Suksun

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suksun (ven. Суксу́н) on kaupunkimainen taajama, kaupunkikunta ja Suksunin piirin hallinnollinen keskus Permin aluepiirissä Venäjällä. Se sijaitsee Sylvan sivujoen Suksuntšikin varrella 145 kilometriä Permistä kaakkoon. Taajaman kautta kulkee Permin ja Jekaterinburgin välinen maantie. Asukkaita on 8 300 henkeä (vuonna 2009).[1]

Paikkakunta on saanut alkunsa vuonna 1727 perustetusta kuparisulattamosta ja rautatehtaasta. Vuonna 1845 tehtaalla rakennettiin Uralin ensimmäinen höyrylaiva. 1800-luvulla tulalaiset mestarit käynnistivät samovaarien ja metalliastioiden tuotannon. Vuonna 1941 Suksuniin evakuoitiin Vitebskin silmälasitehdas, josta kehittyi nykyinen optiikkatehdas. Kaupunkimaisen taajaman aseman Suksun sai vuonna 1933.[2]

Nykyisin Suksunissa toimii suojalaseja ja kypäriä valmistava Suksunski optiko-mehanitšeski zavod, metallituotetehdas Suksunski samovar, maatalous- ja elintarvikealan yrityksiä sekä metsätalous. Taajamassa on kaksi keskikoulua, taidekoulu ja ammattikoulu, lasten luomistyön keskus, kulttuuritalo, kaksi kirjastoa, teatteri ja kotiseutumuseo. Paikallislehtenä ilmestyy Novaja žizn (”Uusi elämä”). Nähtävyyksiin kuuluvat entisen metallitehtaan rakennukset ja vuonna 1798 rakennettu puinen Pietari-Paavalin kirkko.[2]

  1. Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki: Tšislennost naselenija Rossijskoi Federatsii po gorodam, posjolkam gorodskogo tipa i raionam na 1 janvarja 2009 g. 2009. Moskva: Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Rosstat). Arkistoitu 21.10.2011. Viitattu 26.5.2010. (venäjäksi)
  2. a b Entsiklopedija ”Permski krai” enc.permkultura.ru. Viitattu 26.5.2010. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]