Swaminarayan
Swaminarayan (3. huhtikuuta 1781 Chhapia (nyk. Uttar Pradeshin osavaltiossa)[1] – 1830[2]) tai Sahajanand Swami oli intialainen hindulaisuuden uudistaja, joka vaikutti nykyisen Gujaratin osavaltion alueella. Hänen ympärilleen muodostui uskonnollinen liike, joka on myöhemmin jakautunut useaan osaan. Valtaosa seuraajista uskoo Swaminarayanin olevan Purushottam eli korkein todellisuus tai Jumalan korkein muoto, joka ruumiillistui ihmishahmoon Sahajanand Swamiksi. Uskonnon tavoite on vapautua harhasta (maya) ja jälleensyntymästä saavuttamalla ihmisruumista muistuttava jumalallinen ruumis korkeammassa maailmassa.[3]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Swaminarayania kutsuttiin hindulaisen käytännön mukaisesti useilla eri nimillä eri ikävaiheissa. Hänen elämäntarinansa tunnetaan uskonnollisen liikkeen kirjallisuuden kautta, jossa on huomattava määrä pyhimyselämäkerrallisia piirteitä ja legendoja. Lapsena hänen nimensä oli Ghanashyam, joka on myös yksi Krishnan lapsuuden nimistä. Tutkija Raymond Brady Williamsin mukaan Swaminarayanin lapsuudesta kerrotuissa tarinoissa on yhtymäkohtia Krishnan lapsuuteen. Swaminarayanin vanhemmat, joita kutsutaan nimillä Dharmadeva ja Bhaktimata ajatellaan taivaallisina olentoina. Hän syntyi nykyisen Uttar Pradeshin osavaltion alueella hindinkieliseen perheeseen. Hänen vanhempansa kuolivat hänen ollessaan 11-vuotias, jolloin hänestä tuli vaeltava askeetti nimeltä Neelkanth. Tuolloin hän vaelsi ympäri Intiaa seitsemän vuotta, joiden päätteeksi hän päätyi Gujaratin Dwarkaan.[4] Gujaratissa hän tapasi Ramananda Swamin ja ryhtyi hänen oppilaaksensa. Swaminarayan-liikkeen kirjoitukset yhdistävät Ramanandan Krishnan serkkuun ja ystävään nimeltä Uddhava. Ramanandan seuraajana Neelkanth sai uuden nimen Sahajanand Swami. Hän eli opettajansa ashramissa kaksi vuotta, kunnes Ramananda kuoli vuonna 1802. Ennen kuolemaansa tämä oli nimittänyt Sahajanand Swamin seuraajakseen, mikä sai osan Ramanandan seuraajista lähtemään liikkeestä.[5]
Sahajanand ei väitetysti halunnut uskonnollisen liikkeen johtajaksi, koska se tiesi loppua hänen ankaralle asketismilleen. Uskonnollisena johtajana hänen tuli vastata yhteisön taloudesta ja hallinnollisista kysymyksistä sekä olla tekemisissä naispuolisten seuraajien kanssa. Hän eli valtaosan elämästään Bhavnagarin ruhtinaskunnassa, Gadhadassa, seuraajansa Dada Kacharin kotona. Brittiläiset lähteet väittävät intialaisten arvioineen hänen seuraajiensa kokonaismääräksi noin 100 000 henkeä vuonna 1823. Lukumäärä on kuitenkin erittäin epävarma, koska sitä ei tilastoitu tarkasti. Swaminarayan-liikkeen lähteet arvioivat hänen initioineen uransa aikana noin 2 000 askeettia ja aikaa myöten hyväksyneen askeettisen elämäntavan jopa naisille.[6]
Sahajanandin aikakauden Gujarat oli jakautunut useisiin pieniin ruhtinaskuntiin, joita niiden keskinäiset sodat, luonnononnettomuudet ja ryövärit kurittivat. Alue rauhoittui vasta vuoteen 1820 tultaessa, jolloin brittien hallinto saavutti valta-asemaa alueella. Swaminarayanin seuraajat tulkitsevat perinteisen hindulaisen ajatuksen mukaisesti, että vaikeat ajat edellyttivät Jumalan ilmaantumista rauhan palauttamiseksi.[7] Näissä olosuhteissa Sahajanand kohtasi suurta vastustusta, kunnes brittien valta-asema Gujaratin alueella vakiintui. Ensimmäisten 15 vuoden aikana erilaiset uskonnolliset ja maalliset hallitsijat yrittivät murhata hänet. Hänen seuraajansa kohtasivat häirintää ja väkivaltaa, johon he eivät saaneet vastata uskontonsa kieltojen takia. Vastauksena vainoihin hän nimitti 500 paramhansa-askeettia, jotka olivat niin korkealla tasolla, ettei mitkään kiellot eivätkä puhtausmääräykset sitoneet heitä. Vainojen laannuttua uusia henkilöitä ei enää nimitetty paramhansoiksi. Hän sai suojelua myös kathi-nimellä tunnetun sotilasluokan jäseniltä.[8]
Uskonnollisena uudistajana Sahajanand kehotti väkivallattomuuteen ja edellytti seuraajiaan elämään kasvissyöjinä. Hän yritti saada hinduja luopumaan eläinuhreista sekä taikauskosta, kuten henkien ja kummitusten lepyttelystä. Hän kehotti seuraajiaan kunnioittamaan ensisijaisesti Narayanaa tai Krishnaa, minkä takia osa briteistä luuli hänen olevan monoteisti.[9] Gujaratin seudulla osalla kasteista oli tapana tappaa vastasyntyneitä tyttöjä, jotta myötäjäismaksut eivät veisi heiltä omaisuutta. Sahajanand opetti tyttärensä murhaajan syyllistyvän kolmeen syntiin, jotka olivat perheenjäsenen, lapsen ja suojelua kaipaavan naisen murhat. Hän tarjoutui keräämään rahaa myötäjäismaksuihin, jotta isät säästäisivät tyttärensä. Hän vastusti myös leskien sati-itsemurhia ja hyväksyi leskille uudelleenavioitumisen. Nämä uudistukset tekivät hänestä suositun brittien keskuudessa. Bombayn kuvernööri John Malcolm rohkaisi ja tuki hänen uudistuksiaan.[10]
Viimeisten kymmenen elinvuotensa aikana Sahajanand valvoi kuuden suuren temppelin rakennuttamista Ahmedabadissa, Bhujissa, Vadtalissa, Junagadhissa, Dholerassa ja Gadhadassa.[11] Uransa loppupuolella hän pyysi seuraajiaan etsimään perheenjäsenensä nykyisen Uttar Pradeshin alueelta. Vuonna 1826 hän jakoi seuraajansa kahteen hallinnolliseen alueeseen, joiden keskuspaikoiksi (gadi) hän valitsi Ahmedabadin ja Vadtalin. Hän nimitti vanhemman veljensä Ramapratapin pojan Ayodhyaprasadin Ahmedabadin johtajaksi (acharya) ja nuoremman veljensä Ichharaman pojan Raghuviran Vadtalin johtajaksi. Hallinnollista jakoa käsitellään Sahajanandin kirjoittamassa lyhyessä teoksessa nimeltä Lekh, joka mainitsee hallinnollisen jakolinjan menevän Kalkutasta Dwarkaan ja linjan pohjoisosan jäävän Ahmedabadin ja eteläosan Vadtalin vastuulla. Molempien hallinnollisten alueiden johtajien asema periytyy Sahajanandin suvussa.[12]
Pyhät teokset ja opetukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sahajanand hyväksyi pyhinä kirjoina neljä vedaa, Vyasan Vedanta-sutrat, Bhagavata Puranan, Vishnun tuhat nimeä Mahabharatassa, Bhagavad Gitan, Vidurnitin, osan Skanda Puranasta ja Yajnavalkya Smritin, jotka sisältävät kolme hengellisen edistymisen polkua sekä tiedon jälleensyntymisen kierrosta vapautumiseksi.[13] Niiden lisäksi on hänen elinaikanaan kirjoitettuja täydentäviä teoksia, jotka hän joko kirjoitti itse tai jotka syntyivät hänen vaikutuksestaan, näistä tärkeimpiä ovat Shikshapatri (1826), Vachanamritam (kokoelma saarnoja vuosilta 1819–1829), Satsangijivan ja Lekh (1827).[14] Ensimmäinen Swaminarayan-liikkeen teos Yama Danda (1804) on Nishkulananda Swamin teos elämästä, kuolemasta ja pelastuksesta. Swaminarayanin elämäkertoja ovat Bhakta Chintamani ja Shri Hari Lilamrit.[15]
Uskonnon määräykset vaihtelevat henkilön aseman mukaisesti. Askeetikkojen tulee luopua maailmasta ja vannoa viisi valaa. Askeetikkojen tulee elää selibaatissa ja eristäytyä täysin naisista, elää erossa perheistään ja aistillisista nautinnoista, elää köyhyydessä ja luopua ylpeydestä.[16] Perheellisten maallikkojen tulee vannoa kevyempi vala, jossa he lupaavat olla syömättä lihaa, olla käyttämättä päihteitä, olla tekemättä aviorikosta, olla varastamatta ja olla saastuttamatta itseään tai toisia. Jälkimmäinen määräys liittyi alun perin kastisäädöksiin ja kielsi entisaikoina ruoan tai veden vastaanottamisen alempikastisilta, mutta nykyisin se rajoittuu yleisempään saastuttamiseen.[17]
Swaminarayanin opetukset kastista eivät mukautuneet ajan käsityksiin. Brittiläinen virkamies Williamson raportoi piispa Reginald Heberille Sahajanandin "tuhonneen kastin ikeen". Piispa Heber kuuli joltakin Swaminarayanin seuraajalta, että vaikka seuraajat olivat eri kasteista he kohtelivat toisiaan silti veljinä. Tavatessaan Sahajanandin Heber kysyi häneltä kastista. Hän vastasi, ettei pitänyt asiaa kovinkaan tärkeänä ja väitti kastierojen katoavan taivaassa. Brittiläisten raporttien mukaan vaikka Sahajanand oli bramiini, hän ruokaili yhdessä rajputien ja kathien kanssa, muttei sitä alempikastisten. Kaikkiin kasteihin kuuluvat tosin hyväksyttiin osaksi yhteisöä, vaikka ruokailussa noudatettiin kastirajoja.[18]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Williams, Raymond Brady: A new face of Hinduism: the Swaminarayan religion. Cambridge University Press, 1984. ISBN 0 521 25454 X
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Williams 1984, 8–9.
- ↑ Williams 1984, 23.
- ↑ Williams 1984, 67–70.
- ↑ Williams 1984, 8–10.
- ↑ Williams 1984, 11–13.
- ↑ Williams 1984, 13–14.
- ↑ Williams 1984, 3–4.
- ↑ Williams 1984, 15–16.
- ↑ Williams 1984, 18–19.
- ↑ Williams 1984, 21–22.
- ↑ Williams 1984, 22.
- ↑ Williams 1984, 26–28.
- ↑ Williams 1984, 154.
- ↑ Williams 1984, 159–162.
- ↑ Williams 1984, 163–164.
- ↑ Williams 1984, 128.
- ↑ Williams 1984, 136–139.
- ↑ Williams 1984, 146–148.
| ||||||||||||||||||
