Sudanilaiset kielet

Sudanilaiset kielet oli 1900-luvun alku­puolella käytetty yhteis­nimitys joukolle afrikkalaisia kieliä, joita puhutaan pää­asiassa päiväntasaajan pohjois­puolella, Etiopiasta Senegaliin ulottuvalla alueella. Nimitys ei johdu Sudanin valtiosta vaan maan­tieteellisestä käsitteestä Sudan, jolla tarkoitetaan lähinnä Afrikan savannivyöhykettä.

Nykyisen käsityksen mukaan sudanilaiset kielet eivät muodosta yhtenäistä kielikuntaa, vaan osa niistä kuuluu nigeriläis-kongolaisiin, osa nilo­saharalaisiin kieliin.

Sudanilaisiksi luokitellut kielet ja kansat

Käsitys, että sudanilaiset kielet muodostaisivat oman ryhmänsä, perustui maantieteellisiin ja jossakin määrin kieli­typologisiin syihin. Yksi käsitystä kannattaneista tukijoista oli saksalainen kielitieteilijä Carl Meinhof. Hän oli tutkinut bantukieliä ja niille tyypillistä substantiivien jakautumista eri luokkiin. Nämä kielet ovatkin kaikki läheistä sukua toisilleen. Meinhof luokitteli "sudanilaisiksi kieliksi" (saks. Sudansprachen) ne afrikkalaiset kielet, joissa tällaisia substantiivien luokkia ei ole ja jotka eivät kuuluneet muihinkaan jo aikaisemmin tunnistettuihin kielikuntiin kuten seemiläis-haamilaisiin tai khoisankieliin.

Kansoja, jotka puhuvat sudanilaisiksi luokiteltuja kieliä, nimitettiin ennen yhteisellä nimityksellä sudaninneekereiksi.

Tausta

Sudanilaiset kielet vastasivat suunnilleen tähän kartaan merkittyjä nilosaharalaisia (Nilo-Saharan) sekä nigeriläis-kongolaisten A-ryhmään kuuluvia (Niger-Congo A) kieliä

Carl Meinhofin oppilas Diedrich Hermann Westermann jatkoi 1900-luvun alkupuolella sudanilaisten kielten vertailevaa tutkimusta. Vuonna 1911 hän jakoi nämä kielet kahteen ala­ryhmään, itäsudanilaisiin ja länsisudanilaisiin kieliin. Itä­sudanilaisia kieliä oli suurin osa niistä, jotka nykyisin luokitellaan nilo­saharalaisiksi, länsi­sudanilaisia taas kaikki muut nykyisin nigeriläis-kongolaiseen kieli­kuntaan luetut kielet paitsi bantukielet. Vuonna 1927 hän ja Hermann Baumann ryhtyivät kieli­historiallisin menetelmin rekonstruoimaan oletettujen länsi­sudanilaisten kielten kantakieltä. Westermann vertasi tuloksiaan myös Meinhofin rekonstruoimaan bantu­kielten kanta­kieleen, mutta mahdollisesti kunnioituksesta opettajaan kohtaan hän ei sanonut suoraan, että nämä kaksi selvästikin olivat toisilleen sukua. Ranskalaiset kieli­tieteilijät kuten Maurice Delafosse ja Homburger sen sijaan ilmoittivat päätyneensä varsinkin kielten yhteistä alku­perää olevan sanaston perusteella käsitykseen, että länsi­sudanilaiset ja bantukielet ovat toisilleen sukua.

Vuonna 1935 julkaistussa teoksessa 'Character und Einteilung der Sudansprachen' myös Westermann piti jo vakuuttavasti todistettuna, että länsisaharalaiset ja bantukielet ovat sukua toisilleen. Nykyisin niiden muodostamaa kielikuntaa sanotaan nigeriläis-kongolaisiksi kieliksi. Näiden joukossa ei "länsi­sudanilaisia" kieliä voida enää nykyisen käsityksen mukaan pitää edes omana alaryhmänään, sillä esimerkiksi joruba ja igbon kieli, jotka ennen luettiin sudanilaisiin, mutta nykyisin benuelais-kongolaisiin kieliin, ovat itse asiassa läheisempää sukua bantu­kielille kuin muille ennen "länsi­sudanilaisille" kielille.

Termit itäsudanilaiset kielet ja keskisudanilaiset kielet ovat nykyisin käytössä eräiden nilo­sarahalaisen kieli­kunnan alaryhmien niminä. Nämä eivät nykyisen käsityksen mukaan ole sukua nigeriläis-kongolaisille kielille eikä ole varmaa, ovatko kaikki nilo­saharalaiset kielet toisilleenkaan sukua.

Lähteet

• Homburger, L. (1929) Noms des parties du corps dans les langues Négro-Africaines, Paris: Champion.
• Westermann, Diedrich Hermann (1911) Die Sudansprachen: eine sprachvergleichende Studie.
• Westermann, Diedrich Hermann & Baumann, Hermann (1927) Die westlichen Sudansprachen und ihre Beziehungen zu Bantu.
• Westermann, Diedrich Hermann (1935) 'Charakter und Einteilung der Sudansprachen', Africa, 8, pp. 129–148.