Sturlaugr Ahkeran saaga

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sturlaugr Ahkeran saaga [stütlöigr] (isl. Sturlaugs saga starfsama) on keskiaikainen islantilainen saaga, jonka kirjoittajaa ei tunneta. Se luetaan niin kutsuttuihin muinaissaagoihin. Saagan päähahmo Sturlaugr kosii jaarlin tytärtä, mutta saatuaan rukkaset lähtee itään viikinkiretkille, ryhtyy Sveanmaalla kuningas Yngvifreyrin seuraajaksi, noutaa alkuhärän sarven, kohtaa matkallaan jättiläisiä ja koirankuonolaisia ja palaa lopuksi Sveanmaalle, missä hallitsee loppuelämänsä kuninkaana. Saaga on oletettavasti kirjoitettu vuoden 1300 paikkeilla ja se sisältää jonkin verran myös runoutta, joka on kuitenkin iältään nuorta. Myöhemmin 1400-luvulla Sturlaugrin tarinasta laadittiin myös rímur-runoutta (Sturlaugs rímur starfsama). Sturlaugr Ahkeran saagaan luodaan yhteys toisessa muinaissaagassa, Kävelijä-Hrólfrin saagassa, jossa Sturlaugrista puhutaan Hrólfrin isänä.[1] Sturlaugr Ahkeran saagaa ei ole suomennettu.

Käsikirjoitukset ja versiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saagasta tunnetaan kaksi versiota: vanhempi on säilynyt kokonaisena vuoden 1400 tietämiltä peräisin olevassa käsikirjoituksessa (AM 335 4to), jota pidetään alkuperäisimpänä versiona, sekä sille pohjautuvissa nuoremmissa käsikirjoituksissa ja fragmenteissa (esim. AM 589f 4to, 1400-l.). Nuorempi versio on säilynyt esimerkiksi 1600-luvun jälkipuoliskolta peräisin olevassa paperikäsikirjoituksessa AM 171a fol ja sen kopiossa NkS 1228 fol. Tässä versiossa hahmoja on vähemmän, mutta jäljellä olevia hahmoja kuvataan tarkemmin. Saagasta on säilynyt yhteensä yli neljäkymmentä käsikirjoitusta.[2]

Saagan vaikutteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saagan aloittava osio, jossa kerrotaan aasa-jumalien saapumisesta pohjolaan ja Skandinavian asuttamisesta, on peräisin Snorri Sturlusonin Proosa-Eddasta. Kuvaus Hundingjaland-nimisestä paikasta on peräisin Isidorus Sevillaisen perinteelle pohjautuneesta oppineesta kirjallisuudesta, ja kyseisen maan asukkaat eli Hundingjar viittaavat ”koirankuonolaisiin” (cynocephali).[3]

Sturlaugr Ahkeran saaga suurvalta-ajan Ruotsissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaukaisesta menneisyydestä kertovat islantilaiset muinaissaagat alkoivat 1600–1700-luvulla herättää kiinnostusta erityisesti suurvalta-ajan Ruotsissa. Niiden katsottiin olevan lähteitä, jotka voisivat kertoa jotain Ruotsin muinaisesta ja loistokkaasta menneisyydestä, josta muuten oli saatavilla hyvin vähän lähteitä. Tämän seurauksena muinaissaagoja käytettiin ilman asianmukaista lähdekritiikkiä myös suurvaltaideologian rakennusaineena ja propagandatarkoituksessa, huolimatta siitä, että osa aikalaistutkijoista suhtautui muinaissaagojen lähdearvoon epäillen jo tuolloin. [4]

Sisältönsä ja kansansatumaisten piirteidensä perusteella Sturlaugr Ahkeran saagan on katsottu kuuluvan nuorempiin muinaissaagoihin eli seikkailusaagoihin (saks. Abenteuersagas).[5] Monet ruotsalaiset oppineet kuitenkin kiinnostuivat saagasta 1600-luvulla, sillä se katsottiin kuvaavan Ruotsin kannalta merkittäviä henkilöitä ja alueita. Sturlaugr Ahkeran saagan päähahmon, Sturlaugrin, kerrotaan saagassa olevan norjalaista alkuperää. Saagan kerronta keskittyy sekä Norjan että Ruotsin maaperälle, mutta myös sellaisille alueille, joiden katsottiin kuuluvan suurvalta-Ruotsin vaikutuspiiriin. Saagassa kerrotaan esimerkiksi, miten Sturlaugrista tulee tarunhohtoisen kuningas Yngvi-Freyrin seuraaja ja lopulta Sveanmaan (isl. Svíþjóð) kuningas. Saagan tapahtumapaikkoina ovat esimerkiksi Bjarmien maa (isl. Bjarmaland), Finnmark, Göötanmaa (isl. Gautland), Venäjä (isl. Garðaríki) sekä saagassa jonnekin pohjoisille alueelle sijoitettu Hundingjaland.[6]

Sturlaugr Ahkeran saagaa ei voida pitää lähteenä siitä ajasta ja niistä henkilöistä, joita se kuvaa. Suurvalta-ajan Ruotsissa kyseistä saagaa käsiteltiin kuitenkin historiallisena lähteenä, ja sen oletettiin olevan yksi vanhimmista muinaisesta skandinaavisesta menneisyydestä kertovista saagoista. Koska ruotsalaiset eivät tuolloin enää ymmärtäneet muinaissaagojen kieltä, ilmestyi Sturlaugr Ahkeran saaga Guðmundur Ólafssonin ruotsiksi kääntämänä teoksessa Sagann af Sturlauge hinum Starfsama Eller Stúrlög den Arbetsammes Historia vuonna 1694 (Upsala).[7]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Väitöskirja. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla, toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Zitzelberger, Otto J. 1993. Sturlaugs saga starfsama. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 614–615.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Wawn, Andrew. 2006. Whatever Happened to Úlfs saga Uggasonar? (Arkistoitu – Internet Archive) Teoksessa The Fantastic in Old Norse/Icelandic Literature: Sagas and the British Isles; Preprint Papers of The 13th International Saga Conference; Durham and York, 6th-12th August, 2006, toim. John McKinnell, David Ashurst & Donata Kick. Durham: The Centre for Medieval and Renaissance Studies, Durham University, 2: 1015–1024.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Zitzelberger 1993, 614; Busch 2004 [2002], 83; Simek & Hermann Pálsson 2007, 366.
  2. ↑ Zitzelberger 1993; Busch 2002 [2004], 84. Ks. Handrit.is -sivustolla AM 335 4to, AM 589f 4to, AM 171a fol ja NkS 1228 (Arkistoitu – Internet Archive).
  3. ↑ Simek & Hermann Pálsson 2007, 366–367.
  4. ↑ Kanerva 2015; aikalaiskritiikistä esim. Wawn 2006, 1015–1016.
  5. ↑ Busch 2004 [2002], 83, 88; Simek & Hermann Pálsson 2007, 366.
  6. ↑ Busch 2004 [2002], 83.
  7. ↑ Busch 2004 [2002], 83, 88. Saagojen kääntämisestä suurvalta-ajan Ruotsissa, ks. myös Kanerva 2015.

Käännökset ja editiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bjarni Vilhjálmsson & Guðni Jónsson (toim.). 1943–1944. Fornaldarsögur Norðurlanda, 2. Reykjavík : Bókaútgáfan Forni, 309–355.
  • Guðmundur Ólafsson (käänt.) 1694. Sagann af Sturlauge hinum Starfsama Eller Stúrlög den Arbetsammes Historia. Upsala.
  • Guðni Jónsson (toim.). 1954–1959. Fornaldar sögur Norðurlanda, 3. Reykjavík: Íslendingasagnaútgáfan, 105–160.
  • Loth, Agnete (toim.). 1977. Fornaldarsagas and Late Medieval Romances: AM 586 4to and AM 589 a-f 4to. Early Icelandic Manuscripts in Facsimile 11. Copenhagen: Rosenkilde and Bagger. (Faksimile)
  • Nilssen, Kjell Tore, and Árni Ólafsson (käänt.). 2014. Sturlaugs saga. http://www.norsesaga.no/sturlaugs-saga.html
  • Sagan af Sturlaugi Starfsama Ingólfssyni. Teoksessa Rafn, C. C. (toim.) 1829–1830. Fornaldar sögur Nordrlanda, 3. Kaupmannahöfn: [s.n.], 592–647.
  • Valdimar Ásmundarson (toim.). 1891. Fornaldarsögur Norðrlanda, 3. (2. Painos). Reykjavík: Sigurður Kristjánsson, 459–502.
  • Waggoner, Ben (käänt.). 2014. Six Sagas of Adventure. New Haven: Troth Publications, 135–168.
  • Zitzelsberger, Otto J. (käänt.). 1969. Sturlaugs Saga Starfsama: The Two Versions of Sturlaugs Saga Starfsama. A Decipherment, Edition, and Translation of a Fourteenth Century Icelandic Mythical-Heroic Saga. Düsseldorf: Triltsch.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sturlaugr_Ahkeran_saaga&oldid=22622208”