Ruotsin jääpalloliitto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Svenska Bandyförbundet)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ruotsin jääpalloliitto (Svenska Bandyförbundet, SBF) on jääpallon lajiliitto Ruotsissa. Se perustettiin 5. huhtikuuta 1925, kun jääpalloilu irtautui Ruotsin jalkapalloliiton alaisuudesta. Ruotsin jääpalloliitto on Kansainvälisen jääpalloliiton perustajajäsen. Liittoa puheenjohtaa Ingrid Hedin-Amrén.[1]

Jääpalloilun toi Ruotsiin 1895 ruotsalainen urheilija ja urheiluvaikuttaja Clarence von Rosen, joka oli tutustunut lajiin matkallaan jääpallon synnyinmaassa Englannissa. Seuraavana vuonna hän oli perustamassa Ruotsin ensimmäistä jääpalloseuraa Stockholms Hockeyklubbia.

Svenska Bollspelsförbundet ryhtyi 1905 hallinnoimaan jääpallotoimintaa Ruotsissa. Seuraavana vuonna 1906 Svenska Bollspelsförbundet kuitenkin lakkautettiin, ja jääpallo siirtyi vasta perustetun Ruotsin jalkapalloliiton, Svenska Fotbollsförbundetin, alaisuuteen. Ensimmäinen jääpalloilun Ruotsin mestaruus ratkaistiin 1907. Loppuottelussa IFK Uppsala voitti Gefle IFK:n 4–1.

Ruotsi pelasi 23. helmikuuta 1919 ensimmäisen virallisen jääpallomaaottelunsa Suomea vastaan. Ruotsi hävisi Helsingissä pelatun ottelun 4–1.

Tukholmassa 5. huhtikuuta 1925 pidetyssä kokouksessa 49 seuran edustajaa perusti jääpalloilulle oman lajiliiton Svenska Bandyförbundetin.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]