Solmukohta
Solmukohta (ruots. Knutpunkt, norj. Knutepunkt, tansk. Knudepunkt) on yhteispohjoismainen live-roolipelejä käsittelevä tapahtuma ja konferenssi. Ohjelmaan kuuluvat larppien lisäksi luennot, paneelikeskustelut ja työpajat sekä muihin harrastajiin tutustuminen.
Solmukohta on järjestetty vuosittain 1997 lähtien kiertävällä vuorolla kaikissa Pohjoismaisissa pääkaupungeissa Islannin Reykjavíkia lukuun ottamatta. Tapahtuma järjestetään vapaaehtoisvoimin, ja tukia on saatu myös isäntämaiden kulttuuri- ja opetusministeriöiltä. Tapahtuman taustalla ei ole varsinaista organisaatiota, vaan järjestäminen pohjautuu enemmänkin traditioon.
Tapahtuman painopiste on hyvin esillä olevan pelaamisen ohella myös laajassa puheohjelmassa. Tähän sisältyy niin luentoja, työpajoja kuin paneelikeskusteluitakin.
Vuodesta 2003 alkaen tapahtuman yhteydessä on järjestetty muutaman päivän kokoontuminen isäntämaan pääkaupungissa ennen varsinaista tapahtumaa. Tämän aikana painopiste on enemmänkin ystävien tapaamisessa ja isäntämaan nähtävyyksiin tutustumisessa kuin varsinaisessa keskustelussa. Vieraat esimerkiksi asuvat paikallisten osallistujien vieraana ja vasta tapahtuman alkaessa siirrytään itse konferenssipaikalle.
Alun perin tapahtumalla oli osallistujia lähinnä pohjoismaista, mutta viime vuosina osallistujien joukossa on alkanut näkyä myös saksalaisia, italialaisia, yhdysvaltalaisia, ranskalaisia ja venäläisiä. Saksalaiset vakiokävijät järjestävät Saksassa omaa pienimuotoista tapahtumaa Solmukohdan inspiroimana.
Tapahtuman nimi vaihtuu järjestävän maan pääkielen mukaan, mutta tarkoittaa aina samaa kyseisellä kielellä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Knutepunkt 1997: Norja (Oslo)
- Knutpunkt 1998: Ruotsi (Tukholma)
- Knudepunkt 1999: Tanska (Kööpenhamina, Tårnby Gymnasium)
- Solmukohta 2000: Suomi (Helsinki)
- Knutepunkt 2001: Norja (Oslo)
- Knutpunkt 2002: Ruotsi (Tukholma)
- Knudepunkt 2003: Tanska (Kööpenhamina, Tårnby Gymnasium)
- Solmukohta 2004: Suomi (Helsinki/Espoo, Hotelli Matinlahti)
- Knutepunkt 2005: Norja (Oslo/Harestua, Viubråtan Aktivitetssenter)
- Knutpunkt 2006: Ruotsi (Tukholma/Barnens Ö)
- Knudepunkt 2007: Tanska (Kööpenhamina/Helsinge, Bymose Hegn Hotel & Kursuscenter)
- Solmukohta 2008: Suomi (Helsinki/Nurmijärvi, Kokoushotelli Kiljavanranta)
- Knutepunkt 2009: Norja (Oslo/Hurdal, Haraldvängen)
- Knutpunkt 2010: Ruotsi (Tukholma/Katrineholm, Fiskeboda)
- Knudepunkt 2011: Tanska (Kööpenhamina/Helsinge, Bymose Hegn Hotel & Kursuscenter)
- Solmukohta 2012: Suomi (Nurmijärvi, Kokoushotelli Kiljavanranta)
- Knutepunkt 2013: Norja (Oslo/Hurdal, Haraldvängen)
- Knutpunkt 2014: Ruotsi (Edelsberga, Gullbrannagården)
- Knudepunkt 2015: Tanska (Ringe)
- Solmukohta 2016: Suomi (M/S Silja Symphony, Helsingin ja Tukholman välillä)
- Knutepunkt 2017: Norja (Oslo)
- Knutpunkt 2018: Ruotsi (Lund)
- Knudepunkt: 2019: Tanska (Vejen)
- Solmukohta 2020: Suomi (Tampere, Scandic Rosendahl)
- Knutepunkt 2021: Norja (Oslo)
- Knutpunkt 2022: Ruotsi (Linköping)
- Knudepunkt 2023: Tanska (Vejen)
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuodesta 2003 asti tapahtuman yhteydessä on julkaistu harrastajien ja tutkijoiden yhteistyönä kirjoittama liveroolipelaamista, -pelejä ja -pelikulttuuria käsittelevä kirja:
- Anette Alfsvåg, Ingrid Storrø, Erlend Eidsem Hansen (toim.): The Book. Knudepunkt 2001. no ISBN
- Morten Gade, Line Thorup & Mikkel Sander (toim.): As Larp Grows Up. Knudepunkt 2003. ISBN 87-989377-0-7. http://www.laivforum.dk/kp03_book/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- Markus Montola & Jaakko Stenros (toim.): Beyond Role and Play. Solmukohta 2004. ISBN 952-91-6842-X. http://www.ropecon.fi/brap/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- Petter Bøckman & Ragnhild Hutchison (toim.): Dissecting Larp. Knutepunkt 2005. ISBN 82-997102-0-0 (kirja) ISBN 82-997102-1-9 (online) http://knutepunkt.laiv.org/kp05/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- Thorbiörn Fritzon & Tobias Wrigstad (toim.) : Role, Play, Art. Knutpunkt 2006. ISBN 91-631-8853-8. http://jeepen.org/kpbook/
- Jesper Donnis, Morten Gade & Line Thorup (toim.): Lifelike. Knudepunkt 2007. ISBN 978-87-989377-1-5. http://www.liveforum.dk/kp07book/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- Jaakko Stenros & Markus Montola (toim.): Playground Worlds. Solmukohta 2008. ISBN 978-952-92-3579-7 (kirja) ISBN 978-952-92-3580-3 (pdf) http://www.ropecon.fi/pw/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- Matthijs Holter, Eirik Fatland & Even Tømte (toim.): Larp, the Universe and Everything. Knutepunkt 2009. ISBN 978-82-997102-2-0 http://knutepunkt.laiv.org/2009/book/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- Larsson, Elge (toim.): Playing Reality. Knutpunkt 2010 | Interacting Arts. ISBN 978-91-977140-1-3 (print) ISBN 978-91-977140-2-0 (pdf) http://interactingarts.org/pdf/Playing%20Reality%20(2010).pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Solmukohta 2020
- Solmukohta 2016
- Knudepunkt 2015
- Solmukohta 2008
- Knudepunkt 2007
- Knutpunkt 2006 (Arkistoitu – Internet Archive)
- Galleriet: Knutepunkt 2005 (Arkistoitu – Internet Archive)
- Solmukohta 2004 (Arkistoitu – Internet Archive)
- Knudepunkt 2003 (Arkistoitu – Internet Archive)
- Knutpunkt 2002 (Arkistoitu – Internet Archive)