Sokkeli
Sokkeli on maapohjaisen rakennuksen perustuksen osa, jonka tehtävänä on siirtää yläpuolisten seinien välittämä kuorma edelleen perustuksille. Se voi toimia myös maanpainetta välittävänä rakenteena.
Sokkeli tehdään anturan päälle ja sen päälle tulee rakennuksen runko. Mikäli rakennuksen alla on riittävän kantavaa maata, rakennuksen painoa laajemmalle alalle jakava antura ei välttämättä ole tarpeen. Sokkeli jää yleensä osittain maan alle ja osittain näkyviin maan pinnalle.
Sokkelista käytetään myös nimitystä perusmuuri.
Sokkelin valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sokkeli valetaan yleensä terästangoin vahvistetusta betonista tai muurataan kevytsoraharkoista anturan päälle. Teräsbetoninen, lämmöneristeellä halkaistu sokkeli toteutetaan nykyisin lähes poikkeuksetta elementtinä. Tällainen sokkeli halkaistaan usein noin 100 mm paksulla mineraalivilla- tai solumuovikaistalla.
Ennen valettavia sokkeleita sokkeli tehtiin yleensä kivistä, jolloin sokkeli ja antura olivat samaa rakennetta.
Sokkeli muualla kuin rakennuksen osana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sokkeli tarkoittaa myös jonkin huonekalun alaosassa olevaa perustuksenomaista osaa. Puhutaan esimerkiksi kaappien sokkelista.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sokkelin pinnoitus (Arkistoitu – Internet Archive)