Suomen Rauhanpuolustajat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen rauhanpuolustajat)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Rauhanpuolustajat
Perustettu 18. toukokuuta 1949
Tyyppi Aattellinen yhdistys[1]
Kotipaikka Helsinki[1]
Päämaja Vellamonkatu 30 B
00550 Helsinki[1]
Toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro[2]
Puheenjohtaja Markku Kangaspuro[3]
Varapuheenjohtaja
Kattojärjestö
Hallitus (2022–23)
Aiheesta muualla
Sivusto
Suomen rauhanpuolustajien 60 vuotta rauhan puolesta -juhlaseminaari Turussa. Tilaisuuden pääpuhujina toimineet Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro ja tutkija Pekka Visuri vastailemassa esitystensä jälkeen kysymyksiin.

Suomen Rauhanpuolustajat - Fredskämparna i Finland ry on 18. toukokuuta 1949 perustettu kansalaisjärjestö,[4] joka ilmoittaa olevansa poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton[5]. Rauhanpuolustajat on Kansainvälisen rauhantoimiston (International Peace Bureau) jäsen. [5] Rauhanpuolustajien nykyinen puheenjohtaja on Markku Kangaspuro. Järjestöllä on noin 2 500 jäsentä, keskustoimisto Helsingissä ja paikallista toimintaa ympäri maata.

Rauhanpuolustajat ilmoittaa järjestön tarkoitukseksi toimia "rauhan, aseistariisunnan, suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta". Toiminnan aatteellisina lähtökohtina pidetään humanismia, sodan- ja rasisminvastaisuutta sekä kansainvälistä yhteisvastuuta.[5] Rauhan käsitettä tulkitaan positiivisesti, eli rauha on yhteistoimintaa perustuvaa rauhaa, eikä tarkoita pelkästään konfliktin puuttumista.

Suomen Rauhanpuolustajat saa vuosittain valtionavustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Vuonna 2015 avustus oli 169 000 €.[6]

Toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhanpuolustajien toiminnan näkyvimpiä puolia ovat kannanotot ja julkinen reagointi sotiin ja konflikteihin. Järjestö pyrkii tekemään tunnetuksi Yhdistyneiden kansakuntien ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön päämääriä. Se pyrkii myös vaikuttamaan Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan linjauksiin esimerkiksi kannanotoin sekä vetoomuksin.

Rauhanpuolustajat vastustaa Suomen liittymistä Naton jäseneksi,[5] rauhanturvalain muuttamista kriisinhallintalaiksi sekä taloudellista globalisaatiota.

Järjestö on jäsen mm. Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksessa ja Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOSssa.

Järjestö yhteistyökumppaneineen järjestää Helsingin Alppipuistossa joka kesä kaksipäiväisen Pax-festivaalin, jossa on mm. musiikki- ja kulttuuriohjelmaa eri maista.

Julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhan Puolesta on Rauhanpuolustajien lehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehti postitetaan järjestön jäsenille ja lehden tilaajille, sekä kirjastoille. Lehden artikkelit käsittelevät ajankohtaisia aiheita sekä Rauhanpuolustajien omia kampanjoita. Lehdessä myös esitellään muiden maiden rauhanjärjestöjä.

Rauhanpuolustajat julkaisee yhdessä Liken kanssa yhteiskunnallista Pystykorva-kirjasarjaa (1997–). Tunnetuimpia kyseisen sarjan teoksia ovat Noam Chomskyn, Anna Politkovskajan, Jaana Airaksisen kirjat sekä Solidaarisuuskalenteri (1998–). Rauhanpuolustajat julkaisee myös (Voima Kustannus Oy:n osakkaana) yhdessä Maan ystävien, Luonto-Liiton, Liken ja Heikki Hiilamon kanssa kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvää Voima-lehteä (1999–).

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
” Se pelasti Euroopan rauhan estämällä Länsi-Saksan suunnitelman vallata Tšekkoslovakia suoranaisella salamasodalla. ”

– Rauhanpuolustajien pääsihteerin Mirjam Vire-Tuomisen näkemys Tšekkoslovakian miehityksestä 1968[7]

Rauhanpuolustajat on kuulunut Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon,[8] jonka päämaja sijaitsi Helsingissä.[8] SKDL oli puolestaan Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen puolueen lakkauttamista. Puolueista myös Keskusta, SMP ja SKP kuuluivat Rauhanpuolustajiin. SDP ja Kokoomus eivät kuuluneet puolueina Rauhanpuolustajiin, mutta niiden opiskelijajärjestöt SONK ja Tuhatkunta kuuluivat.[9] Lisäksi järjestön toiminnassa oli mukana useita näkyviä sosiaalidemokraatteja ja kokoomuslaisia, kuten Antti Kalliomäki ja Ilkka Kanerva.[10] 1960-luvulla järjestö tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa.[11]

Suomen kommunistisen puolueen oppositiolla, jota 1970-luvun alussa alettiin kutsua taistolaisiksi, oli vankka asema Rauhanpuolustajissa. Ydin-lehdessä väitettiin vuonna 1984, ettei järjestön kymmenien palkkatoimitsijoiden joukkoon ollut koskaan kelpuutettu kuin "yksi ainoa ei-taistolainen".[12] Järjestö vastusti pääsihteeri Mirjam Vire-Tuomisen johdolla Naton toimintaa, mutta ei kritisoinut Neuvostoliiton toimintaa. Rauhanpuolustajat antoi hyväksyntänsä esimerkiksi Tšekkoslovakian miehitykselle 1968.[13]

Vuonna 1990 järjestön varapuheenjohtaja Pekka Koskinen myönsi, että järjestön ongelmina olivat ainakin 1970- ja 80-luvuilla olleet kaksinapainen käsitys maailmasta Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton hallitsemana, poliittis-emotionaalinen sitoutuminen Neuvostoliittoon sekä osin opportunistinen sitoutuminen sisäpoliittiseen valtaan Suomessa.[14]

Monet puolueet pyrkivät hakemaan Rauhanpuolustajien kautta suhteita Neuvostoliittoon, muun muassa Keskustapuolue ja Demarinuoret kuuluivat järjestöön.[15]

Tunnettuja Rauhanpuolustajien jäseniä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[16]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Yritys- ja yhteisötieto: Suomen Rauhanpuolustajat ry Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä. Viitattu 21.7.2023.
  2. ↑ Yhteystiedot Suomen Rauhanpuolustajat ry. Viitattu 21.7.2023.
  3. ↑ a b c Järjestö Suomen Rauhanpuolustajat ry. Viitattu 21.7.2023.
  4. ↑ Seppinen, Jukka: Neuvostotiedustelu Suomessa 1917–1991: Strategia ja toiminta, s. 222. Helsingissä: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-6548-7
  5. ↑ a b c d Järjestö (www.rauhanpuolustajat.fi) linkki (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Valtionavustukset rauhantyön edistämiseen 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 6.12.2015.[vanhentunut linkki]
  7. ↑ Suomettumisen lyhyt historia – paljon kansallista häpeää Verkkouutiset. Viitattu 23.10.2021.
  8. ↑ a b Teemu Matinpuro: Amerikkalainen ystävämme (Rauhan puolesta 3/2005) linkki (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. ↑ Rauhan puolesta, 1/1989.
  10. ↑ Manninen, Pentti: Rauhanpuolustajat pesee käsistään Moskovan musteen. Keskisuomalainen, 19.5.1989.
  11. ↑ Mikko Metsämäki, Taistelu rauhasta - Sadankomitea ja Rauhanpuolustajat 1960-luvun Suomessa
  12. ↑ Rauhan puolesta (Ydin /1984) linkki (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu (Edita 1999), s. 186–187.
  14. ↑ HS 25.1.1990
  15. ↑ Historia - Sadankomitea
  16. ↑ Juha-Pekka Tikka: Sukupolven kärkinimet tunkivat neuvostomieliseen järjestöön 1980-luvulla - tässä pitkä nimilista Verkkouutiset. 13.10.2023. Viitattu 13.10.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vire-Tuominen, Mirjam: Rauhaa rakentavaa työtä: Suomen rauhanpuolustajien viisi vuosikymmentä. Helsinki: Demokraattinen sivistysliitto, 2003. ISBN 951-97831-6-4

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_Rauhanpuolustajat&oldid=22812664”