98
0,02
0,36
1,36
Psilocybe stuntzii
0,36
0,12
0,02
0,5
Psilocybe tampanensis
0,68
0,32
–
1,00+
Psilocybe weilii
0,61
0,27
0,05
0,93

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Johnson, M. W. & Richards, W. A. & Griffiths, R. R.: Psilocybin can occasion mystical-type experiences having substantial and sustained personal meaning and spiritual significance. Journal of psychopharmacology, 2006. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  • Johnson, M. W. & Richards, W. A. & Griffiths, R. R.: Human hallucinogen research: guidelines for safety. Journal of psychopharmacology, 2008. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Markku Koulu, Eero Mervaala (toim.): ”Sienimyrkytykset”, Farmakologia ja toksikologia, s. 1201–1206. (10. painos) Kustannus Oy Medicina, 2018. ISBN 978-951-97316-7-4
  2. ↑ a b c Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus Suomen ympäristökeskus, 2005.
  3. ↑ Ohenoja E, Jokiranta J, Mäkinen T, Kaikkonen A, M. Airaksinen MM. (1987). The occurrence of psilocybin and psilocin in Finnish fungi. Journal of Natural Products 50(4):741–744.
  4. ↑ Mushrooms: Magic Mushrooms as a recreational drug Recreational Drugs. 14.6.2011. Arkistoitu 26.10.2011. Viitattu 17.10.2011.
  5. ↑ Psilocybin/Psilocyn The University of Maryland: CESAR (Center for Substance Abuse Research). Arkistoitu 24.11.2011. Viitattu 18.10.2011.
  6. ↑ Snow, Joel: Teonanácatl – The Wondrous Mushroom Department of Mathematics & Physics Langston University. Arkistoitu 18.9.2011. Viitattu 28.9.2011.
  7. ↑ Traditional vs Contemporary Use serendipity.li.
  8. ↑ a b Dr. Albert Hofmann Stain Blue Press.
  9. ↑ a b Amsterdam Coffeeshop Directory coffeeshop.freeuk.com.
  10. ↑ Uusi huumeilmiö: "Taikasieniä" kasvatetaan muovilaatikoissa (Arkistoitu – Internet Archive) MTV 23.05.2014.
  11. ↑ Terence McKenna Erowid.
  12. ↑ Griffiths 2008, nro. 5, s. 3–4
  13. ↑ PROJECT MKULTRA, THE CIA'S PROGRAM OF RESEARCH IN BEHAVIORAL MODIFICATION DRCNet Online Library of Drug Policy.
  14. ↑ Griffiths 2008, nro. 5, s. 3–4
  15. ↑ a b Griffiths 2006, s. 2
  16. ↑ Griffiths 2006, nro. 3
  17. ↑ Johnson, M. W. & Richards, W. A. & Griffiths, R. R.: Mystical-type experiences occasioned by psilocybin mediate the attribution of personal meaning and spiritual significance 14 months later. Journal of psychopharmacology, 2008, nro 5. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. ↑ a b Tutkimus: Huumaavat sienet auttavat riippuvuuksien hoidossa. Helsingin Sanomat, 1.7.2008. Artikkelin verkkoversio.
  19. ↑ Harriet de Wit, David E. Nichols, Solomon H. Snyder, Charles R. Schuster & Herbert D. Kleber: Editorial and commentaries on article by Griffiths et al. Journal of psychopharmacology, 2006, nro 3. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. ↑ Huumesienistä apua syöpäpotilaille YLE Uutiset. 07.09.2010.
  21. ↑ R. Andrew Sewell, John H. Halpern, Harrison G. Pope, Jr: Response of cluster headache to psilocybin and LSD. American Acedemy of Neurology, 2006. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi)
  22. ↑ a b Sienet Päihdelinkki. A-klinikkasäätiö.
  23. ↑ Psilocybe Mushroom FAQ Erowid.
  24. ↑ Drying and storing magic mushrooms Magic Mushrooms Net. Arkistoitu 6.10.2011. Viitattu 28.9.2011.
  25. ↑ a b c d e Torsten Passie, Juergen Seifert, Udo Schneider & Hinderk M. Emrich: The pharmacology of psilocybin. Addiction Biology, 2002, s. 357–364. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi)
  26. ↑ Hasler F, Bourquin D, Brenneisen R, Bar T, Vollenweider FX: Determination of psilocin and 4-hydroxyindole-3-acetic acid in plasma by HPLC-ECD and pharmacokinetic profiles of oral and intravenous psilocybin in man. Pharm Acta Helv, 1997, s. 175–184. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi)
  27. ↑ Griffiths 2008, nro. 5, s. 11
  28. ↑ Griffiths 2008, nro. 5, s. 4
  29. ↑ Robert S. Gable: Comparison of acute lethal toxicity of commonly abused psychoactive substances. Society for the Study of Addiction, 2004. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi)
  30. ↑ Gartz, Samorini, Festi: On the presumed French case of fatality caused by ingestion of Liberty Caps Eleusis. 1996. Arkistoitu Arkistoitu 19.12.2012. (englanniksi)
  31. ↑ Peters, Josef M.: Factors Affecting Caffeine Toxicity: A Review of the Literature. The Journal of Clinical Pharmacology and the Journal of New Drugs, 1967, nro 7, s. 131–141. doi:10.1002/j.1552-4604.1967.tb00034.x Artikkelin verkkoversio.
  32. ↑ FACTS about DRUGS: PSILOCYBIN ("Magic Mushrooms") Addiction Research Laboratory. Arkistoitu 12.6.2010. Viitattu 8.8.2009.
  33. ↑ Franz M, Regele H, Kirchmair M, et al.: Magic mushrooms: hope for a 'cheap high' resulting in end-stage renal failure. Nephrol. Dial. Transplant., 1996, 11. vsk, nro 11, s. 2324–27. PubMed:8941602 Artikkelin verkkoversio.
  34. ↑ a b Griffiths 2008, nro. 5, s. 6
  35. ↑ Griffiths 2008, nro. 3, s. 5
  36. ↑ Lasten myrkytykset: Aineluettelo Terveyskirjasto. Duodecim. Arkistoitu 9.10.2006. Viitattu 29.9.2011.
  37. ↑ Lasten myrkytykset: Nuorten päihteet Terveyskirjasto. Duodecim. Arkistoitu 9.10.2006. Viitattu 29.9.2011.
  38. ↑ Vollenweider, Franz: Swiss research with psilocybin, ketamine, MDMA and other psychedelics Newsletter of the Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies. Viitattu 18.10.2011.
  39. ↑ P. M. Kirk, Geoffrey Clough Ainsworth: Ainsworth & Bisby's dictionary of the fungi. (s. 300) CABI, 2008. Teoksen verkkoversio.
  40. ↑ Edita Publishing Oy: Huumausainelaki www.finlex.fi. Viitattu 29.8.2019.
  41. ↑ Yle Uutiset: Huumelain uudistus vihdoin eduskunnalle yle.fi. 31.10.2008.
  42. ↑ KKO:2017:33 Korkein oikeus 31.5.2017
  43. ↑ Convention on Psychotropic Substances, 1971 (PDF) 3.11.2008. Yhdistyneet Kansakunnat. (englanniksi)
  44. ↑ Reuters.com (englanniksi)
  45. ↑ Approximate Alkaloid Content of selected Psilocybe mushrooms 27.3.2009. www.erowid.org. Viitattu 30.5.2010.
  46. ↑ a b c d e f g The Psilocybe Mushroom FAQ, Version 1.2 www.sporelab.com. Viitattu 4.1.2010.
  47. ↑ a b c d e f g Dr. Gartz Series Extraction (www.tacethno.com) tacethno.com. Viitattu 30.5.2010.
  48. ↑ Psilocybin Mushrooms of the World. Books.google.com. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.5.2010).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Psilosybiinisienet.


 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Psilosybiinisienet&oldid=22804696”