Stina Stoor

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stina Stoor
Stina Stoor vuonna 2017
Stina Stoor vuonna 2017
Henkilötiedot
Syntynyt6. tammikuuta 1982
Bjurholm, Ruotsi
Kansalaisuus Ruotsi
Puoliso Petter Stoor (2005–2018),
Peter Ericson (2018–)
Kirjailija
Äidinkieliruotsi
Tuotannon kieliruotsi, saame
Aiheet sivullisuus
Kirjallinen suuntausnovelli
Pääteokset Ojura (2013),
Bli som folk (2015)
Palkinnot

Uumajan novellipalkinto 2012
Ruotsin Radion novellipalkinto 2013
August-palkinnon ehdokkuus 2015
De Nios -yhdistyksen palkinto 2015
Katapulttipalkinto 2015
Borås Tidningin debytointipalkinto 2016

Aiheesta muualla
Kotisivut
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Stina Maria Silene Ericson Stoor (o.s. Johansson, s. 6. tammikuuta 1982 Bjurholm, Ruotsi) on ruotsalais-saamelainen kirjailija.[1]

Stoor kasvoi Bjurholmin lähellä. Murrosiässä hän joutui vaikeaan kasvukriisiin, johon kuului kotoa pakeneminen ja itsemurhayritys. Kriisi johti varhaiseläkkeeseen jo ennen hänen 25-vuotispäiväänsä. 30-vuotiaana hänellä oli kaksi lasta ja sairasteleva perhe.[2]

Stoorin elämän käännekohta oli vuonna 2012 osallistuminen Uumajan novellikilpailuun, johon hänen osallistui nopeasti kirjoittamallaan saamenkielisellä tekstillä För vår del. Hän voitti kilpailun.[3] Novellikokoelmat Ojura (2013) ja Bli som folk (2015) voittivat useita palkintoja ja niiden sanottiin uudistaneen ruotsinkielistä novelli-ilmaisua.[2]

  • 2013Ojura (kustantaja Novellix)
  • 2015Bli som folk (Norstedts)
  • 2015 – Sky blue och maskrosljusen (Tundell Salmson audio)
  • 2017Förord i Balladen om det sorgsna caféet : och sju noveller av Carson McCullers (Norstedts)
  • 2017 – Monte Carlo i Västerbotten-fyran Novellikokoelma P.O. Enquist, Sara Lidman, Torgny Lindgren ja Stina Stoor (Novellix)
  • 2018Hundhålen – Antologiassa Vänskap och varma tassar: berättelser om människans bästa vän (Brombergs)
  • 2018 – Jag ska inte skriva någon bok - jag ska bygga en farkost i stället, att rädda mig med (Essä) (Dagens Nyheter)
  • 2018 – Gåvan – Antologiassa Svenska noveller från Almqvist till Stoor (Bonniers)
  • 2020Den svåra andra boken – Antologiassa Tag och skriv! (Natur & Kultur)
  1. Stinastoor.com. Viitattu 6.4.2020. (ruotsiksi)
  2. a b Stina Stoor 2016. Haastattelun äänitiedosto ja sen esittelysivu. Sveriges Radio. Viitattu 6.4.2020. (ruotsiksi)
  3. Bli som folk : En vildmark av frågor och stämningar. Svenska Dagbladet. Viitattu 6.4.2020. (ruotsiksi)