Suomen autovero

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuontiautoja satamassa 1970-luvulla.

Autovero on Suomeen rekisteröitäviksi aiotuista ajoneuvoista maksettava vero. Sen kantoi 31.12.2016 saakka tullilaitos. Tammikuun 1. päivästä 2017 alkaen autoveron kannosta on vastannut verohallinto [1] . Autovero täytyy olla maksettuna, ennen kuin auto voidaan rekisteröidä. Käsite "autovero" on sikäli harhaanjohtava, että sitä kannetaan myös moottoripyöristä, mutta toisaalta sitä ei kanneta kaikista autoista. Ajoneuvovero taasen on vuotuinen ajoneuvosta maksettava vero.

Autoveron historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autovero otettiin Suomessa käyttöön 1. tammikuuta 1958 voimaan tulleella lailla. Lakia säädettäessä eduskunta ilmoitti ”edellyttävänsä, että vero on vain tilapäinen ja valtion senhetkisestä poikkeuksellisen kireästä rahatilanteesta johtuva ja että verosta pyritään luopumaan etenkin halvemman hintaluokan ajoneuvojen osalta heti, kun valtiontalous antaa siihen mahdollisuuden”.[2] Autovero hyväksyttiin 28. kesäkuuta 1966 eduskunnan kolmannessa käsittelyssä.[3]

Maastoautot vapautettiin autoverosta, mihin perusteena oli niiden käyttö metsätaloudessa. Maastoautokannan lisääntyminen palveli myös puolustusvoimien tarpeita, sillä lähes kaikki Suomessa rekisteröidyt maastoautot oli pitkälle 2000-luvulle saakka varattu liikekannallepanossa ja kriisitilanteissa armeijan käyttöön otettaviksi.[4]

Marraskuussa 1967 astui voimaan uusi autoverolaki, ei enää tilapäinen vaan pysyvä. Sitä ennen autojen maahantuonti oli kokonaan kiellettyä syyskuun puolestavälistä marraskuun puoleenväliin. Tähän ajanjaksoon sijoittui myös Suomen markan devalvaatio.[5]

Autoveron arvonlisävero

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2002–2005[6] EU-alueelta tuotujen käytettyjen autojen[7] autoverosta kannettiin virheellisesti ja EY-lainsäädännön vastaisesti myös arvonlisäveroa ("ei-arvonlisävero" eli "elv").[8] Asiasta saatiin 5.7.2013 korkeimman oikeuden tuomio.[9] Tulli ei kuitenkaan aio palauttaa laittomasti kerättyjä veroja.[10] Autoveron arvonlisäverotus lopetettiin lakimuutoksella 1.4.2009 lähtien.[11]

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antoi 19. maaliskuuta 2009 tuomion autoverosta vuosina 2006–2009 väärin perustein kannetusta arvonlisäverosta, ja veroja palautettiin.[12]

Autoveroluokat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autoveroa kannetaan:

  • henkilöautosta (M1-luokka)
  • pakettiautosta (N1-luokka)
  • sellaisesta muusta autosta, jonka omamassa on alle 1 875 kilogrammaa
  • moottoripyörästä (L3e-luokka ja L4e-luokka)
  • isoista L-luokan ajoneuvoista: kolmipyörästä (L5e) ja nelipyörästä (L7e)

On myös autoja, joista veroa ei tarvitse maksaa. Tällaisia ovat jotkin M1-luokan matkailuautot, pelastusautot, sairasautot ja ruumisautot, N1-luokan eläinlääkintäautot ja pelastusautot sekä L-luokan ajoneuvoista mopot (L1e ja L2e) ja kevyet nelipyörät (L6e). Pakettiautojen aikaisempi verovapaus lakkautettiin vuonna 1993.[13]

Autoveron määrä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilö- ja pakettiautojen veroprosentti on porrastettu ajoneuvon hiilidioksidipäästön perusteella. Jokainen hiilidioksidigramma lisää veron määrää. Veroprosentti on vähintään 12,2 % ja enintään 48,8 %.[14]

Autoveron tuotto vuosittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 2008 tilinpäätös: 1 016 miljoonaa euroa
  • 2009: 687
  • 2010: 941
  • 2011: 1 068
  • 2012: 1 007
  • 2013: 932
  • 2014: 918
  • 2015: 884
  • 2016: 963
  • 2017: 977
  • 2018: 1001
  • 2019: 892

[15]

[16]

Autoveron kiertoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen korkeana pidetty autovero on houkutellut autojen tarvitsijoita etsimään lainsäädännöstä porsaanreikiä autoveron välttämiseksi, ja lainsäätäjä on vastaavasti tukkinut niitä. Hyvä esimerkki ovat niin kutsutut piilofarmarit vuosina 1960–1962 ja uudelleen vuosina 1967–1971.

Henkilöautot olivat 1950-luvulla tuontisäännöstelyn vuoksi vaikeasti saatavissa, ja kaiken lisäksi vuonna 1958 säädetty autovero nosti niiden hintoja 20 prosenttia. Valtiovalta poisti pakettiautojen tuontisäännöstelyn vuoden 1960 alussa, mikä suuntasi kysynnän verovapaisiin pakettiautoihin. Verottoman farmarimallisen pakettiauton tavaratilaan sai asentaa takaistuimen tai sivuikkunat, jolloin syntyi henkilöauton korvike. Huippuvuonna 1961 Suomessa rekisteröitiin 20 859 uutta pakettiautoa; kasvua edelliseen vuoteen oli 56 prosenttia. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin samana vuonna 27 790 kappaletta eli vain neljänneksen enemmän kuin pakettiautoja. Piilofarmarivilltys lisäsi painetta henkilöautojen tuonnin vapauttamiseksi, mikä toteutui heinäkuussa 1962.[17]

Autoverolakia muutettiin vuonna 1967 siten, että autoverosta vapaan pakettiauton kokonaispainon oli oltava vähintään 1 700 kg. Tämän ehdon täyttänyt farmariauto voitiin rekisteröidä pakettiautoksi, mutta sen tavaratilaan sai asentaa ohuen, pehmustamattoman istuimen "tilapäistä henkilökuljetusta varten". Istuimen piti olla taitettavissa seinämää vasten niin, ettei tavaratila oleellisesti pienentynyt. Tämän vuoksi pakettiautoja hankittiin runsaasti henkilöautojen korvikkeeksi, ja valtiolta jäi saamatta autoverotuloja. Esimerkiksi vuoden 1970 aikana rekisteröitiin melkein 17 000 pakettiautoa. Piilofarmarikausi päättyi toukokuussa 1971 eduskunnan hyväksymällä asetuksella, jonka mukaan autoverosta vapaan pakettiauton tavaratilan oli oltava tilavuudeltaan vähintään kolme kuutiometriä eikä siihen saanut asentaa minkäänlaisia lisäistuimia.[18]

Vuoden 1971 asetuksessa autoverosta vapaan pakettiauton lavan vähimmäispituudeksi määrättiin 150 cm. Vuonna 1976 Korpivaara Oy toi Suomen markkinoille pienen Toyota Timangi -pakettiauton, jonka lavan pituus ylitti juuri ja juuri kriittisen rajan ja jolle pystyttiin siksi järjestämään edullinen hinta. Tämänkin auton historia Suomessa jäi lyhyeksi, sillä eduskunnan hyväksymällä asetuksella vuonna 1977 verovapaan pakettiauton lavan vähimmäispituus nostettiin 185 senttimetriin. Eräiden muiden pakettiautojen, kuten Moskvitsh Elite Pick-upin ja FSO Pollen lavaa pidennettiin jatkopalalla siten, että verovapauden edellyttämä lavan vähimmäismitta täyttyi.[19]

Citroën BX Van

1980-luvun loppupuolella huomattiin, että pakettiauton tavaratilan mittaustapa mahdollisti auton katon korottamisen suksiboksin tapaisella lisäosalla, joka yhdistettiin aukolla farmariauton tavaratilaan. Tunnetuin tällainen esimerkki oli Citroën BX:n farmarimalli, joka voitiin muutostyön jälkeen rekisteröidä pakettiautoksi. Näitä Citroën BX Van -pakettiautoja rekisteröitiin lähes 2 900 kappaletta. Myös suuria amerikkalaisia farmariautoja, joiden omapaino oli yli 1 800 kg, keksittiin voitavan rekisteröidä verovapaiksi pakettiautoiksi, kun niistä poistettiin takaistuin. Yhdysvalloista tuotiin Suomeen uusia ja käytettyjä farmariautoja yli 10 000 kappaletta rekisteröitäviksi pakettiautoina. Nämä veronkiertomahdollisuudet poistuivat vuonna 1990 tehdyllä lainmuutoksella.[20][21]

  1. Valmiste- ja autoverotustehtävät siirtyvät Verohallinnolle Valtiovarainministeriö. Viitattu 28.5.2018.
  2. http://www.autoliitto.fi/tietopankki/autoilun-kustannukset/autoilun_verotus/autovero/autoverotuksen_historia/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 47. Otava, 1966.
  4. Kirsti Lehtomäki (toim.): Autoja, autoja (Mobilia-vuosikirja 2012), s. 48. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2012. ISBN 978-952-67739-0-2.
  5. Tiesitkö? Suomessa oli 50v sitten voimassa täydellinen uusien autojen tuontikielto syyskuusta lokakuuhun – taustalla autovero ja devalvointi is.fi. 24.4.2017. Viitattu 19.8.2019.
  6. Jopa 30 000 autoilijaa voi saada rahaa valtiolta, HS 9.7.2013 (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. HS: Toitko auton Suomeen 2002–2005? Voit saada valtiolta rahaa, Pohjalainen 09.07.2013
  8. Elv: Valtiolle turpiin 3-0 Tuulilasi. 16.7.2013. Viitattu 3.12.2014.
  9. KKO:2013:58
  10. Autoilijoille tyly vastaus: Jopa 30 000 maksoi liikaa – vain 60 saa korvauksen? Uusi Suomi 9.7.2013 (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Autoverolain muutos 1.4.2009, Tulli (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. Autoverosta kannetun arvonlisäveron palauttaminen hakemuksesta yrityksille ja yhteisöille, Tulli (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. Kirsti Lehtomäki (toim.): Pakettiraketit: Mobilia-vuosikirja 2016, s. 52. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2016.
  14. Verotaulukko finlex.fi. Viitattu 20.12.2011.
  15. Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2017 21.03.2018. Valtiokonttori. Arkistoitu 28.5.2018.
  16. http://www.aut.fi/tilastot/verotus_ja_hintakehitys/valtion_verotulot_tieliikenteesta (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. Kimmo Levä ja Martti Piltz (toim.): Tietä perille (Mobilia-vuosikirja 1994), s. 35–36. Kangasala: Vehoniemen Automuseosäätiö, 1994.
  18. Timo Laitinen: Auto 70-luvulla: nousun ja kriisin vuosikymmenellä (3. painos), s. 12–15. Helsinki: Alfamer Oy, 2013.
  19. Laitinen 2013, s. 17–18.
  20. Lehtomäki (toim.), 2012, s.50.
  21. Timo Laitnen: Auto 80-luvulla: arkiautoja ja erikoisuuksia, s. 18–20. Helsinki: Alfamer Oy, 2022. ISBN 978-952-472-338-1.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]