Suomen joulukirkkojen pakokauhut
Suomen joulukirkkojen pakokauhut olivat suomalaisissa kirkoissa 1600–1800-luvuilla sattuneita onnettomuuksia, jotka johtuivat täydessä joulukirkossa syntyneestä pakokauhusta. Ihmishenkiä vaatineita tapauksia tiedetään ainakin kuusi, mutta niitä on saattanut olla useampiakin. Kuolonuhreja ne vaativat vuosina 1760–1882 ainakin 97.[1] Onnettomuudet olivat aikanaan niin merkittäviä tapahtumia, että kolme niistä sai kansan suussa omat nimityksensä, jotka kulkivat sukupolvelta toiselle.
Yhteistä onnettomuuksille on se, että yhtä lukuun ottamatta ne kaikki johtuivat väärästä palohälytyksestä. Täydessä kirkossa levisi huhu tulipalosta, minkä jälkeen kirkkokansa ryntäsi kohti ulko-ovia. Osa ihmisistä tallautui muiden ihmisten jalkoihin saaden surmansa. Yhdessäkään tunnetuista tapauksista ei kuitenkaan ollut todellista tulipaloa.[1]
Olosuhteet lämmittämättömissä ja hämärissä joulukirkoissa olivat otolliset katastrofien syntymiselle: suuri väentungos, avotuli kynttilöiden muodossa ja henkisesti jännittyneessä tilassa olevat ihmiset. Alkoholin käyttö lämmikkeenä oli myös yleistä, kun joulukirkkoon oli saavuttu talvipakkasilla jopa useiden kymmenien kilometrien päästä.
Onnettomuuksissa kuolleista suurin osa oli lapsia ja nuoria, 10–20-vuotiaita. Tämän on katsottu selittyneen sillä, että nuoret seuraavat itse jumalanpalvelusta välinpitämättömästi. Sen sijaan he aistivat vanhempia ihmisiä paremmin ympärillään tapahtuvia muita asioita, ja näin heidän keskuuteensa levisivät huhut irrallaan olevasta tulesta nopeammin kuin aikuisiin. Lapset ryntäsivät ensimmäisenä kirkkojen ahtaille käytäville ja uloskäynneille. Ulko-ovet olivat yleensä liian pienet kirkossa olleelle väkimäärälle. Ihmisiä oli lisäksi runsaasti kirkon parvilla, josta johtivat alas kapeat ja jyrkät portaat. Oville ja portaikkoihin ensimmäisinä ehtineet ja sinne juuttuneet lapset jäivät perässään seuranneen ihmismassan puristamiksi ja tallomiksi.
Yksi olennainen syy uloskäyntien tukkeutumiseen oli se, että kirkkojen ovet aukesivat sisäänpäin. Vasta Kokemäen vuoden 1882 katastrofin jälkeen annettiin määräys, jonka mukaan ovet piti muuttaa ulospäin aukeaviksi.[2]
Onnettomuuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuopio 1669
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen tunnettu ihmishengen vaatinut onnettomuus tapahtui Kuopion kirkossa jouluna 1669. Ehtoolliselle oli niin suuri tungos, että yksi nainen tallattiin kuoliaaksi. Tapauksen johdosta lääninrovasti antoi uusia ohjeita ehtoolliselle tulemista varten.[1]
Kuopion rytyjoulu 1760
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1730 valmistuneessa puukirkossa sattunut Kuopion onnettomuus on ensimmäinen, jolle annettiin oma nimitys.
Tapaus sai alkunsa puoli yhdeksän aikaan aamulla, kun kirkon käytävällä istunut nainen oli 1- ja 3-vuotiaiden lastensa kanssa jäänyt päälle kaatuneen väkijoukon jalkoihin.[1] Naisen molemmat lapset saivat surmansa. Hänen huutonsa kovaan ääneen: "Ellkät tappako, Jo tapetan" ja "Ai murhamiehet jo tappavat" kuultiin saarnastuoliinkin. Huudon johdosta ihmiset alkoivat rynnimään kirkon kolmea ovea kohti.[1] Kirkkoherra Henrik Porthan apulaisineen yritti sekä penkistään että saarnatuolista turhaan hiljentää ja rauhoittaa ulosryntääviä ihmisiä. Ryntääminen yltyi vielä entisestään pakokauhuksi, kun joku huusi kirkon olevan liekeissä ("Jo Kircko pala"). Kaaos vaati yhteensä 14 kuolonuhria.[1]
Onnettomuutta käsiteltiin seuraavana kesänä käräjillä. Kaikkia uhrien omaisia kuulusteltiin, ja vainajien vammat kirjattiin ylös. Käräjäpöytäkirjojen mukaan yhdeksällä uhrilla oli kuolinsyynä ruhjoutuminen, viidellä katsottiin vammojen olleen niin vähäisiä, että heidän pääteltiin tukehtuneen.[1]
Professori Ilkka Mäntylä on julkaissut tapauksesta kirjasen Kuopion rytyjoulu vuonna 1760.[1]
Lammin häsyjoulu 1813
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lammin kirkossa sattuneessa joukkopaniikissa menetti henkensä kymmenen ihmistä. Parvella istuneen 18-vuotiaan palvelijattaren kynttilä oli pudonnut lehterin ja alakerran sisäkaton väliseen tilaan. Tyttö oli hakenut ulkoa lunta ja yrittänyt tuloksetta sammuttaa palamaan jäänyttä kynttilää. Alakertaan loistanut kynttilän liekki pelästytti sen huomanneen naisen, joka oli huutanut "tulen olevan valloillaan lehterillä".
Huuto sai aikaan valtavan pakokauhun. Osa parvella olijoista hyppäsi alas kirkkosaliin, osa taas ikkunoista ulos. Pakokauhuun joutuneet ihmiset talloivat toisiaan rynnätessään kohti ovia. Tungoksen laannuttua havaittiin, että mitään tulipaloa ei ollut.
Juvan jyryjoulu 1829
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juvan vuonna 1729 valmistuneessa kirkossa syntyneessä pakokauhussa menehtyi 15 nuorta naista.[3] Paniikki sai alkunsa huudahduksesta ”tuli on irti!”[3]
Onnettomuuden johdosta esitettiin uuden kirkon rakentamista.[3] Päätös tehtiin kuitenkin vasta vuonna 1841, ja Juvan uusi kirkko valmistui lopulta vuonna 1863.[3] Vanha kirkko purettiin vuonna 1870 ja se toimii nykyään Anttolan kirkkona.[3]
Sortavala 1843
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sortavalan luterilaisessa kirkossa jouluna 1843 sattunut pakokauhu on onnettomuuksista tuhoisin.
Sortavalan kirkossa oli käynnissä suuri korjaustyö, joka oli jäänyt kesän jäljiltä kesken. Penkit oli poistettu ja ihmiset joutuivat osallistumaan jumalanpalvelukseen seisaaltaan. Kirkossa oli myös rakennustelineitä ja puutavarakasoja. Erään lautapinon ja seinän väliin putosi kynttilä ikkunalaudalta. Ahtaaseen väliin oli vaikea päästä käsiksi, ja niinpä kynttilää yritettiin sammuttaa tuomalla sen päälle lunta. Kynttilä oli ilmeisesti sytyttänyt joitakin lastuja palamaan, ja siitä syntynyt savu sai aikaan pakokauhun kirkkokansan keskuudessa.
Ihmisiä kaatui sadoittain ahtaaseen ulko-ovelle johtaneeseen portaikkoon ja yhteensä 54 ihmistä kuoli onnettomuudessa.
Kokemäen kirkkorymyli 1882
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viimeisin kuolonuhreja vaatinut onnettomuus tapahtui Kokemäen kirkossa vuonna 1882. Paniikin saivat aikaan paikalle humalassa saapuneet kolme nuorta miestä, jotka tunkivat itsensä väkisin aivan kirkon etuosaan. Papin saarnan aikana kuului parven alta huuto: ”Kirkko pallaa, alttari puttoo ja kivimuuri kaatuu.” Seuranneessa väentungoksessa sai surmansa kolme ihmistä ja loukkaantuneita oli toistakymmentä. Kirkkoon oli ahtautunut jouluna ainakin 2000 ihmistä, aikalaiskertomusten mukaan käytävätkin olivat täpötäynnä. Kirkon ovet avautuivat sisäänpäin ja oven suut olivat täynnä paniikissa olevia ihmisiä. Osa vammoista syntyikin ihmisten rikkoessa ikkunoita ja hypätessä niistä.
Pakokauhun aikaan saaneet miehet tuomittiin myöhemmin käräjillä muutamien vuosien vankeusrangaistuksiin. Tapaus vaikutti myös siihen että ovien muuttamista ulospäin avautuviksi alettiin kiirehtiä Suomen kirkoissa.
Lähde:[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miksi paniikkeja joulukirkoissa? Palontorjuntatekniikka 4/2002 (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Olavi Keski-Rahkonen: Miksi paniikkeja joulukirkoissa? (pdf) Palontorjuntatekniikka 4/2002, s. 20-24. 2002. Viitattu 15.7.2022 (päivitetty).
- ↑ Toivonen, Janne: "Kirkko pallaa, alttari puttoo ja kivimuuri kaatuu" – joulukirkkojen tuhoisien pakokauhujen vuoksi ovet aukeavat Suomessa ulospäin 27.12.2015. Yle. Viitattu 27.12.2015.
- ↑ a b c d e Vertainen, Kirsi: Juvan kivikirkko, s. 13–14. Juvan seurakunta, 2013. ISBN 978-952-93-2637-2 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Timo Simula: Paniikki otti vallan jouluaamuna 1882 Kokemäen kirkossa: ”Ja niitä ruumiita kannettiin, oi voi kun niitä ruumiita kannettiin” Satakunnan Kansa. 23.12.2022. Viitattu 23.12.2022.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- V. Aakula, Kokemäen kirkkorymyli, teoksessa Kokemäkeä ennen ja nyt, Kokemäen maatalousmuseo ja kotiseutuyhdistys, Pori, 1955, s. 441–446.
- I. Mäntylä, Kuopion rytyjoulu vuonna 1760, Kustannuskiila Oy, 1983, s. 31
- I. Mäntylä, Joulun pakokauhut, teoksessa Suomen historia, Weilin & Göös, 2. painos, Espoo 1987, osa 5, s. 118–119.