Suzy Favor Hamilton
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Suzy Favor Hamilton vuonna 2016. | |||
Maa: Yhdysvallat | |||
Naisten yleisurheilu | |||
Universiadit | |||
Hopeaa | Duisburg 1989 | 1 500 metriä |
Suzy Favor Hamilton (s. 8. elokuuta 1968 Stevens Point, Wisconsin) on yhdysvaltalainen uransa jo päättänyt keskimatkojen juoksija. 160 senttimetriä pitkä ja 50 kilogrammaa painava Favor Hamilton edusti Reebok Running Clubia.[1]
Favor Hamilton kilpaili vuosien 1992, 1996 ja 2000 kesäolympialaisissa.[1] Vuonna 2000 hän selviytyi 1 500 metrillä finaaliin ja johti sitä pitkään, mutta kaatui maahan teeskennellen loukkaantunutta muutaman urheilijan ohitettua hänet.[2] Myöhemmin Favor Hamilton myönsi huijanneensa ja kaatuneensa tahallaan mitalin karattua.[2] Vuoden 1989 kesäuniversiadeista Favor Hamilton saavutti hopeaa 1 500 metriltä. Hän osallistui myös neljiin MM-kilpailuihin, jääden joka kerta välieriin.
Favor Hamiltonilla todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö alkuvuodesta 2013.[3] Sitä ennen hän oli työskennellyt prostituoituna Las Vegasissa salanimellä Kelly Lundy, vaikka hänellä oli oma perhe.[3] Hän paljasti tämän vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassaan.
Ennätykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 800 metrin juoksu: 1.58,10 (Tukholma 2000)
- 1 500 metrin juoksu: 3.57,40 (Oslo 2000)[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/fa/suzy-favor-hamilton-1.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Erola, Lasse: Olympialaisten outoja tapauksia. Paasilinna 2014, s. 160
- ↑ a b http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-1442281309386.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suzy Favor Hamilton Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)