Sopimusetiikka

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sopimusteoriat)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sopimusetiikalla tarkoitetaan yhteisössä vallitsevia oikeuksia, jotka ajatellaan tulevan vahvistetuksi kuvitteellisella, yleensä sanattomalla sopimuksella. Teko on oikein, jos se on kyseisen sopimuksen mukainen, ja sen voi ajatella vallitsevan yhteisössä vapaasti ja järkevästi harkitsevien ihmisten solmimina.

Yhteiskuntafilosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuimpia yhteiskuntafilosofeja ovat 1600–1700-lukujen vaihteessa eläneet Thomas Hobbes ja John Locke. Heidän ajatuksensa olivat merkittäviä valistuksen aikana ja johtivat osaltaan Ranskan suuren vallankumouksen syntymiseen. Kansa oli erittäin tyytymätön hallitsijan hirmuvaltaan ja näinä aikoina syntyneet yhteiskuntafilosofiset tekstit pyrkivät usein selkeästi joko puolustamaan tai vastustamaan silloista hallintojärjestelmää.

Yhteiskuntafilosofia kuitenkin linkittyy erittäin tiiviisti myös etiikkaan, koska usein teorioiden takana on ajatus ihmisen pohjimmaisesta luonteesta. Näiden kahden filosofian osa-alueen väliin on siis vaikeaa vetää selkeää rajaa.

Luonnontila ja yhteiskuntasopimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hobbesille ihminen oli auttamattoman itsekäs olio, joka ilman lakeja tai muita määräyksiä haalisi itselleen kaiken mahdollisen ja sortaisi muita häikäilemättä aina kun pystyisi. Tällaista kuviteltua ns. ihmiskunnan alkuasetelmaa, jossa valtiota ei ollut vielä perustettu vaan ihmiset elivät luonnonvaraisina muiden eläinten tavoin, kutsutaan luonnontilaksi. Hobbesin mukaan elämä luonnontilassa on kurja ja lyhyt. Siellä vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan, koska ihmisillä ei ole elämässään muuta tavoitetta kuin säilyä hengissä. Puolustamme kehoamme kaikin keinoin - tappamalla sitten vaikkapa muut, jos elämämme sitä edellyttää. Hengissäpysyminen on tällöin auttamatta erittäin epävarmaa. Edes voimakkain ei voi selvitä, koska muut saattavat voittaa hänet oveluudella.

Ainoa keino päästä irti luonnontilasta on Hobbesin mukaan solmia yhteiskuntasopimus (mikä käytännössä tarkoittaa valtion perustamista ja lakien asettamista). Koska ihminen on itsekäs ja kavala, toimivaa yhteiskuntaa ei synny niin kauan kuin ihmiset saavat itse kontrolloida elämäänsä. Siksi valtio tarvitsee johtoonsa suvereenin eli ehdottoman yksinvaltiaan, jolle kansalaiset luovuttavat kaikki oikeutensa. Tämä hallitsija saa, ja hänen tuleekin, pakottaa ihmiset sopuisaan yhteiseloon, vaikka sitten miekoin, koska muuten rauhaa ei saada aikaiseksi.

Vallankumous on aina negatiivinen asia, koska silloin ollaan jälleen vaarassa lipsua takaisin luonnontilaan. Tällainen toimi on kuitenkin sallittu, jos suurin osa kansasta kokee, ettei suvereeni ole hoitanut tehtäviään tai on käyttänyt valtaa itsekkäästi. Näin saadaan valittua uusi, parempi hallitsija, jonka tahtoon tulee taas alistua.

Yhteiskuntasopimus on siis ainut syy siihen, miksi ihmiset toimivat moraalisesti. Heidät on pakotettu siihen.

Locken mukaan ihminen on samoin itsekäs, mutta ymmärtää hänen mukaansa silti oikeudenmukaisuuden periaatteen ja pystyy kokemaan empatiaa. Elo luonnontilassa toimii siis moitteetta kunnes joku hairahtaa rikokseen. Luonnontilan ongelma piileekin tuomiovallassa. Koska yhteistä tuomioistuinta ei ole, rangaistuksissa saatetaan syyllistyä ylilyönteihin uhrin omaisten vaatiessa kohtuuttomia rangaistuksia. Siksi ihmiset solmivat yhteiskuntasopimuksen.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]