Hyve-etiikka
Hyve-etiikka on normatiivisen etiikan laji, jonka mukaan moraalissa tärkeintä ovat toimivan henkilön hyveet ja paheet sekä luonne. Hyve-etiikka pyrkii määrittämään ne luonteenpiirteet ja ominaisuudet, joita hyveellisellä ihmisellä on. Hyve-etiikan mukaan hyveet saavat ihmiselämän kukoistamaan.
Hyveellä tarkoitetaan hyve-etiikassa käyttäytymistä ja tunteita, taipumusta tuntea ja käyttäytyä tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa. Jos esimerkiksi jollakulla on anteliaisuuden hyve, hän käyttäytyy tietyissä tilanteissa anteliaasti. Hyve-etiikan näkökulma on toinen kuin velvollisuusetiikan tai seurausetiikan, jotka keskittyvät ihmisten toimintaan ja aikaansaannoksiin. Hyve-etiikkaan kuitenkin usein kuuluu tärkeänä osana teleologinen näkemys henkilön persoonan toivotusta teloksesta; päämäärästä tai tavoitteesta.
Hyve-etiikassa pidetään Aristotelesta seuraten tärkeänä hyveen harjoittamista sekä hyveeseen kasvattamista. Hyveet ovat esimerkiksi taiteisiin ja ammatteihin verrattavia käytäntöjä, joiden hallitseminen vaatii kokemusta ja jatkuvaa harjoittelemista. Vain kokemuksen avulla voi oppia sovittamaan toimintansa kohtuulliseksi eli sellaiseksi, että erilaiset kilpailevat vaateet tulevat tasapainoisesti huomioiduiksi. Hyveellisen käytöksen matkiminen ei vielä osoita, että ihmisellä olisi kyseinen hyve, mutta hyveet omaksutaan jäljittelemällä hyveellistä toimintaa. Hyve-etiikka korostaa eettisen motivaation merkitystä. Myös paheilla on merkitystä: ihminen ei niinkään korjaa toimintaansa oikeaan suuntaan siksi, että huomaa järkeilleensä väärin, vaan siksi, että ymmärtää olevansa laiska, itsekäs, pelkurimainen, julma ja niin edelleen.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antiikin Kreikan neljä hyvettä (aretē) olivat käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus. Hyve-etiikkaa luonnosteltiin Platonin Pidoissa sekä Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa. Sokrateen oli myös oma käsityksensä hyveestä. Hän sanoi hyveen olevan tietoa eli paheelliset teot johtuvat tiedon puutteesta.
Vastaavia ajatuksia esiteltiin jo aikaisemmin itämaisen filosofian eri koulukunnissa (esimerkiksi kungfutselaisuus), vaikkeivät itämaisen filosofian edustajat olleetkaan yhtä selkeästi keskittyneet ainoastaan hyveisiin.
Aristoteleen ja Platonin teoksista johtaa linja vaikutusvaltaisimpaan hyve-etiikkaa käsittelevään teokseen, Tuomas Akvinolaisen kirjaan Summa theologiae, joka on katolisen kirkon virallisen raamatuntulkinnan ja etiikan pohja.
Valistusaikana velvollisuusetiikan ja utilitarismin yleistyessä hyve-etiikka joutui syrjään länsimaisessa moraalifilosofiassa, vaikka saikin vielä muun muassa David Humen ajattelussa paljon sijaa. Hyve-etiikkaa ovat yrittäneet elvyttää G. E. M. Anscombe (Modern Moral Philosophy, 1958) sekä Philippa Foot (Virtues and Vices, 1978). 1980-luvun jälkeen myös filosofi Alasdair MacIntyre on kirjoittanut paljon hyve-etiikasta (Hyveiden jäljillä, 1985). Hyve-etiikkaan perustuu myös niin kutsuttu hyvetietoteoria, jonka tunnetuimpia kehittäjiä on Linda T. Zagzebski (Virtues of the Mind, 1996)[1].
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Zagzebski, Linda T.: Virtues of the Mind: An Inquiry into the Nature of Virtue and the Ethical Foundations of Knowledge. Cambridge: Cambridge University Press, 1996. ISBN 0-521-57060-3 (englanniksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka. ((Ethika Nikomakheia, 300-luku eaa.) Kääntänyt ja selitykset laatinut Simo Knuuttila) Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-941-5
- Comte-Sponville, André: Pieni kirja suurista hyveistä. (Petit traité des grandes vertus, 1995.) Suomentanut Virpi Hämeen-Anttila. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-40-6
- Havard, Alexandre: Hyvejohtajuus. (Virtuous Leadership: An Agenda for Personal Excellence, New York, 2007.) Suomentanut Jason Lepojärvi. Helsinki: Providentia, 2009. ISBN 978-952-92-5826-0
- Kavelin Popov, Linda: Reilu, reipas ja vastuuntuntoinen: 52 keinoa vahvistaa hyvää käytöstä. (The Virtues Project Educator's Guide: Simple Ways to Create a Culture of Character, 2000.) Suomentanut Riikka Parkkonen. Jyväskylä: PS-kustannus, 2010. ISBN 978-952-451-450-7
- MacIntyre, Alasdair: Hyveiden jäljillä: Moraaliteoreettinen tutkimus. (After Virtue: A Study in Moral Theory, 1981/1984.) Suomentanut Niko Noponen. Helsinki: Gaudeamus, 2004. ISBN 951-662-896-6
- Noponen, Niko: Hyveiden harjoittaminen: Edellytykset ja esteet. (Väitöskirja) Helsinki: Helsingin yliopisto, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos & politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, 2011. ISBN 978-952-10-7007-5 Teoksen verkkoversio (PDF).
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Athanassoulis, Nafsika: Virtue Ethics The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
- Hursthouse, Rosalind: Virtue Ethics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Internetix