Suolasänkiö
| Suolasänkiö | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Lamiales |
| Heimo: | Näivekasvit Orobanchaceae |
| Suku: | Sänkiöt Odontites |
| Laji: | litoralis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Odontites litoralis |
|
| Katso myös | |
Suolasänkiö (Odontites litoralis) on näivekasvien heimoon ja sänkiöiden sukuun kuuluva kasvilaji, joka esiintyy kotoperäisenä Itämeren alueella. Laji on puoliloinen eli se ottaa osan ravinteistaan isäntäkasviltaan, mutta yhteyttää samalla myös itse.[1]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suolasänkiö on 10–25 senttimetrin korkuiseksi kasvava yksivuotinen ruohokasvi, jolla on likaisenruskea tai vihreä, pyöristyneesti nelisärmäinen, hienokarvainen varsi. Kasvi on tavallisesti haaraton, mutta yläosa voi joskus olla niukka- ja lyhythaarainen. Pääjuuri on pieni. Lehdet ovat vastakkaisia, ruodittomia, yleensä hieman varren nivelväliä lyhyempiä. Lehtilapa on kapeansoikea–kapeanpuikea ja tylppäkärkinen, matalahampainen; sirkkalehdet pysyvät kasvissa usein vielä kukinta-aikana.[1]
Suolasänkiö kukkii heinä-elokuussa. Kukinto on toispuolinen, aluksi hieman nuokkuva latvatähkä, jossa on useita noin kymmenen millimetrin mittaisia punaisia kukkia. Karvainen teriö on vastakohtainen, yhdislehtinen ja kaksihuulinen; kärjestä kupera ylähuuli on ehytkärkinen tai matalalovinen, alahuuli kolmeliuskainen. Neljäliuskainen verhiö on leveän kellomainen. Heteitä on neljä ja emejä yksi. Hedelmä on noin 7–9 millimetrin mittainen, soikea ja karvainen kota.[1]
Elinympäristö ja ekologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suolasänkiö kasvaa merenrantaniityillä sekä sora- ja kalliorannoilla; useimmiten sitä löytää ajoittain meriveden peittoon jäävien merenrantaniittyjen ala- ja keskiosista. Elintavoiltaan kasvi on puoliloinen: sukulaislajiensa tapaan se ei tule toimeen täysin oman juuristonsa keräämien ravinteiden varassa, vaan ottaa osan ravinteistaan isäntäkasvilta. Suolasänkiö yhteyttää kuitenkin myös itse.[1]
Suolasänkiö on Itämeren alueella kotoperäinen kasvi, jota ei tavata missään muualla maailmassa. Suomessa laji on jakautunut kahdeksi alalajiksi, joista nimialalaji, punertava ja tummanpunakukkainen lännensuolasänkiö (subsp. litoralis) esiintyy koko Itämeren alueella. Suomenlahdella kasvava suomensuolasänkiö (subsp. fennicus) haaroo nimialalajia runsaammin ja on väriltään vaaleampi. Jälkimmäinen muistuttaa kulttuuriympäristöissä melko yleisenä kasvavaa sukulaislajia punasänkiötä, jonka kanssa se voi kasvaa rantaniityillä samoilla kasvupaikoilla. Punasänkiön hedelmät ovat kuitenkin lyhyempiä ja lehdet suippokärkisempiä kuin suolasänkiöllä.[1]