Suomenpikkumittari
| Suomenpikkumittari | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Mittarimaiset Geometroidea |
| Heimo: | Mittarit Geometridae |
| Alaheimo: | Kenttämittarit Larentiinae |
| Suku: | Pikkumittarit Eupithecia |
| Laji: | groenblomi |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Eupithecia groenblomi |
|
| Katso myös | |
Suomenpikkumittari (Eupithecia groenblomi) on pikkumittareihin kuuluva yöperhoslaji. Laji kuvattiin tieteelle uutena vuonna 1969 sellaisten perhosten perusteella, jotka saatiin kasvatettua Pälkäneeltä vuonna 1956 löydetyistä toukista.[1] Nykyäänkin suuri enemmistö kaikista havaituista perhosyksilöistä on löydetty Suomesta.[2]
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suhteellisen kookas, harmaa pikkumittarilaji. Etusiivet ovat hieman kiiltävät, väriltään harmaat tai hieman ruskehtavat ja niissä on suuri, selvästi erottuva musta keskipilkku. Jos siiven keskivarjo erottuu, se tekee keskipilkun kohdalla terävän mutkan. Takasiivet ovat etusiipiä vaaleammat ja niissäkin on selvä keskipilkku. Siipiripset ovat vain heikosti täplikkäät. Tuntosarvien suomupeite on harmaata. Siipiväli 18–24 mm.[1]
Levinneisyys ja lentoaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laji tunnetaan koko maailmassa ainoastaan Suomesta, Norjasta, Venäjältä[3] ja Japanista[2]. Suomessa havainnot keskittyvät Etelä-Hämeeseen, mutta elinalue ulottuu Itä-Suomesta Keski-Pohjanmaalle.[4] Se saattaa olla sisämaalaji, joka välttelee rannikkoalueita, joskin 2000-luvun aikana havaintoja on alettu tehdä myös etelärannikolta.[5] Perhoset lentävät heinäkuun loppupuolelta elokuun loppupuoliskolle.[4]
Elinympäristö ja elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harvalukuinen ja paikoittainen kuusimetsien asukki, jonka elinpaikkoja ovat valoisat kultapiiskua kasvavat metsäaukeat. Se näyttää myös selviytyvän hakkuuaukeilla ainakin joitakin vuosia hakkuun jälkeen. Perhoset tulevat valolle, mutta tavallisimmin lajin tapaa toukkana ja ensimmäiset aikuisina luonnosta tavatut yksilöt havaittiin vasta vuonna 1971. Sekä valolle tulevat että toukista kasvatetut yksilöt ovat pääasiassa naaraita. Kotelo talvehtii, joskus ehkä kahdestikin.[1]
Ravintokasvi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toukka on kultapiiskun (Solidago virgaurea) kukinnoissa ja hedelmystöissä elävä monofagi.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Mikkola K, Jalas I., Peltonen O.: Suomen perhoset. Mittarit 2. Recallmed Oy. Suomen Perhostutkijain Seura. Hangon Kirjapaino, 1989. ISBN 951-9221-23-9 s. 70
- ↑ a b Mikkola, Kauri & Murtosaari, Jussi & Nissinen, Kari (toim.): Perhosten lumo: Suomalainen perhostieto. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6 s. 207–208
- ↑ Fauna Europaea (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- ↑ a b Perhoswiki[vanhentunut linkki]
- ↑ Panu Välimäki, Marko Mutanen, Tomi Mutanen & Timo Lehto: Mielenkiintoiset perhoshavainnot ja vaelluskatsaus 2008. Baptria, 2009, 34. vsk, nro 2, s. 46. Suomen Perhostutkijain Seura.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- kuva toukasta (Arkistoitu – Internet Archive)