Suuri venäläistämisohjelma
”Suuri venäläistämisohjelma” tai ”suuri venäläistyttämisohjelma” oli toisen sortokauden aikana vuosina 1912–1914 laadittu Suomen suuriruhtinaskuntaa koskenut lainsäädäntöohjelma, joka olisi toteutuessaan asettanut Suomen entistä tiukemmin Venäjän hallituksen valvontaan ja merkittävästi kaventanut sen autonomiaa. Salassa valmistellun ohjelman vuotaminen julkisuuteen marraskuussa 1914 herätti Suomessa pelon maan itsehallinnon lopullisesta lakkauttamisesta ja venäläistämisestä.
Tausta ja valmistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjän pääministerinä vuosina 1906–1911 toiminut Pjotr Stolypin oli nationalisti ja vahvan keskusvallan kannattaja, joka halusi lakkauttaa pääosan Suomen autonomiasta. Hänen aikanaan säädettiin vuonna 1910 vastoin suomalaisten tahtoa laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä, joka mahdollisti Suomea koskevien lakien säätämisen Venäjän lainsäädäntöelimissä ilman Suomen eduskunnan hyväksyntää.[1] Venäjän hallituksella ei kuitenkaan ollut valmista suunnitelmaa siitä, mihin kaikkeen se halusi tätä mahdollisuutta käyttää.[2] Suomen kenraalikuvernööri F. A. Seyn lähetti Stolypinille lokakuussa 1910 kirjelmän, jossa lueteltiin kuusi uusia lakeja vaativaa asiaa Suomessa: virkamieskunta, valtiorikosten oikeuskäsittely, sanomalehdistö, yhdistyslainsäädäntö, poliisi- ja santarmilaitos sekä venäjän kielen asema. Stolypinin hallitus päätti esittää komitean asettamisesta valmistelemaan yksityiskohtaista ohjelmaa tarvittavista laeista. Keisari Nikolai II nimitti komitean tammikuussa 1912, jolloin Stolypin oli jo kuollut ja pääministeriksi oli tullut maltillisempi Vladimir Kokovtsov.[3]
Salaisen valmistelukomitean puheenjohtajana toimi todellinen valtioneuvos Nikolai Korevo.[3] Hän oli jo entuudestaan johtanut Venäjän valtakunnanneuvoston yhteydessä toiminutta ”Suomen lakien systematisoimiskomiteaa” professori Nikolai Sergejevskin seuraajana.[4] Korevon komiteaan tuli yhteensä 24 jäsentä, joista 23 edusti Venäjän hallinnon eri haaroja. Ainoa Suomen suuriruhtinaskunnan edustaja oli ”amiraalisenaatin” prokuraattori Aleksei Hozjainov, joka hänkin oli etnisyydeltään venäläinen.[2] Komitea kokoontui ensi kerran huhtikuun lopussa 1912. Se päätti laatia ohjelman kaikista Venäjän etujen ja hallitusvallan auktoriteetin turvaamiseen Suomessa tarvittavista laeista riippumatta siitä, olisivatko ne yleisvaltakunnallisia lakeja vai eivät.[3]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korevon komitean valmistelema ohjelma oli viralliselta nimeltään ”ohjelmaluonnos Suomen suuriruhtinaskunnassa voimaansaatettaviksi lakiehdotuksiksi”.[3] Siihen kuului kolme osa-aluetta: järjestysvallan ja Venäjän hallituksen kontrollin turvaaminen Suomessa, Venäjän maanpuolustuksen etujen turvaaminen sekä Suomen valtiollinen ja taloudellinen lähentäminen keisarikuntaan.[2] Ohjelmassa oli 38 kohtaa.[5] Ehdotettuihin toimenpiteisiin sisältyivät muun muassa Suomen oman tullijärjestelmän ja rahajärjestelmän lakkauttaminen, erillisen Suomen alamaisuuden lakkauttaminen, eräiden Suomen valtiollisten virastojen ja laitosten alistaminen suoraan Venäjän ministeriöille, ortodoksisen kirkon aseman parantaminen, venäläisten rahalaitosten toiminnan helpottaminen ja vuoden 1912 yhdenvertaisuuslain kehittäminen.[2][6] Monet näistä olivat jo pitkään vireillä olleita hankkeita.[2] Ohjelmaan sisältyi myös sosiaalisia tavoitteita, kuten tilattoman väestön aseman parantaminen edullisella maanhankinnalla ja laajentamalla Venäjän talonpoikaispankin toiminta Suomeen.[3] Suomen autonomian ytimeen kuuluvat eduskunta ja senaatti saisivat jatkaa toimintaansa.[2]
Tulo julkisuuteen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Salaisen komitean olemassaolo paljastui jo kesällä 1912, kun eräs sen kokouspöytäkirja vuodettiin lehdistölle.[6] Komitea sai ohjelmansa valmiiksi maaliskuussa 1913. Sitä käsiteltiin toukokuussa 1914 pääministeri Ivan Goremykinin johtamassa toisessa komiteassa, jolloin sen ensimmäinen versio päätyi julkisuuteen. Sen julkaisi ensimmäisenä venäläinen Novoje Vremja 6. toukokuuta 1914 ja seuraavana päivänä useat Suomen sanomalehdet.[3] Nikolai II allekirjoitti ohjelman lopullisen version syyskuussa 1914.[6] Ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen vuoksi sitä ei ryhdytty toteuttamaan, mutta se vuoti myöhemmin kokonaisuudessaan julkisuuteen ja julkaistiin Helsingin ruotsinkielisissä lehdissä 17. marraskuuta 1914.[6][3] Tässä yhteydessä suomalaiset nimesivät sen ”suureksi venäläistyttämisohjelmaksi”.[3]
Suomessa ohjelman tarkoitukseksi katsottiin Suomen itsehallinnon lopullinen hävittäminen ja Suomen muuttaminen venäläiseksi.[5] Vaikka ohjelmaa ei ryhdytty toteuttamaan, pelkkä tieto siitä nostatti Suomessa voimakkaan kielteisen reaktion. Jääkäriliikkeen perustamishetkenä pidetty ”kassahuoneen kokous” järjestettiin Helsingissä vain kolme päivää ohjelman julkistamisen jälkeen, 20. marraskuuta 1914.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Osmo Jussila: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917, s. 712–714, 725. WSOY, Helsinki 2004.
- ↑ a b c d e f Jussila 2004, s. 734–738.
- ↑ a b c d e f g h Viljo Rasila: Torpparikysymyksen ratkaisuvaihe – Suomen torpparikysymys vuosina 1909–1918, s. 190–193. Historiallisia tutkimuksia 81. Suomen Historiallinen Seura/Kirjayhtymä, Helsinki 1970. Teoksen verkkoversio
- ↑ Jussila 2004, s. 679–680, 721, 734.
- ↑ a b Suuri venäläistämisohjelma julki (tilaajille) Helsingin Sanomat 29.11.2014. Viitattu 22.3.2021.
- ↑ a b c d Vuosisatamme kronikka, s. 179. Gummerus, Helsinki 1987.
- ↑ Norssin jääkärit Norssin historia. Viitattu 22.3.2021.