Suomen Ufotutkijat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen Ufotutkijat ry)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen Ufotutkijat ry (SUT) on suomalainen yhdistys, joka mainitsee tavoitteikseen ufotutkimuksen, ufotietouden hankkimisen ja levittämisen sekä ufotutkijoiden kouluttamisen. SUT on perustettu vuonna 1973 Tampereella, jossa sen arkisto sijaitsee. Yhdistys on valtakunnallinen.

Suomen Ufotutkijoihin kuuluu niin kannattaja- kuin tutkijajäseniäkin. Kaikkiaan jäseniä on yli sata.[1]

Yhdistys julkaisi 1974–1987 Neljännesvuosiraporttia, jota julkaistiin myös englanninkielisenä Quarterly Report´ina. Neljännesvuosiraportti julkaistiin A4-monisteina. Vuodesta 1982 suomalaisia ufohavaintoja julkaistiin englanninkielisessä Annual Report´ssa (ilmestyi kerran vuodessa). Julkaisutoiminnassa oli pieni tauko, jonka jälkeen 1990–1993 julkaistiin Vuosiraporttia (Vuosiraportit 1989–1992). Vuosiraportin nimi vaihtui Uforaportiksi (vuosikirja) vuonna 1994 (Uforaportti 1). Jäsenlehteä julkaistiin vuodesta 1997 alkaen Ufotutkija-nimisenä, ja nimi vaihtui vuonna 2001 Yhteydeksi. Lisäksi on julkaistu kaksi Ufotutkijan käsikirjaa (vuodelta 1997: ISBN 951-97444-2-8, 122 sivua ja 2013: ISBN 978-952-99618-9-4, 64 sivua).

Puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Yhdistys (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.