Susan Meiselas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Susan Meiselas
Henkilötiedot
Syntynyt21. kesäkuuta 1948 (ikä 76)
Baltimore, Maryland, Yhdysvallat
Ammatti kuvajournalisti
Muut tiedot
Lempinimet 1972–
Merkittävät teoksetNicaragua: June 1978 – July 1979
Tunnustukset Robert Capa Gold Medal (1979)
Hasselblad-palkinto (1994)
Aiheesta muualla
Kotisivu

Susan Meiselas (s. 21. kesäkuuta 1948 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat[1]) on yhdysvaltalainen dokumenttivalokuvaaja, joka on vuodesta 1976 työskennellyt Magnum Photos -kuvatoimiston kanssa. Hän tuli tunnetuksi dokumentoituaan Nicaraguan väkivaltaisuuksia diktaattori Anastasio Somoza Debaylen valtakauden lopussa 1970-luvun lopulla. Meiselas on kuvannut myös muun muassa Manhattanin pikku-Italiaa ja naisten turvakoteja sekä kuratoinut kurdien historiaa käsittelevän kirjan.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Susan Meiselas syntyi Marylandissa 1948. Hän suoritti 1970 alemman korkeakoulututkinnon Sarah Lawrence Collegesta, ja maisteriksi hän valmstui 1971 Harvardin yliopistosta.[1]

Meiselasin ensimmäinen valokuvaessee käsitteli Uuden-Englannin paikallismarkkinoiden striptease-esiintyjiä.[2] Hän kuvasi ja haastatteli naisia vuosien 1972–1975 aikana. Hän haastatteli myös tanssijoiden poikaystäviä, managereita ja maksavia asiakkaita.[3] Farrar, Straus and Giroux julkaisi 1976 kuvat kirjassa Carnival Strippers.[2]

Meiselas muutti 1970-luvulla Mott Streetille Manhattanille. Hän asui aivan pikku-Italian laitamilla ja koki olonsa hieman ulkopuoliseksi alueella, jossa oli runsaasti italialaistaustaisia maahanmuttajia. Eräänä päivänä hän kuitenkin törmäsi sattumalta pyöräilessään ryhmään tyttöjä, joita hän alkoi kuvata. Meiseles dokumentoi kuvasarjassaan Prince Street Girls esiteini-ikäisten tyttöjen jokapäiväistä elämää ja tyttöjen keskenäisiä suhteita.[4]

Latinalaisessa Amerikassa ja Kurdistanissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meiselasista tuli vuonna 1976 Magnum Photosin valokuvaaja. Kansainvälisesti tunnetuksi hän kohosi 1970-luvun lopulla kuvattuaan Nicaraguan vallankumousta.[5] Meiselas oli Nicaraguassa kesäkuusta 1978 heinäkuulle 1979, ja hän pystyi todistamaan diktaattori Anastasio Somoza Debaylen valtakauden väkivaltaista loppua.[6] Pantheon Books julkaisi 1981 monografian Nicaragua: June 1978 – July 1979. Meiselas oli toimittamassa teoksia El Salvador: The Work of Thirty Photographers (1983) ja Chile from within (1991). Ensin mainitussa teoksessa oli myös hänen kuviaan.[2]

Meiselas aloitti 1990-luvun alussa kuusi vuotta kestäneen Kurdistania käsitelleen projektin. Sen seurauksena julkaistiin vuonna 1997 Kurdistan: In the Shadow of History. Meiselas kuratoi satasivuisen Kurdistanin historiaa käsittelevän teoksen, jossa on myös hänen ottamiaan kuvia.[2] Hän keräsi kirjaa varten kurdeilta kollektiivista muistiaineistoa ja suullisia tarinoita sekä työskenteli oikeusantropologien ja historiallisten antropologien kanssa.[6] Hän loi myös verkkosivuston AkaKurdistan.com, joka on tarkoitettu kollektiivisen muistin verkkoarkistoksi.[2]

2000-luvun teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meiselas monografia Pandora’s Box (2001) kuvasi newyorkilaista S&M-klubia ja Encounters with the Dani (2003) papualaista danikansaa.[2] Meiselas halusi kirjassa kuvata sitä, miten eri länsimaalaiset olivat nähneet danit ja toisaalta käydä keskustelua danien kanssa tästä represantaatiosta.[7]

Meiselas palasi 2004 Nicaraguaan 25 vuotta Somozan kukistumisen jälkeen. Hän työskenteli yhdessä paikallisten kanssa projektissa, joka loi Meiselasin kuvien paikalle muraaleita.[6] Meiselas valittiin 2007 Magnum Foundationin johtoon.[8]

Meiselasin 1970-luvulla ottama Prince Street Girls -kuvasarja julkaistiin kirjana 2016. A Room of Their Own julkaistiin puolestaan 2017.[8] Se syntyi osana projektia, johon Multistory oli kutsunut Meiselasin. Meiselas kuvasi Englannin Black Countryn alueella kirjaa varten naisia ja lapsia turvakodeissa. Naiset saivat kertoa oman tarinansa, mutta valokuvissa ei kutienkaan paljastettu mitään ihmisistä eikä turvakodin sijainnista.[9] Tar Beach (2020) on puolestaan Meiselasin arkistomateriaaleista kuratoima kirja Manhattanin pikku-Italian valokuvahistoriasta ja perinteistä. Martin Scorsese kirjoitti teoksen esipuheen.[10]

Tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meiselas on saanut urallaan useita palkintoja sekä muita tunnustuksia. Robert Capa -kultamitalin hän sai 1979 Nicaraguassa tehdystä työstään. Columbian yliopiston Maria Moors Cabot -palkinto meni hänelle 1994 ja Hasselblad-palkinto 1994. Kuvajournalismin Lucie-palkinnolla Meiselas palkittiin 2008.[11]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Curriculum Vitae (PDF) Susan Meiselas/Magnum Photos. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f Susan Meiselas Magnum Photos. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)
  3. ↑ Carnival Strippers Susan Meiselas/Magnum Photos. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)
  4. ↑ Ellie Howard: Prince Street Girls 25.2.2018. Magnum Photos. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)
  5. ↑ Susan Meiselas C/O Berlin Foundation. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Jane Pierce: Susan Meiselas The Museum of Modern Art. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)
  7. ↑ Dani Book Susan Meiselas/Magnum Photos. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)
  8. ↑ a b About Susan Meiselas/Magnum Photos. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)
  9. ↑ A Room of Their Own Susan Meiselas/Magnum Photos. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)
  10. ↑ Sumeja Tulic: Tar Beach 14.10.2020. Magnum Photos. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)
  11. ↑ Susan Meiselas The Lucie Awards. Viitattu 25.4.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Susan_Meiselas&oldid=21518244”