Hukkuminen

Vasili Perovin maalaus Hukkunut, 1867.

Jäistä pelastautumista.

Hukkuminen on keuhkojen nesteellä täyttymisen aiheuttama tukehtuminen. Useimmin ihmiset tai eläimet hukkuvat veteen. Hukkumisessa keuhkoihin joutunut neste estää hapen saannin ja aiheuttaa asfyksian eli hengityshäiriön. Lisäksi, jos on kyse makeaan veteen hukkumisesta, osmoosin takia keuhkoista verenkiertoon imeytyvä vesi aiheuttaa vesimyrkytyksen, jonka seurauksena punasolut hajoavat ja niiden sisältö vapautuu vereen. Punasoluista vapautuneet kalium-ionit ja hemoglobiini aiheuttavat sydämen toiminnan häiriöitä. Sen sijaan meriveden suolapitoisuus on niin paljon suurempi kuin makean veden, että osmoottista siirtymää ei tapahdu, vaan meriveteen hukkuva menehtyy pelkästään tukehtumalla. Kummassakin tapauksessa kudosten hapensaannin estyessä toimintakyky laskee ja ihminen menettää tajunnan. Tajunnan menettämisen jälkeen hapensaanti vähenee, kunnes elintoiminnot loppuvat ja ihminen kuolee.

Tyypillisesti hukkuminen kestää noin 5–10 minuuttia, mutta siihen kuluva aika vaihtelee henkilön iän, fyysisen kunnon ja veden lämpötilan mukaan. Kylmässä vedessä uhri ei välttämättä huku, vaan kuolema on seurausta kylmyydestä ja hypotermiasta. Uhri saattaa huutaa ja huitoa saadakseen apua hukkuessaan. Paniikkivaiheessa uhri saattaa vielä pystyä toimimaan ja tarttumaan esimerkiksi avuksi heitettyyn pelastusrenkaaseen. Hukkuminen voi tapahtua myös vaistomaisen hukkumisreaktion kautta, joka kestää vain noin 20–60 sekuntia. Tällöin uhri ei pysty liikuttamaan raajojaan eikä huutamaan tai huitomaan apua.

Kuivahukkuminen

Hukkuminen voi tapahtua kahdella tavalla eli joko vetämällä vettä keuhkoihin tai tukehtumalla. Toisinaan kurkunpään kansi voi sulkeutua refleksinomaisesti estääkseen vieraiden asioiden joutumisen keuhkoihin, jolloin hukkuvan keuhkoihin ei pääse vettä tai ilmaa. Tästä elimistön refleksistä seuraavasta tukehtumalla hukkumisesta käytetään termiä kuivahukkuminen.

Kuivahukkumiseen liittyy väärinkäsityksiä, kuten että kyseessä on esimerkiksi eräänlainen ”viivästynyt” hukkuminen. Samassa yhteydessä käytetään joskus termiä sekundaarinen hukkuminen. Väitetysti jos lapsi vetää vesileikkien yhteydessä henkeensä vettä, hän voi vaikuttaa ensin hyvävointiselta, mutta myöhemmin hukkua äkillisesti kuivalla. Lääketiede ei tunne yhtään tapausta, jossa hukkumiselta pelastettu potilas olisi ilman varhaisia oireita menehtynyt. Toisaalta paljon vettä keuhkoihinsa saanut voi harvinaisissa tapauksissa saada keuhkokuumeen, joten vakavien vaaratilanteiden jälkeen tulisi hakeutua ammattilaisten arvioitavaksi.

Riskikäyttäytyminen

Yleensä hukkuminen tapahtuu rannan lähellä ja alkoholin vaikutuksen alaisena. Suomessa aikajaksolla 1. huhtikuuta 2010 – 31. maaliskuuta 2011 tapaturmaisesti hukkuneista kolme viidestä oli alkoholin vaikutuksen alaisia. Samalla aikajaksolla 69 prosentin hukkumiskuolemista todettiin olleen tapaturmia. Toisaalta esimerkiksi 22 prosentissa hukkumisista pystyttiin osoittamaan, että kyseessä oli itsemurha. Miehiä hukkuu tapaturmissa selkeästi enemmän kuin naisia.

Murrosikäisten hukkuneiden lapsien ja nuorten osalta valtaosa on ollut humalassa hukkuessaan. Alle 24-vuotiaiden hukkumiskuolemista, ja muista vesiliikenneturmissa menehtyneistä, 65–80 prosenttia on ollut humalatilassa. Osaan pienten lasten hukkumisia on liittynyt heidän vanhempiensa alkoholinkäyttö, sillä vanhempien kyky huolehtia lapsesta on humalatilan seurauksena heikentynyt.

Elvytyksen ennuste

Hukkuneen elvytyksessä ennusteen arviointi tapahtumapaikalla on erittäin vaikeaa. Elvyttämättäjättämispäätöstä ei voida yleensä tehdä heti, ellei uhrissa ole havaittavissa muita vaikean vamman merkkejä tai esimerkiksi lautumia. Lisäksi hypotermian aste ja sen kehitysnopeus vaikuttavat ennusteeseen. Nopea jäähtyminen voi suojata kudoksia hapenpuutteelta.

Mitä pidempään uhri on ollut upoksissa, sitä heikompi ennuste on. Alle minuutissa hukkumisesta aloitettu elvytys takaa lähes täyden toipumisen. Toisaalta jo 10 minuutin jälkeen hukkumisesta aloitettu elvytys ei enää anna yhtä hyvää tulosta neurologiselle toipumiselle. Yli 30 minuutin sydämenpysähdys heikentää lapsilla ennustetta huomattavasti. On yksittäisiä kertomuksia siitä, miten lapsi on toipunut erinomaisesti 60 minuutin hukkumisajan jälkeen, mutta näissä tapauksissa vesi on ollut jääkylmää. Toisaalta Suomessa on raportoitu, että jäinen vesikään ei välttämättä auta. Ensihoidon kykyyn reagoida hukkumistapauksiin vaikuttavat Suomen kansallisesti pitkät välimatkat. Hypotermia suojaa aivoja, mutta lapsellakin sydän pysähtyy alle 30 asteen lämpötilassa. Talvellakin ennuste riippuu keskeisesti nopeasta hoidosta ja elvytyksestä. THL:n mukaan puolet vedessä tajuntansa menettäneistä lapsista kuolee, ja eloonjääneistä suurimmalle osalle jää elinikäinen vamma aivovaurion seurauksena.

Hollantilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että yli 30 minuuttia kestänyt elvyttäminen tuottaa harvoin hyvää tulosta edes lapsilla. Monet tapahtumakertomukset lasten hukkumisonnettomuuksista antavat liian positiivisen kuvan toipumisen mahdollisuuksista. Kaikkien pitkän elvytyksen ansiosta eloonjääneiden neurologinen tila oli huono.

Kansainvälisten hoitosuositusten mukaan, mikäli 35 minuutin elvytys ei ole palauttanut potilaalle edes hetkellisesti spontaaniverenkiertoa, potilaan ennuste on olematon. Tämä ei kuitenkaan koske hypotermiasta kärsivää potilasta. Potilaan lämmittäminen tapahtumapaikalla ja kuljetuksen aikana on yleensä tehotonta, mutta sairaalassa toteutettava maltillinen lämmittäminen voi auttaa potilasta.

Hukkumisonnettomuudesta hengissä selvinnyt voi vielä jälkikäteenkin menehtyä onnettomuudessa saamiinsa vammoihin, sillä jo lyhytaikainenkin hapenpuute voi aiheuttaa aivoihin palautumattomia vaurioita.

Katso myös

• Luettelo tunnetuista hukkuneista

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta hukkuminen Wikimedia Commonsissa

• Juhannuksena hukkumisesta tehdään numero (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton hukkumistilastot