Subrahmanyam Jaishankar
Subrahmanyam Jaishankar | |
---|---|
Intian ulkoministeri | |
30. toukokuuta 2019 –
|
|
Edeltäjä | Sushma Swaraj |
Parlamentaarikko Rajya Sabhassa | |
5. heinäkuuta 2019 –
|
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 9. tammikuuta 1955 New Delhi, Intia |
Ammatti | diplomaatti, poliitikko |
Tiedot | |
Puolue | Intian kansanpuolue |
Koulutus | kansainvälisten suhteiden tohtori |
Tutkinnot | Jawaharlal Nehrun yliopisto |
Hallitus | Modin II hallitus |
Kunnianosoitukset | Padma Shri (2019) |
Subrahmanyam Jaishankar (tamiliksi சுப்பிரமணியம் ஜெய்சங்கர், Cuppiramaṇiyam Jeycaṅkar; 9. tammikuuta 1955) on intialainen poliitikko ja diplomaatti, joka valittiin vuonna 2019 maansa ulkoministeriksi. Ennen poliittista uraansa hän toimi Intian suurlähettiläänä Yhdysvaltoihin (2014–2015) ja Kiinaan (2009–2013)[1] Jaishankar työskenteli Intian ulkoministeriölle vuodesta 1977 alkaen, jolloin hänen ensimmäinen kansainvälinen tehtävänsä oli toimia sihteerinä Moskovassa. Vuonna 1985 hän siirtyi Moskovasta Washingtoniin.[2]
Jaishankar oli mukana neuvottelemassa Intian ja Yhdysvaltain välistä ydinsopimusta,[1][2] minkä lisäksi hänen toinen suuri saavutuksensa oli Intian ja Kiinan välisen rajakiistan pahenemisen estäminen Doklamissa vuonna 2017.[1][3]
Vuonna 2019 hänet palkittiin Padma Shri -palkinnolla.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Who is S Jaishankar? The Indian Express. 30.5.2019. Viitattu 28.7.2019.
- ↑ a b Subrahmanyam Jaishankar, Cabinet Minister, External Affairs: Ex-Indian ambassador to US has PhD in international relations Firstpost. 31.5.2019. Viitattu 28.7.2019.
- ↑ S Jaishankar: Modi's 'crisis manager' sworn-in as union minister LiveMint. 30.5.2019. Viitattu 28.7.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Subrahmanyam Jaishankar Wikimedia Commonsissa