Suramiini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suramiini
Suramiini
Suramiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
8-[[4-metyyli-3-[[3-[[3-[[2-metyyli-5-[(4,6,8-trisulfonaftalen-1-yyli)karbamoyyli]fenyyli]karbamoyyli]fenyyli]karbamoyyliamino]
bentsoyyli]amino]bentsoyyli]amino]naftaleeni-1,3,5-trisulfonihappo
Tunnisteet
CAS-numero 145-63-1
ATC-koodi P01CX02
PubChem CID 5361
DrugBank DB04786
Kemialliset tiedot
Kaava C51H40N6O23S6 
Moolimassa 1297,31
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Proteiinisitoutuminen > 99 %[1]
Metabolia ?
Puoliintumisaika 44–54 d[2]
Ekskreetio ?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa Intravenoosi

Suramiini (C51H40S6N6O23) on sulfonoituihin ureajohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Lääketieteessä suramiinia käytetään eräiden alkueläintautien, kuten aikaisen vaiheen unitaudin hoitamiseen. Suramiini on WHO:n ylläpitämällä listalla tärkeimmistä lääkeaineista.[3]

Ominaisuudet ja käyttökohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suramiinia käytetään yleensä sen natriumsuolana eli suramiininatriumina. Yhdiste on valkoista tai hieman kellertävää tai punertavaa jauhetta. Suramiini liukenee tässä muodossa veteen ja hieman etanoliin, mutta ei esimerkiksi dietyylieetteriin, kloroformiin tai bentseeniin.[4]

Suramiini tehoaa moniin alkueläimiin kuten Trypanosoma-suvun lajeihin sekä eräisiin matoihin kuten jokisokeutta aiheuttavaan Onchocerca volvulus -lajiin. Yhdisteen tarkka vaikutusmekanismi ei ole tiedossa, ja on mahdollista, että vaikutusmekanismeja on useita. Suramiinin on todettu inhiboivan glykolyysiin, nukleotidien synteesiin ja muihin solujen toiminnan kannalta tärkeisiin aineenvaihduntareitteihin osallistuvia kinaasi- ja dehydrogenaasientsyymejä. Suramiini on ollut 1920-luvulta alkaen varhaisen vaiheen unitaudin ensilinjan hoito. Yhdiste ei läpäise veri-aivoestettä, minkä vuoksi se ei sovellu toisen vaiheen, jossa loisiot ovat saavuttaneet keskushermoston, unitaudin hoitoon. Lääkeaine annetaan ruiskeena suoneen. Suramiinia voidaan käyttää yhdessä muun muassa melarsoprolin tai tryparsamidin kanssa. Suramiinia on tutkittu myös HIV:n hoidossa, koska se estää viruksen käänteiskopioijaentsyymin toimintaa.[1][2][5][6][7]

Haittavaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisimpiä suramiinin aiheuttamia haittavaikutuksia ovat huonovointisuus, kuumeilu ja allergiset oireet. Myös proteiinin määrä virtsassa voi lisääntyä. Lääkeaine voi myös aiheuttaa polyneuropatiaa ja valoherkkyyttä. Vakavia haittavaikutuksia voivat olla maksatoksisuus ja munuaisten toimintahäiriöt.[1][2][5]

Suramiinisynteesin lähtöaine on 1-naftyyliamiini-4,6,8-trisulfonihappo, jonka aminoryhmä reagoi 3-nitro-4-metyylibentsoyylikloridin kanssa muodostaen amiinin. Muodostuneen kondensaatiotuotteen nitroryhmä pelkistetään raudan avulla aminoryhmäksi ja tämä välituote reagoi muodostaen amiinin m-nitrobentsoyylikloridin kanssa. Seuraava vaihe on taas nitroryhmän pelkistys aminoryhmäksi. Suramiinin synteesin viimeisessä vaiheessa tämä välituote reagoi fosgeenin kanssa muodostaen ureajohdannaisen.[6][8]

  1. a b c John E. Bennett, Raphael Dolin, Martin J. Blaser: Mandell, Douglas, and Bennett's Principles and Practice of Infectious Diseases, s. 515. Elsevier, 2014. ISBN 9781455748013 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 29.4.2017). (englanniksi)
  2. a b c Douglas L. Mayers, Stephen A. Lerner, Marc Ouellette, Jack D. Sobel: Antimicrobial Drug Resistance, s. 589. Springer, 2009. ISBN 978-1603275941 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 29.4.2017). (englanniksi)
  3. WHO Model List of Essential Medicines 2013. WHO. Viitattu 29.4.2017. (englanniksi)
  4. Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1541. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)
  5. a b Daniel L. Klayman :Antiparasitic Agents, Antiprotozoals, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 29.4.2017
  6. a b Paul Actor, Alfred W. Chow, Frank J. Dutko & Mark A. McKinlay: Chemotherapeutics, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 29.4.2017
  7. Heinz Mehlhorn, Horst Aspöck: Encyclopedia of Parasitology, s. 475–476. Springer, 2008. ISBN 978-3-540-48994-8 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 29.4.2017). (englanniksi)
  8. Ṛuben Vardanyan, Victor J. Hruby: Synthesis of essential drugs, s. 579–580. Elsevier, 2006. ISBN 978-0-444-52166-8 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 29.4.2017). (englanniksi)