T-18
T-18, myös MS-1 (ven. малый сопровождения, pieni tuki/saatto[ajoneuvo]) oli ensimmäinen Neuvostoliitossa suunniteltu panssarivaunu. Vaunu kehitettiin 1925–1927 ja sitä valmistettiin 1928–1931 yli 950 kappaletta. Vaunua käytettiin Kiinan itäisen rautatien konfliktissa, mutta se väistyi pian kehittyneemmän T-26:n tieltä. Suuri osa poistettiin käytöstä tai niitä käytettiin maahan kaivettuina bunkkereina. Vaunuja oli vielä käyttökunnossa suuren isänmaallisen sodan syttyessä.
Puna-armeija oli saanut useita Renault FT-17 -vaunuja sotasaaliiksi ja Krasnoje Sormovo -tehdas valmisti niitä lisenssillä 15 kappaletta vuonna 1920. Tämän jälkeen panssarivaunuja ei valmistettu ennen kuin vuonna 1926 alkoi kolmivuotinen ohjelma panssariaseen perustamiseksi. Minimissään piti perustaa panssaripataljoona varustettuna jalkaväkitankein ja toinen tanketein sekä koulutuskomppaniat. FT-17 pidettiin jo tuolloin vanhentuneena. Ulkomaisista malleista päästiin tutkimaan Fiat 3000 -mallia, joka oli ilmeisesti saatu saaliiksi Puolan-Neuvosto-Venäjän sodasta. Tämän perusteella Panssaritoimiston komitea suunnitteli T-16-mallin. Keväällä 1925 Puna-armeijan tutkittua suunnitelmia sallittua painoa lisättiin viiteen tonniin, jotta vaunuun saataisiin tehokkaampi moottori ja samaan aikaan asennettu tykki sekä konekivääri.
Vaunun valmistajaksi määrättiin Bolševik-tehdas, jolla oli parhaat tuotantomahdollisuudet. T-16-prototyyppi valmistui maaliskuussa 1927. Vaunu muistutti ulkonäöltään Renaultia, mutta oli sitä lyhyempi ja siten kevyempi ja liikkuvuus oli parempi. Vaunusta paljastui kuitenkin paljon puutteita. Toinen protyyppi, jossa nämä korjattiin valmistui toukokuussa 1927 ja sai nimen T-18. Vaunu hyväksyttiin sotavarustukseen 6. heinäkuuta nimellä "pieni tukitankki vuosimallia 1927".
1. helmikuuta 1928 Bolševik sai tilauksen 108 vaunun valmistuksesta. Ensimmäiset 30 näistä rahoitettiin OSOAVIAHIM-järjestön (ОСОАВИАХИМ) keräysvaroin. Vaunutyyppi T-18, joka oli tarkoitettu tukemaan jalkaväkeä läpimurron aikaansaamiseksi, näyttäytyi vuoden 1928 sotaharjoituksissa Kiovassa. Huhtikuusta 1929 vaunua valmisti myös Motoviliha-tehdas, mutta se joutui luottamaan Bolševikiin moottorin, vaihteiston, teleketjujen ja panssarilevyjen valmistuksessa.
Vuoteen 1929 mennessä vaunu ei enää vastannut Puna-armeijan vaatimuksia ja siihen suunniteltiin lukuisia muutoksia. Tykiksi oli tarkoitus vaihtaa 37-millinen, joka vaati uuden tornin, johon myös suunniteltiin tila radiolle. Tämä ei kuitenkaan toteutunut. Vuoden 1930 malliin tuli kuitenkin uusi nelinopeuksinen vaihdelaatikko ja moottorin tehoa lisättiin 40 hevosvoimaan sekä Fjodorovin kaksoiskonekivääri korvattiin Degtjarjovin DT-pikakiväärillä. Näillä muutoksilla vaunun valmistus jatkui vuoden 1931 loppuun, jolloin se korvattiin T-26:lla.
Vaunujen modernisointia pohdittiin vielä myöhemmin ja tehtaan 37 suunnitteluosastolla kehitettiin N. A. Astrovin johdolla suunnitelma vaunujen kuluneiden moottorien korvaamisesta 50-hevosvoimaisella GAZ M-1-moottorilla ja T-38-vaunun vaihdelaatikolla. Aseistukseksi oli tarkoitus vaihtaa 37 mm B-3 tai 45 mm 20-K. Yksi modernisoitu protyyppi T-18M valmistui, mutta testauksen jälkeen pääteltiin ettei vaunujen päivittäminen ole vaivan arvoista.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Salomaa, Markku: Punaupseerien nousu ja tuho. S. 190. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32381-5
- Zaloga, Steven J. & Grandsen, James: Soviet Tanks and Combat Vehicles of World War Two. London: Arms and Armour Press, 1984. ISBN 0-85368-606-8 (englanniksi)
