Täydelliset naiset (1. tuotantokausi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Täydellisten naisten 1. tuotantokausi
DVD-julkaisu
DVD-julkaisu
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Ikäraja Kuvaohjelman ikäraja 12
Esittäminen
Verkko ABC (Yhdysvallat)
Nelonen (Suomi)
Ensimmäinen esitys 2004-10-033. lokakuuta 2004
Viimeinen esitys 2005-05-2222. toukokuuta 2005
Esitysten määrä 23
DVD- ja Blu-ray-julkaisu
 Yhdysvallat 2005-09-2020. syyskuuta 2005
 Eurooppa 2005-10-1010. lokakuuta 2005
 Australia 2005-11-2828. marraskuuta 2005
Kaudet
Seuraava →
2. tuotantokausi
Luettelo Täydellisten naisten jaksoista

Täydellisten naisten ensimmäistä tuotantokautta alettiin esittää Yhdysvalloissa 3. lokakuuta 2004 ja se jatkui 22. toukokuuta 2005 saakka sisältäen yhteensä 23 jaksoa. Kausi kertoo Mary Alice Youngista, näennäisesti täydellisestä kotirouvasta, joka teki itsemurhan pelätessään synkän salaisuutensa paljastuvan. Hautajaisseremoniassa Mary Alicen neljä lähintä ystävää – jotka ovat myös sarjan päähenkilöt; Bree, Lynette, Susan ja Gabrielle – esitellään. He kaikki asuvat Wisteria Lanen naapurustossa. Mary Alice toimii sarjan kertojana haudan takaa ja kuvailee tapahtumia, joiden aikana hänen ystävänsä yrittävät selvittää itsemurhan syyn samalla taistellessaan yksityiselämiensä ongelmien kanssa.

Täydellisten naisten ensimmäistä tuotantokautta esitettiin Yhdysvalloissa sunnuntai-iltaisin kello 21.00 ABC:llä ja Suomessa Nelosella maanantai-iltaisin kello 21.00. 23 tavallisen jakson lisäksi tuotantokauden aikana esitettiin erikoisjakso ”Likapyykin lajittelu” (Sorting Out The Loundry), jossa kerrattiin kauden siihenastiset tapahtumat. Jakso esitettiin Yhdysvalloissa 24. huhtikuuta 2005 ja Suomessa 20. helmikuuta 2006.

Tuotantokausi keräsi keskimäärin 23,7 miljoonaa katsojaa jaksoa kohden ja se oli Yhdysvaltain television neljänneksi katsotuin televisiosarja kaudella 2004–05.[1] 10. lokakuuta 2005 sarjan aloitusjaksoa seurasi Suomessa 578 000 katsojaa, mikä oli silloin Nelosen korkein katsojamäärä ulkomaiselle sarjalle.[2]

Kausi julkaistiin DVD:nä Suomessa 24. maaliskuuta 2006.

Marc Cherry kirjoitti käsikirjoituksen Täydellisten naisten pilottijaksoa varten ja sitä tarjottiin kuudelle eri televisiokanavalle (CBS, NBC, Fox, HBO, Showtime ja Lifetime), joista kaikki torjuivat tarjouksen. Cherry muokkasi jakson käsikirjoitusta ja tarjosi sitä ABC:lle, joka oli vaikuttunut ja tilasi sarjaa 13 jakson verran. Käsikirjoitus nähtiin ”komediaa sisältävänä saippuaoopperana”. Sarjan kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2004 Universal Studios Hollywoodin Colonial Streetillä.[3][4][5]

Kauden tuotti Touchstone Television (nykyään ABC Studios) ja Cherry Productions ja sitä esitti ABC. Vastaavia tuottajia olivat Cherry, Michael Edelstein, Charles Pratt Jr. ja Tom Spezialy. Käsikirjoittajina toimivat Cherry, Oliver Goldstick, Spezialy, John Pardee, Joey Murphy sekä Chris Black; tuottajat Alexandra Chunningham, Tracey Stern ja Patty Lin. Koko sarjan kauden ajan ohjaajia olivat muun muassa Charles McDougall, Arlene Sanford, Larry Shaw, Jeff Melman, Fred Gerber, David Grossman ja John David Coles. Sarjan musiikin sävelsivät Steve Bartek ja Steve Jablonsky kun taas sarjan tunnussävelmän tuotti Danny Elfman.[6]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täydellisten naisten ensimmäisellä tuotantokaudella on kolmetoista näyttelijää, jotka ovat sarjan alkuteksteissä. Brenda Strong kertoo sarjan tapahtumia kuolleena Mary Alice Youngina.[7] [8] Teri Hatcher esittää Susan Mayeria, elämänsä rakkautta etsivää kömpelöä äitiä.[7][9] Felicity Huffmanin roolihahmo on Lynette Scavo, joka on entinen uranainen ja nyt kokopäiväinen neljän lapsen äiti.[10] Marcia Cross esittää täydellisyyttä tavoittelevaa kotiäitiä Bree van de Kampia, joka on kahden teini-ikäisen äiti ja kamppailee avioliittonsa pelastamisen kanssa.[7][11] Eva Longoria esittää materialista ex-mallia Gabrielle Solisia, joka pettää aviomiestään.[12] Nicollette Sheridanin roolihahmo on Edie Britt, jota pidetään naapuruston lutkana.[4]

Steven Culp näytteli sarjassa Rex Van de Kampia, Breen seksuaalisesti tyydyttymätöntä aviomiestä. Ricardo Antonio Chavira esittää Gabriellen välinpitämätöntä, arvovaltaista aviomiestä Carlos Solista.[13] Mark Moses esittää Mary Alicen salaperäistä leskeä Paul Youngia.[14] Andrea Bowen esittää Susanin viisasta ja maltillista tytärtä Julie Mayeria. Jesse Metcalfe näyttelee Solisien puutarhuria ja Gabriellen salarakasta John Rowlandia.[15] Cody Kasch esittää Mary Alicen ja Paulin henkisesti epätasapainoista poikaa Zach Youngia[14] ja James Denton putkimiestä ja Susanin kiinnostuksen kohdetta Mike Delfinoa, jolla on omakin salaisuus salattavanaan.[16]

Koko kauden aikana sarjassa esiintyi useita sivu- ja vierailevia henkilöitä, mukaan lukien Doug Savant (roolihahmonaan Tom Scavo – Lynetten aina töissä oleva mies)[17] ja Shawn Pyfrom (roolihahmonaan Andrew Van de Kamp – Breen ja Rexin kapinoiva ja uppiniskainen poika)[18]. Kathryn Joosten näyttelee Lynetten vastapäätä asuvaa naapuria Karen McCluskeyta ja Christine Estabrook tunkeilevaa naapuria nimeltä Martha Huber.[6]

Katso myös Luettelo televisiosarjan Täydelliset naiset jaksoista
Jakso Nimi (suomenkielinen/alkuperäinen) Ensiesitys Yhdysvalloissa Ensiesitys Suomessa Katsojia (USA; milj.) Katsojia (Suomi)
1x01 (1) Mary-Alicen salaisuus / Pilot Yhdysvallat 3. lokakuuta 2004 Suomi 10. lokakuuta 2005 21,64 578 000
Mary Alice Young ampuu itsensä. Hänen ystävänsä miettivät mikä salaisuus Mary Alicella saattoi olla, ja miksi hän teki itsemurhan. Hautajaisissa Susan tutustuu uuteen naapuriin, Mike Delfinoon, mutta saa pian kilpailijan Edie Brittista, alueen seksikkäimmästä miestennielijästä. Sekaannuksen johdosta Susan vahingossa polttaa Edien talon. Breen aviomies Rex ilmoittaa haluavansa avioeron, koska ei enää kestä vaimonsa täydellisyyttä, ja Gabriellella on suhde teini-ikäisen puutarhurinsa Johnin kanssa, jonka avulla hän yrittää etsiä jännitystä elämäänsä ja hemmotella itseään rakkaudella. Lynettellä on kädet täynnä lapsiaan. Viikko Mary Alicen hautajaisten jälkeen naiset löytävät kiristyskirjeen hänen tavaroidensa joukosta ja huomaavat hänen saaneen sen kuolinpäivänään. Mikä oli Mary Alicen salaisuus?
1x02 (2) Pinnan alla / Ah, But Underneath Yhdysvallat 10. lokakuuta 2004 Suomi 17. lokakuuta 2005 20,03 464 000
Susan saa sovittua treffit Miken kanssa, mutta myös Edie tulee paikalle ja luikertelee mukaan. Gabrielle huomaa Johnilla olevan tunteita häntä kohtaan. Bree ja Rex alkavat käydä parisuhdeterapiassa Breen pyynnöstä. Lynette yrittää pitää lapsensa kurissa naapurin antamien neuvojen avulla.
1x03 (3) Kaunis kulissi / Pretty Little Picture Yhdysvallat 17. lokakuuta 2004 Suomi 24. lokakuuta 2005 20,87 465 000
Naiset päättävät järjestää päivälliskutsut, jotka he sopivat Mary Alicen kanssa ennen tämän kuolemaa. Gabrielle joutuu pikkutytön kiristämäksi tämän nähtyä hänet yhdessä Johnin kanssa. Bree yrittää turhaan pitää avio-ongelmiaan salassa ja suuttuu miehelleen Rexille tämän paljastettua heidän käyvän terapiassa. Susan yrittää päästä vihastaan uskotonta entistä miestään kohtaan, mutta joutuu lopulta noloon tilanteeseen Miken edessä.
1x04 (4) Kuka on tuo nainen / Who's That Woman Yhdysvallat 24. lokakuuta 2004 Suomi 31. lokakuuta 2005 21,49 502 000
Rouva Huber ymmärtää Susanilla olevan jotain tekemistä Edien talon palamisen kanssa ja yrittää kiristää häntä. Carlos epäilee Gabriellella olevan suhde, mutta erehtyy sen toisesta osapuolesta. Lynetten kaksonpoikien opettaja epäilee pojilla olevan ylivilkkaushäiriö ja yrittää siksi saada heidät eri luokille.
1x05 (5) Vieras talossa / Come In, Stranger Yhdysvallat 31. lokakuuta 2004 Suomi 7. marraskuuta 2005 22,14 469 000
Wisteria Lanella tapahtuu asuntomurto ja asukkaat alkavat tuntea turvattomuutta. Mike on välinpitämätön Susania kohtaan, joka loukkaantuu ja menee treffeille tapaamansa poliisin kanssa. Bree jää yksin viikonlopuksi ja alkaa Mary Alicen ongelmaisen teini-ikäisen pojan Zachin ystäväksi. Lynette ja Tom yrittävät saada useasti erotetut poikansa kalliiseen yksityiskouluun, koska muita vaihtoehtoja ei enää ole. Carlos kutsuu äitinsä vierailulle selvittämään, onko Gabriellella suhde, ja Gabrielle yrittää parhaansa mukaan järjestää aikaa suhteelleen äiti Solisin tarkkaavaisten silmien alla.
1x06 (6) Umpikuja / Running To Stand Still Yhdysvallat 7. marraskuuta 2004 Suomi 14. marraskuuta 2005 24,60 425 000
Zach katoaa ja Susan saa selville, että Paul Young oli laittanut hänet mielisairaalaan. Susan ja Julie menevät paikan päälle tutkimaan asiaa. Lynettellä on erimielisyyksiä uudessa koulussa toisen äidin, Maisy Gibbonsin, kanssa, sillä Maisy haluaa muuttaa näytelmää Puhahilkasta lapsille sopivampaan muotoon. Naisten välille syntyy valtataistelu. Äiti Solis alkaa päästä Gabriellen jäljille, hänen huijattuaan Juanitan tuhlaamaan Carlosin rahoja pokeripelissä. Gabrielle vakuuttaa korvaavansa äiti Solisin tuhlailut, väittämällä tekevänsä sen miehensä takia. Bree yrittää vietellä miehensä Rexin pelastaakseen avioliittonsa.
1x07 (7) Kilpailijat / Anything You Can Do Yhdysvallat 21. marraskuuta 2004 Suomi 21. marraskuuta 2005 24,21 466 000
Susan ja Mike sopivat ensimmäiset viralliset treffinsä, mutta salaperäinen vieras Kendra saapuu Miken luo, ja treffit peruuntuvat. Edie ja Susan päättävät mustasukkaisina vakoilla heitä. Lynette on riippuvainen kaksostensa ADD-lääkkeistä ja hermostuttaa miehensä päivällisillä kertoessaan tämän työkavereille omia mainosideoitaan. Gabrielle on mustasukkainen Johnin alettua tapailla Danielle Van De Kampia. Andrew ajaa vahingossa äiti Solisin yli juuri kun tämä on saanut selville Gabriellen suhteen.
1x08 (8) Syyllinen / Guilty Yhdysvallat 28. marraskuuta 2004 Suomi 28. marraskuuta 2005 27,24 427 000
Äiti Solis on koomassa, ja John tunnustaa Gabriellen ja hänen välisensä suhteesta papille, mikä hermostuttaa Gabrielleä. Van De Kampien perhe päättää salata Andrew'n syyllisyyden yliajoon naapureiltaan. Susan alkaa olla epäluuloinen Miken suhteen. Herra Shaw tutkii hämärää murhaa ja ryhtyy suhteeseen Edien kanssa. Lynette aikoo päästä eroon lääkeriippuvaisuudestaan.
1x09 (9) Epäilyksiä / Suspicious Minds Yhdysvallat 12. joulukuuta 2004 Suomi 5. joulukuuta 2005 21,56 427 000
Gabrielle etsii merkitystä elämäänsä ja järjestää siksi muotinäytöksen hyväntekeväisyyttä varten. Paikan päällä Susan saa selville Gabriellen suhteen Johnin kanssa eikä hyväksy asiaa. Johnin äiti luulee Susanilla olevan suhde poikaansa, joten Gabrielle joutuu tunnustamaan asian hänelle. Carlos pidätetään. Lynette etsii lapsilleen mukavan lastenhoitajan. Bree ja Rex eivät pääse yhteisymmärrykseen poikansa rankaisemisesta, mutta Bree keksii tavan ilmiantamalla poikansa margaritaan sekaantumisen. Poliisit tutkivat lelulaatikkoa, jonka Paul Young heitti jokeen Mary Alicen kuoltua. Sen sisältä löytyy silvottu naisen ruumis.
1x10 (10) Palaa luokseni / Come Back To Me Yhdysvallat 19. joulukuuta 2004 Suomi 12. joulukuuta 2005 22,34 442 000
Rex joutuu sairaalaan saatuaan sydänkohtauksen. Bree saa selville, että hänellä on suhde Maisy Gibbonsin kanssa ja päättää erota lopullisesti. Carlos paljastaa Gabriellelle olevansa syyllinen rikoksiin joista häntä syytetään, minkä johdosta Gabrielle tuntee itsensä petetyksi. Hän polttaa passin, jonka Carlos tarvitsisi päästäkseen ulos vankilasta. Lynette tulee mustasukkaiseksi, kun hänen lapsensa kiintyvät lastenhoitajaansa, ja yrittää olla parempi äiti.
1x11 (11) Eteenpäin / Move On Yhdysvallat 9. tammikuuta 2005 Suomi 19. joulukuuta 2005 25,20 415 000
Naapurit eivät vielä tiedä Paul Youngin tappaneen Rouva Huberin vaimonsa kiristämisestä, joten Edie järjestää etsinnän. Rouva Huberin sisko Felicia Tilman ilmestyy kuvioihin. Solisien tilit on jäädytetty, joten Gabrielle päättää tulla toimeen ilman miehensä rahoja ja hankkii työpaikan. Bree pyytää paikallisen apteekkarin, Georgen, treffeille ja Susanin entinen mies palaa. Lynette pelkää miehensä käyvän kuumana heidän lastenhoitajaansa, minkä takia Tomin on lopulta erotettava hänet.
1x12 (12) Joka päivä pieni kuolema / Every Day a Little Death Yhdysvallat 16. tammikuuta 2005 Suomi 26. joulukuuta 2005 24,09 444 000
Martha Huberin ruumis löydetään ja Susan kuulee hänen pitäneen päiväkirjaa, josta poliisi on kiinnostunut. Hän joutuu tunnustamaan Edielle polttaneensa tämän talon, sillä Huber oli kirjoittanut kaikki elämänsä yksityiskohdat ylös. Bree ei halua edetä uudessa suhteessa yhtä nopeasti kuin George. Gabriellen talous on romahtamassa, joten hän päättää luovuttaa passin. Carlos pääsee ehdonalaiseen, mutta ei voi poistua kotoaan, mikä vaikeuttaa rahan ansaitsemista, ja Gabrielle ei kestä miehensä halua saada lapsi.
1x13 (13) Vastuunkantajat / Your Fault Yhdysvallat 23. tammikuuta 2005 Suomi 2. tammikuuta 2006 25,95 479 000
Tomin isä tulee vierailulle ja paljastuu, että hän pettää vaimoaan. Lynette saa tästä huolenaiheen itselleen, koska ei hyväksy pettämistä, ja pelkää, että Tomkin joskus pettää häntä. Susania hermostuttaa Zacin ja Julien suhde. Rex yrittää saada Breen takaisin ja Johnin vanhemmat pyytävät Gabriellea suostuttelemaan Johnia, jotta tämä menisi yliopistoon. Hän kuitenkin haluaa edelleen suhdetta Gabriellen kanssa, ja kosii häntä. Gaby kuitenkin palauttaa sormuksen, ja kertoo suhteen laadusta omasta näkökulmastaan.
1x14 (14) Rakkautta ilmassa / Love is in the Air Yhdysvallat 13. helmikuuta 2005 Suomi 9. tammikuuta 2006 22,30 451 000
Mike murtautuu naapurin taloon ja joutuu ammutuksi. Hän yrittää salata tapauksen Susanilta. Ravintolassa hänen haavansa aukeaa, ja Miken on keksittävä tekosyy. Rex paljastaa seksuaaliset taipumuksensa Breelle, kun he yrittävät pelastaa avioliittoaan. Gabrielle yrittää sopeutua työelämään ja Lynette joutuu opettamaan poikiaan olemaan varastelematta naapureilta.
1x15 (15) Mahdotonta / Impossible Yhdysvallat 20. helmikuuta 2005 Suomi 16. tammikuuta 2006 24,18 466 000
Poliisi kuulustelee Mike Delfinoa murhasta ja pidättää hänet. Susan jättää Miken tämän rikosrekisterin takia. Justin, joka on Johnin ystävä, yrittää kiristää Gabriellea sänkyyn, koska pelkää olevansa homo. Tom yrittää saada ylennystä, mutta Lynette tulee toisiin ajatuksiin kuultuaan sen lisäävän miehen matkustelua. Hän yrittää saada Tomin luopumaan ideasta. Bree järkyttyy kuultuaan tyttärensä harkitsevan esiaviollista seksiä.
1x16 (16) Skandaaleja / The Ladies Who Lunch Yhdysvallat 27. maaliskuuta 2005 Suomi 23. tammikuuta 2006 24,08 449 000
Maisy Gibbons pidätetään prostituutiosta, mikä paljastaa Breelle tämän ja miehensä suhteen oikean laadun. Lisäksi lista Maisyn asiakkaista julkistetaan, mikä saa Breen kauhistumaan. Gabrielle ja Carlos yrittävät salata rahaongelmiaan, mutta joutuvat turvautumaan naapureiden apuun viemärisysteeminsä petettyä. Susan lähentyy Edien kanssa masennuttuaan erosta Mikesta. Lynette kohtaa syytöksiä koululla, sillä hänen poikiensa huhutaan aiheuttaneen täiepidemian.
1x17 (17) Hiljaiset sankarit / There Won't Be Trumpets Yhdysvallat 3. huhtikuuta 2005 Suomi 30. tammikuuta 2006 24,61 427 000
Äiti Solis herää koomasta, mutta kuolee saman tien pudottuaan portaista sairaalassa. Henkilökunta yrittää salata tapahtuman Gabriellelta oikeusjutun pelossa. Carlos ja Gabrielle riitelevät hautajaisten hinnasta, sillä Carlos haluaa vain parasta äidilleen. Bree on huolissaan poikansa moraalikäsityksistä ja yrittää saada Rexiltä apua. Lynette tutustuu kuuroon äitiin Barcliffen koulussa, mutta menettää ystävyyden sekaannuttuaan perheen avio-ongelmiin. Susan haluaa tapailla Edien urakoitsijaa tämän kielloista huolimatta.
1x18 (18) Lapset kuuntelevat / Children Will Listen Yhdysvallat 10. huhtikuuta 2005 Suomi 6. helmikuuta 2006 25,55 501 000
Carlos saa selville, että sairaala tarjosi suurta korvaussummaa Gabriellelle, joka salasi kaiken mieheltään. Hän vaatii Gabriellen allekirjoittavan uuden avioehdon, joka ei jättäisi hänelle mitään avioeron sattuessa. Gabrielle palaa masentuneena Johnin luo, mutta he sopivat, että suhteella ei ole tulevaisuutta. Bree ja Lynette ajautuvat riitoihin Breen kuritettua yhtä Lynetten lapsista. Susanin äiti tulee vierailulle ilmoittamatta etukäteen ja päättää erota miesystävästään. Bree ja Rex menevät tapaamaan poikaansa kurileirille ja kuulevat tämän olevan homo.
1x19 (19) Yksinäiset / Live Alone and Like It Yhdysvallat 17. huhtikuuta 2005 Suomi 13. helmikuuta 2006 25,27 481 000
Lynette ystävystyy naapurinsa rouva McCluskeyn kanssa. Gabrielle huomaa saavansa rahaa muilta miehiltä niin halutessaan ja ilmoittaa Carlosille ettei enää suostu kiristettäväksi rahan suhteen. Bree haluaa poikansa keskustelevan papin kanssa, jotta tämä pääsisi taivaaseen. Andrew kertoo kuitenkin papille aikovansa kostaa äidilleen kaikesta pahimmalla mahdollisella tavalla, kun hetki on sopiva. Susanin äiti yrittää sotkeutua tyttärensä rakkauselämään.
Likapyykin lajittelu / Sorting Out The Loundry (erikoisjakso) Yhdysvallat 24. huhtikuuta 2005 Suomi 20. helmikuuta 2006 367 000
1x20 (20) Pelkoja / Fear no More Yhdysvallat 1. toukokuuta 2005 Suomi 27. helmikuuta 2006 25,69 433 000
Gabrielle järjestää suuret juhlat miehelleen, joka on lähdössä vankilaan kahdeksaksi kuukaudeksi. Hän raivostuu kuitenkin huomatessaan tämän vaihtaneen hänen ehkäisypillereitään, minkä vuoksi hän oli tullut raskaaksi. Carlos kuitenkin väittää äitinsä vaihtaneen pillerit. Lynette saa selville, että Tom on järjestänyt työpaikan yrityksestä entiselle tyttöystävälleen Annabel Fosterille, jonka hän oli alun perin jättänyt ryhdyttyään suhteeseen Lynetten kanssa. Susanin keittiö räjähtää ja hän epäilee Paul Youngin olevan teon takana. Hän palkkaa yksityisetsivän tutkimaan Youngien perheen taustoja. Yksityisetsivä on kuitenkin myös Paulin palveluksessa, joten Susan ei saa kuulla mitään uutta.
1x21 (21) Vaikea rakkaus / Sunday in the Park with George Yhdysvallat 8. toukokuuta 2005 Suomi 6. maaliskuuta 2006 26,10 485 000
George yrittää parhaansa mukaan viettää aikaa Breen kanssa, joka lopulta tuntee syyllisyyttä kertoessaan henkilökohtaisista asioistaan hänelle eikä miehelleen. Lynette pelkää miehensä menettäneen kiinnostuksensa häntä kohtaan. Susan käskee yksityisetsivän vakoilla puolestaan Mikea, ja antaa Mikelle anteeksi murhasta kuultuaan, että se oli itsepuolustusta. Felicia yrittää päästä Paul Youngista lopullisesti eroon ja haluaa Zachin huolehdittavakseen. Rexin sydänvaivat pahenevat, sillä George myy hänelle tarkoituksella vääriä lääkkeitä.
1x22 (22) Luopumisen tuska / Goodbye for Now Yhdysvallat 15. toukokuuta 2005 Suomi 13. maaliskuuta 2006 25,28 467 000
Susan ja Mike päättävät muuttaa yhteen, mutta Edie yrittää estää heitä saamalla muut naiset tuekseen. Bree ymmärtää Georgen haluan muuta kuin ystävyyttä ja yrittää katkaista välit. Rex saa toisen sydänkohtauksen parin riidan päätteeksi. Gabrielle jättää Carlosin ja tätä odottaa entistä kovempi vankeusrangaistus hänen hyökättyä kahden miehen kimppuun, joilla hän epäili olevan suhde vaimonsa kanssa. Felicia saa Miken avukseen yrityksessään päästä eroon Paul Youngista. Lynette sotkeutuu Tomin työasioihin, minkä johdosta hän lopulta irtisanoutuu.
1x23 (23) Eräänä kauniina päivänä / One Wonderful Day Yhdysvallat 22. toukokuuta 2005 Suomi 20. maaliskuuta 2006 30,62 410 000
Bree ja Rex sopivat välinsä ennen Rexin leikkausta. Sen jälkeen lääkäri kuitenkin vihjaa Rexille kahden kesken, että Bree olisi vastuussa lääkkeiden toimimattomuudesta. Rex uskoo häntä ja jättää ennen kuolemaansa lapun, jossa hän sanoo antavansa Breelle anteeksi. Tom on vihainen vaimolleen tämän aiheuttamasta sotkusta ja ilmoittaa, että on hänen vuoronsa mennä töihin. Mike aikoo tappaa Paulin, mutta muuttaa mielensä kuultuaan, että hänen entinen tyttöystävänsä, Deidre, oli saanut lapsen, Zachin, josta Mary Alice ja Paul huolehtivat tämän pyynnöstä. Deidren tappoi lopulta Mary Alice pelätessään menettävänsä lapsen eikä Paul kuten hän oli luullut. John paljastaa suhteen Carlosille oikeussalissa.

Täydellisten naisten ensimmäisen tuotantokauden julkaisi Buena Vista Home Entertainment Yhdysvalloissa 20. syyskuuta 2005, kun kausi oli esitetty kokonaisuudessaan televisiossa. Kauden 23 jakson lisäksi DVD-boksi sisälsi bonusmateriaalia, muun muassa pieleen menneitä kohtauksia, poistettuja kohtauksia sekä kulissien takaisia otteita.

Desperate Housewives – The Complete First Season
Yksityiskohdat Bonus-materiaalit
  • 23 episodes
  • 6-disc set
  • 1.78:1 aspect ratio
  • Englanti (Dolby Digital 5.1)
  • Tekstitys: Englanti
  • Poistettuja kohtauksia – mukaan lukien vaihtoehtoinen alku ja loppu
  • 1. kauden finaalia tehdessä - Brenda Strongin juontamana
  • Marc Cherryn lempijakso kommenttiraidan kera
  • Näyttelijöiden kommenttiraitoja Marc Cherryn kanssa
  • Täydelliset naiset ympäri maailmaa
  • Breen illalliskutsut
  • Wisteria Lanen muoti
  • Wisteria Lanen salaisuudet -kierros
Julkaisupäivät
 Yhdysvallat  Kanada  Yhdistynyt kuningaskunta  Australia
20. syyskuuta 2005[19][20] 10. lokakuuta 2005[21] 28. marraskuuta 2005[22]
  1. Primetime series - 2004-05 season (Alkuperäinen The Hollywood Reporterin linkki on kuollut, tässä arkistoversio) archive.is. Arkistoitu 22.6.2008. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  2. Täydelliset naiset räjäytti potin web.archive.org. Arkistoitu 24.8.2007. Viitattu 16.4.2014.
  3. Oldenburg, Ann: From domestic to 'Desperate' USA Today. (englanniksi)
  4. a b McDougall, Charles: Desperately seeking a ratings hit The Daily Telegraph. (englanniksi)
  5. Set Pieces - Housewives with designs Los Angeles Times. (englanniksi)
  6. a b Desperate Housewives: Cast & Details TV Guide. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  7. a b c 'Housewives' has the recipe for a bubbly evening soap USA Today. (englanniksi)
  8. Mary Alice Young - Character Bio ABC. Arkistoitu 4.9.2009. Viitattu 22.2.2010. (englanniksi)
  9. Susan Mayer - Character Bio ABC. Arkistoitu 2.1.2013. Viitattu 22.2.2010. (englanniksi)
  10. Lynette Scavo - Character Bio ABC. Arkistoitu 4.9.2009. Viitattu 22.2.2010. (englanniksi)
  11. Bree Hodge - Character Bio ABC. Arkistoitu 4.9.2009. Viitattu 22.2.2010. (englanniksi)
  12. Gabrielle Solis - Character Bio ABC. Arkistoitu 4.9.2009. Viitattu 22.2.2010. (englanniksi)
  13. Carlos Solis - Character Bio ABC. Arkistoitu 4.9.2009. Viitattu 22.2.2010. (englanniksi)
  14. a b For the Youngs, family function is dysfunction USA Today. (englanniksi)
  15. Desperately seeking Metcalfe USA Today. (englanniksi)
  16. Mike Delfino - Character Bio ABC. Arkistoitu 3.1.2013. Viitattu 22.2.2010. (englanniksi)
  17. Tom Scavo - Character Bio ABC. Arkistoitu 4.9.2009. Viitattu 22.2.2010. (englanniksi)
  18. Andrew Van de Kamp - Character Bio ABC. Arkistoitu 2.1.2013. Viitattu 22.2.2010. (englanniksi)
  19. Desperate Housewives - The Complete First Season (2004) amazon.com. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  20. Desperate Housewives: The Complete First Season amazon.ca. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  21. Desperate Housewives: Season 1 [DVD] amazon.co.uk. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  22. Desperate Housewives - Season 1 The Sydney Morning Herald. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)