Suomen Euroviisuklubi OGAE Finland

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen Euroviisuklubi OGAE Finland ry (lyhyesti OGAE Finland tai Euroviisuklubi) on suomalainen euroviisufanien yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Eurovision laulukilpailua Suomessa ja järjestää aiheeseen liittyviä tapahtumia. Joulukuussa 2004 OGAE Finland rekisteröityi yhdistykseksi. Vuosina 2005–2008 Suomessa toimi toinenkin faniyhdistys, Viisufanit ry. Se yhdistettiin OGAE Finlandiin vuonna 2008.[1] Nykyään yhdistyksellä on noin tuhat jäsentä.[2]

OGAE Finland on osa kansainvälistä pääjärjestö OGAE Internationalia, joka perustettiin Savonlinnassa vuonna 1984. Se on maailman ensimmäinen järjestäytynyt euroviisufanien yhdistys. Järjestön perustaja ja ensimmäinen toiminnanjohtaja 1984–2001 oli Jaripekka Koikkalainen. OGAE Finland järjestää Suomen jäsenten äänestykset OGAE Internationalin hallinnoimissa kansainvälisissä OGAE Poll, OGAE Second Chance Contest ja OGAE Song Contest -kilpailuissa.[3]

OGAE Finlandin järjestämistä tapahtumista suurin on joka syksy vuodesta 2010 lähtien pidetty kansainvälinen euroviisuristeily The Eurovision Cruise. Se on myös toiseksi suurin euroviisutapahtuma koko maailmassa itse Eurovision laulukilpailun jälkeen. Alun perin risteily kulki HelsinkiTallinna-väliä ja vuodesta 2023 lähtien se kulkee Helsinki–Tukholma-reittiä. Risteilyn ohjelma koostuu perinteisesti useiden kansainvälisten ja kotimaisten euroviisuedustajien keikoista sekä euroviisukaraokesta, -diskosta ja -drag-esityksistä.[4]

Muita vuotuisia, Helsingissä järjestettäviä tapahtumia ovat pikkujoulut sekä keväinen esikatselutilaisuus. Pikkujoulujen perinteisiin on vuodesta 2009 lähtien kuulunut esityskilpailu, joka tunnettiin ensin nimellä Eurovision Show Contest. Vuonna 2022 se uudistettiin karaokekilpailuksi nimeltä Euroviisuklubin Viisutähti. Vuonna 2024 pikkujoulujen sijaan pidetään Hengaillaan-vuosijuhlat, kun klubi täyttää 40 vuotta. Esikatseluissa klubin jäsenet pisteyttävät muiden maiden edustuskappaleet euroviisutyyliin virallisten esikatseluvideoiden perusteella.[5] Helsingin lisäksi klubilla on vastaavaa alueellista toimintaa Lieksassa (Itä-Suomi) ja Oulussa (Pohjois-Suomi) sekä Tampereen, Turun, Lahden, Seinäjoen ja Satakunnan seuduilla.[6]

OGAE Finlandin puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Puheenjohtaja
1984–2001 Jaripekka Koikkalainen
2001–2007 Martti Immonen
2007–2010 Maiken Mäemets
2010–2018 Jouni Pihkakorpi
2018–2020 Mika Behm
2020–2023 Kati Wikström
2023– Jouni Pihkakorpi

12 pistettä -palkinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroviisuklubin hallitus on jakanut 12 pistettä -palkinnon henkilölle, toimijalle tai taholle, joka on omalla työllään lisännyt Euroviisujen tunnettavuutta Suomessa, lisännyt mahdollisuuksia euroviisuharrastuksen toteuttamiseen tai vienyt positiivisesti eteenpäin Euroviisujen asemaa Suomen musiikkikulttuurissa. Palkinnon nimi tulee Euroviisujen pisteytysjärjestelmästä, jossa kukin osallistujamaa antaa eniten ääniä saaneelle maalle 12 pistettä.[7]

Vuosi Voittaja Perustelut
2018 Viisukuppila Euroviisujen tunnettuuden ja harrastuksen edistäminen Suomessa[8]
2019 Krista Siegfrids Suomen euroviisuedustaja 2013, UMK-juontaja 2016–2020, Melodifestivalen-kilpailija 2016–2017
2020 Eva Frantz ja Johan Lindroos Euroviisaat-ohjelma
2021 Pia Asikainen Eurovision Diaries - Viisupäiväkirjat -dokumentti
2022 Mikko Silvennoinen Suomen euroviisuselostaja vuodesta 2016
2023 Tapio Hakanen UMK:n musiikkipäällikkö vuodesta 2020
2024 Ari Alavahtola Euroviisuklubin Pohjois-Suomen aluekoordinaattori

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]