Sukellus
Sukellus on vedenpinnan alla olemista, etenemistä, liikkumista tai toimimista.[1][2] Veden alla voi olla henkeään pidätellen, snorkkelin läpi hengittäen tai sukelluslaitteen antaman ilman varassa. Sukeltajan perusvälineitä ovat sukellusmaski, snorkkeli ja räpylä. Sukeltaja voi käyttää myös esimerkiksi sukelluspukua ja sukelluslaitetta. Käytettyjen välineiden mukaan sukelluksen voi jakaa snorklaukseen, vapaasukellukseen ja laitesukellukseen.
Muodot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Snorkkelisukellus eli snorklaus on sukeltamista perusvälineillä, joita ovat sukellusmaski, snorkkeli ja uimaräpylät. Sukelluslaitetta ei käytetä.[3]
Vapaasukellus on perusvälineillä sukeltamista, joka on snorklausta edistyneempää. Vapaasukelluksessa on myös kilpailutoimintaa.[3]
Laitesukellus on sukeltamista paineilmalaitteen avulla. Laitteen antama varailma mahdollistaa veden alla pysyttelemisen pitkiä aikoja, jopa tunteja kerrallaan. Laitesukellukseen liittyy riskejä, joten taito on opeteltava sukelluskursseilla.[3]
Räpyläuinti on kuntoilulaji ja kilpailulaji, jonka joissakin muodoissa edetään veden alla hengitystä pidättäen tai sukelluslaitteesta hengittämällä.[3]
Uppopallo on joukkuepeli, jota pelataan uima-altaassa sukelluksissa. Pelin tarkoituksena on tehdä pallolla koreja.[3] Toinen sukellusjoukkuepeli on uppokiekko.
Myös sukelluskalastus, vedenalainen valokuvaus, vedenalainen suunnistus, meriarkeologia ja meribiologia edellyttävät sukeltamista.[3] Sotilastehtävissä käytetään taistelusukeltajia, torjuntasukeltajia ja raivaajasukeltajia.
Vaativampiin sukellustarkoituksiin on kehitetty sukelluskellot ja sukellusveneet.
Fysiologiset vaikutukset ja vaarat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ihminen on lajina huonosti sopeutunut oleskelemaan veden alla. Sukeltaja kohtaakin pinnan alla erilaisia haasteita ja vaaroja.[4]
Paine
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kehoa ympäröivä paine lisääntyy nopeasti kun ihminen laskeutuu syvemmälle. Koska samalla kudostenkin paine nousee, ihminen ei tunne painetta. Paine vaikuttaa kuitenkin kehossa oleviin ilman täyttämiin onteloihin, kuten keuhkoihin, välikorviin, nenän sivuonteloihin, suoliin ja hampaiden paikkojen alustoihin.[4] Esimerkiksi keuhkot puristuvat kooltaan puoleen jo 10 metrin syvyydessä ja neljäsosaan 30 metrin syvyydessä silloin kun ei käytetä hengityslaitetta.[5]
Laitesukelluksessa annostin antaa ilmaa ympäröivän veden paineella, joten keuhkojen paine tasaantuu itsestään. Nousussa on kuitenkin vaaransa, sillä jos sukeltaja erehtyy pidättämään henkeä noustessaan, keuhkoissa oleva ilma laajenee ja sukeltaja voi saada keuhkorepeämän ja ilmaembolian.[4] Sukeltajan vaarana on myös ilmarinta.[6]
Nopeat painevaihtelut voivat aiheuttaa sukeltajalle erilaisia painevammoja niin ulkokorvaan, välikorvaan kuin sisäkorvaankin.[7] Ulkoisen paineen lisääntyessä välikorvan ja ulkokorvan välinen tärykalvo painuu sisäänpäin, mikä aiheuttaa kipua. Sukeltajan on itse tasattava välikorvien paine päästämällä ilmaa nielusta välikorviin.[8]
Sukellusmaski muodostaa ilmaontelon, jonka paineen sukeltaja tasaa alas mennessään puhaltamalla ilmaa maskiin nenän kautta.[9]
Paineen noustessa sukeltajan kudoksiin liukenee typpeä. Jos sukeltaja nousee ylös liian nopeasti, veri ei ehdi poistaa typpeä kudoksista, jolloin typpi muodostaa kuplia ja sukeltaja voi sairastua sukeltajantautiin.[10]
Syvyyshumala eli typpinarkoosi syntyy typen vaikutuksesta kudoksissa paineen kasvaessa. Syvyyshumala aiheuttaa muun muassa hyvänolontunnetta ja henkisten kykyjen laskua.[11]
Hengitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jos sukeltaja pidättää hengitystään liian kauan, veren kohonnut hiilidioksidipitoisuus aiheuttaa pakottavan tarpeen hengittää. Tätä varoitusta voidaan lykätä niin sanotulla ylihengityksellä ennen veden alle menoa, jolloin verestä poistuu hiilidioksidia.[12]
Sukeltaja voi saada happimyrkytyksen, joka aiheutuu liian korkeasta hapen osapaineesta. Se voi johtua ympäröivän paineen kohoamisesta, hapen osuuden lisääntymisestä hengityskaasussa tai näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Hiilidioksidimyrkytys johtuu hiilidioksidin liian suuresta osuudesta. Häkämyrkytys voi syntyä, jos pulloihin on täytettäessä päässyt häkäpitoista ilmaa.[13]
Jos keuhkoihin pääsee vettä, vaarana on hukkuminen.[14]
Muita vaikutuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ihmisen sydämen lyöntitiheys laskee veden alla henkeä pidätettäessä noin 25 prosenttia. Jos vesi on kylmää, pulssi laskee vielä enemmän. Tämän seurauksena liian voimakas rasitus veden alla voi aiheuttaa rytmihäiriöitä ja tajuttomuuden.[15]
Hypotermia aiheutuu kylmään veteen joutuneen sukeltajan ruumiinlämmön laskemisesta ja johtaa aluksi suorituskyvyn laskuun ja pahimmillaan kuolemaan. Kylmän veden vaikutusten torjumiseksi käytetään sukelluspukua.[16]
Sukeltaja voi kärsiä stressistä tai joutua jopa paniikkiin, jolloin hän ei kykene pelastautumaan kunnolla.[17]
Sopeutumat vesinisäkkäillä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vesielämään sopeutuneet nisäkkäät, kuten hylkeet, merileijonat ja valaat, voivat sukeltaa huomattavasti pidempiä aikoja kuin ihminen. Esimerkiksi merinorsu pystyy pidättelemään hengitystään jopa kahden tunnin ajan. Näille nisäkkäille on kehittynyt monenlaisia sopeutumia, jotka takaavat hapen riittävyyden pinnan alla. Sukeltavien nisäkkäiden veressä on suurempi hemoglobiini, neuroglobiini ja sytoglobiini kuin maanisäkkäillä, joten ne pystyvät säilömään enemmän happea veressä ja aivoissa. Sukeltavien nisäkkäiden lihaksissa on myös paljon myoglobiinia, joka säilöö happea lihaskudoksessa.[18][19]
Opettelu ja koulutusorganisaatiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sukellus aloitetaan käymällä sukelluskurssi ja liittymällä johonkin sukellusseuraan. Sukelluskoulutusjärjestelmät ovat kansainvälisiä, joten kursseja voi käydä eri puolilla maailmaa. Suomalaisten sukellusseurojen katto-organisaatio on Sukeltajaliitto ry. Se julkaisee koulutus- ja turvaohjeita sekä eettisiä sääntöjä kouluttajille ja kouluttaa sukelluskurssien kouluttajat. Sukelluskursseja järjestävät Suomessa Sukeltajaliittoon kuuluvat sukellusseurat ja useimmat sukellusvarusteita myyvät liikkeet. Useimpien suomalaisten sukellusliikkeiden koulutus pohjautuu PADIn standardeihin ja koulutusmateriaaleihin. Kansainväliset organisaatiot CMAS ja NAUI ovat laatineet standardit, joiden mukaisesti hyväksytyt sukeltajakortit tunnetaan kaikkialla maailmassa. Kortti vaaditaan järjestettyihin sukellusretkiin osallistumiseen. Sukelluksen erityisalueiden kouluttamisen suorittavat niihin erikoistuneet organisaatiot.[20]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vikman, Timo: Sukellus. Määritä julkaisija! ISBN 978-952-92-2066-3
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ sukellus. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ sukeltaa. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ a b c d e f Vikman 2007, s. 2–3.
- ↑ a b c Vikman 2007, s. 63.
- ↑ Vikman 2007, s. 73.
- ↑ Vikman 2007, s. 72.
- ↑ Vikman 2007, s. 88–89.
- ↑ Vikman 2007, s. 63–64.
- ↑ Vikman 2007, s. 64.
- ↑ Vikman 2007, s. 65.
- ↑ Vikman 2007, s. 94.
- ↑ Vikman 2007, s. 66.
- ↑ Vikman 2007, s. 91–93.
- ↑ Vikman 2007, s. 103.
- ↑ Vikman 2007, s. 83.
- ↑ Vikman 2007, s. 102.
- ↑ Vikman 2007, s. 95–100.
- ↑ Jane J. Lee: How Diving Mammals Stay Underwater for So Long National Geographic. 15.6.2013. Viitattu 15.2.2019.
- ↑ Jeanna Bryner: Why Deep-Diving Mammals Don't Black Out 18.12.2007. LiveScience. Viitattu 15.2.2019.
- ↑ Vikman 2007, s. 4–5.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sukellus.info
- Sukeltaja.fi
- Meriarkeologinen seura
- Urheilusukeltajat ry
- Sukeltajista ja heidän urotöistään, Helsingin Sanomat, 18.06.1939, nro 161, s. 25, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot