Suomen Etelä-Amerikan linja
Suomen Etelä-Amerikan linja (AL) oli vuonna 1926 perustettu suomalainen purjehdusosuuskunta, jonka jäseniä olivat Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö (FÅA), Suomen Valtamerentakainen Kauppa Oy ja Höyrylaiva Osakeyhtiö Bore. Nimensä mukaisesti se hoiti rahtiliikennettä Suomen ja muiden Euroopan maiden satamien sekä Etelä-Amerikan satamien välillä.[1] 1950-luvun alussa osuuskunta muuttui osakeyhtiöksi nimeltä Oy Suomen Etelä-Amerikan Linja – Finland–Sydamerika Linjen Ab, jonka FÅA osti vuonna 1965. Toiminta päättyi 1985.[2]. Merenkulkijoiden keskuudessa yhtiö tunnettiin "aaellänä", koska alusten savupiipuissa oli sinisellä pohjalla valkoiset kirjaimet AL.[3]
1920-luvun alussa Suomen ja Etelä-Amerikan satamien välillä ei ollut suoraa meriyhteyttä. Pitkä etäisyys olisi vaatinut suurta laivojen lukumäärää ja lisäksi laivojen tuli kyetä kulkemaan talvisin jäissä Itämerellä sekä omata jäähdytyslaitteet jotta niillä voitiin tuoda hedelmiä ja naudanlihaa Argentiinasta ja Brasiliasta. Yksittäiset varustamot eivät halunneet ryhtyä näin suuriin investointeihin ja niinpä perustettiin varustamo-osuuskunta.[4]
Suomen Etelä-Amerikan linjan liikennöinti oli vielä 1930-luvun alussa tappiollista mutta kuljetukset alkoivat kasvaa ja toiminta muuttui kannattavaksi kun 1930 aloitettiin kahvin kuljetus Suomeen ja taloustilanne muutenkin parani. Vuonna 1939 aloitettiin appelsiinien ja grapehedelmien tuonti Brasiliasta Suomeen sen jälkeen kun linjalle oli saatu uudet laivat jäähdytyskoneistoineen. Matka Santoksesta Suomeen kesti 21 vuorokautta ja ensimmäinen lähetys saapui Suomeen toukokuussa 1939. Talvisota ja jatkosota keskeyttivät linjan liikenteen, välirauhan aikana linjan Suomen päätesatamana oli Petsamon Liinahamari. Sodan jälkeen liikenne alkoi uudelleen 1945 ja helmikuussa 1946 Etelä-Amerikan linjan S/S Herakles toi ensimmäisen sotien jälkeisen kahvilastin Suomeen. [4][5]
1960-luvun alussa Argentiinan ja Brasilian poliittiset ja talousongelmat sekä Brasilian omaksuma protektionistinen merenkulkupolitiikka vaikeuttivat rahtien saantia ja tekivät linjan toiminnasta kannattamatonta. Osakkaina olleet Bore-varustamo ja Oceanfart myivät osuutensa linjasta FÅA:lle ja linjasta tuli Suomen Höyrylaiva Oy:n tytäryhtiö. Linjan kannattavuus heikkeni edelleen ja lopullisesti sen toiminta päättyi 1976. [4]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1926 perustettu Suomen Etelä-Amerikan linja jatkoi vuosikymmen aiemmin 1916 perustetun Ab Finland-Amerika Linjen Oy -varustamon työtä. Sen perustajia olivat olleet muun muassa Victor Ek, G. W. Snellman ja Erik Tötterman. Sen laiva Mercator upposi saksalaisen sukellusveneen torpedoimana Englannin kanaalissa 13. lokakuuta 1916. FÅA osti varustamon 1922, ja M/S Navigator -niminen alus siirrettiin osaksi Suomen Etelä-Amerikan linjan toimintaa.[1]
Suomen Etelä-Amerikan linjan liikennöinnin aloitti M/S Equator Hangosta toukokuussa 1926 kohti Rio de Janeiroa. Pian liikenteeseen saatiin myös M/S Mercator, Navigator ja Boren höyrylaivat S/S Orient ja S/S Bore VIII.[1]
Suomen Etelä-Amerikan linjan myöhempiä aluksia olivat Aconcagua, Actinia, Angra, Anja (Tropic Star), Arabia (Fernbank), Araguaya, Arica, Asynja, Atalaya, Atlanta, Aurora ja Aymara.[6][7] Linjalla liikennöi lyhyen aikaa myös 1939 valmistunut Suomen kauppalaivaston suurin alus M/S Bore X.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c AL, Äänimeri. Viitattu 18.9.2016.
- ↑ Finska ångfartygs Ab, Uppslagsverket Finland. Viitattu 18.9.2016.
- ↑ Poikia Makasiinilaiturilla, Albumit auki -projekti. Viitattu 18.9.2016.
- ↑ a b c d Kalle Id : Suomen Etelä-Amerikan Linja ja Bore, Ulkomatala 02/2012 Bore-teemanumero 30.4.2012
- ↑ Hedelmiä Brasiliasta Suomeen. Ensimmäinen lähetys saapuu toukokuussa, Ilta-Sanomat, 16.02.1939, nro 39, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Virtanen, Rauli: Reissukirja: Matkalla kaikissa maailman maissa, WSOY 2014, ei sivunumerointia. Viitattu 18.9.2016.
- ↑ Hakutulos Suomen Etelä-Amerikan linja, Suomen kauppalaivastotietokanta. Viitattu 18.9.2016.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lodenius, Erik (1976): Suomen Etelä-Amerikan linja 1926–1976.
- Pietikäinen, Matti: ”Lastilinjaliikennettä siniristilipun alla”, Navis Fennica. Suomen merenkulun historia, osa 2: Höyryveneistä uiviin loistohotelleihin, s. 152–153. WSOY, 1994.
- Pietikäinen, Matti: ”Valtamerilinjaliikenteen uusi nousu, kukoistus ja loppu”, Navis Fennica. Suomen merenkulun historia, osa 2: Höyryveneistä uiviin loistohotelleihin, s. 215–220. WSOY, 1994.