Sykeröhärkki
| Sykeröhärkki | |
|---|---|
_Cerastium_glomeratum_-_habitus.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Kohokkikasvit Caryophyllaceae |
| Suku: | Härkit Cerastium |
| Laji: | glomeratum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cerastium glomeratum |
|
| Katso myös | |
Sykeröhärkki (Cerastium glomeratum) on valkokukkainen, kohokkikasveihin kuuluva kasvi.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksivuotinen tai joskus ylitalvinen, kellanvihreä sykeröhärkki kasvaa 10–20 cm korkeaksi. Pysty varsi on ala- ja keskiosasta siirottavasti tai loivan alaviistosti pehmeä- ja pitkäkarvainen, ylempänä varsi on nystykarvainen. Kukattomat tyviversot puuttuvat. Lehdet ovat soikeita tai pyöreän soikeita sekä pitkäkarvaisia. Kukinto on kaksihaarainen, tiheä viuhko. Kukinnon tukilehdet ovat kokonaan vihreitä, kukkaperät ovat kukkia lyhyempiä. Kukkia on 5–50 kappaletta. Sekä verhiö että teriö ovat viisilehtisiä. Matalasti kaksihalkoiset terälehdet ovat tyvestä ripsisiä, verholehdet ovat kärkeen asti pitkäkarvaisia. Teriö on jokseenkin verhiön pituinen, mutta toisinaan se on vajaa tai puuttuu kokonaan. Heteet ovat kaljuja. Suomessa sykeröhärkki kukkii heinä-elokuussa. Hedelmä on pitkähkö, kymmenliuskaisesti aukeava kota.[1][2]
Sykeröhärkki muistuttaa suuresti nurmihärkkiä (C. fontanum).[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sykeröhärkkiä tavataan Euroopassa Pyreneiden niemimaalta ja Britteinsaarilta Ukrainaan, Etelä-Venäjälle, Kaukasukselle ja Fennoskandiaan saakka. Lajia kasvaa myös Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Turkissa ja Iranissa, sekä edelleen laajalla alueella Keski-Aasiasta Kaukoitään. Ihmisen mukana sykeröhärkki on levinnyt myös Pohjois-Amerikan eteläosiin.[4] Suomessa sykeröhärkki on tulokaslaji, jota on tavattu eri puolilla maata aina Pohjois-Lappia myöten.[5][6]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sykeröhärkki viihtyy joutomailla, nurmikoilla ja puutarhoissa, sekä myös satama- ja lastauspaikoilla.[5] Laji on levinnyt uusille alueille tuontikukkien ja nurmensiemenen mukana.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 110, 112.
- ↑ Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 138.
- ↑ a b Oulun kasvit 2005, s. 306.
- ↑ Den virtuella floran: Knipparv (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 27.4.2012.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 112.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Sykeröhärkin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 27.4.2012.