Sulkapäähine
Sulkapäähine on tasankointiaanimiesten käyttämä päähine, jonka laelle on kiinnitetty kruunuksi kotkan sulkia ympyrän muotoon.[1] Sulkia voi olla myös päähineen takaosassa, jolloin ne laskeutuvat käyttäjän selkää pitkin alas. Joissakin sulkapäähineissä käytetään koristeena myös värillisiä lasihelmiä.[2]
Erilaisia sulkapäähineitä käytettiin lähes koko Pohjois-Amerikan intiaanikansojen parissa, mutta erityisen tunnetuksi tulivat tasankointiaanien kotkansulkaiset päähineet.[3] Sulkapäähine on tasankointiaaneille hyvin merkityksellinen esine, eikä pelkkä muotiasuste. Soturin täytyi ansaita oikeus käyttää sulkia päähineessään osoittamalla urheutta taistelussa. Sulkapäähine viestitti soturin asemaa yhteisössään, ja sulkien korkea lukumäärä kertoi hänen urheudestaan. Sulkapäähinettä käyttivätkin vain merkittävät päälliköt ja soturit.[2] Sulkapäähineitä on joskus kutsuttu myös sotapäähineiksi, vaikka niitä käytettiin vain harvoin taisteluissa.[3] Sulkapäähineet puettiin päälle yleensä vain tietyissä seremonioissa, sillä taistelussa hevosen selässä ne saattoivat olla hankalia käyttää.[2]
Sulkapäähineestä tuli intiaaneihin liitetty stereotyyppinen symboli 1880-luvulla aloitettujen villin lännen esitysten kautta ja edelleen myöhemmissä elokuvissa ja sarjakuvissa.[3] Sulkapäähineestä tuli 1900-luvulla suosittu intiaanien identiteetin symboli monen intiaanikansan piirissä.[1]
Sulkapäähineitä käyttävät jotkut ei-intiaanit esimerkiksi musiikkifestivaaleilla. Joidenkin mielestä tämä on kulttuurista omimista ja asusteen väärinkäyttöä. Intiaaneja edustavat ryhmät ovatkin usein pyrkineet saamaan sulkapäähineen asiattoman käytön loppumaan.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Johnson, Michael: Macmillan Encyclopedia of Native American Tribes, s. 256. Macmillan, 1999. ISBN 0-02-865409-9
- ↑ a b c d Kilroy-Ewbank, Lauren: Feathered war bonnet Khan Academy. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ a b c Rani-Henrik Andersson, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki: Intiaanikulttuurien käsikirja : Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa, s. 129-130. Gaudeamus Helsinki University Press, 2013. ISBN 978-952-495-284-2