Renault
| Renault S.A. | |
|---|---|
 |
|
| Tunnuslause | Passion for life (suom. Intohimoa elämään) |
| Yritysmuoto | julkinen osakeyhtiö |
| Osake | Euronext: RNO |
| ISIN | FR0000131906 |
| Perustettu | 25. helmikuuta 1899 |
| Toimitusjohtaja | Luca de Meo [1] |
| Puheenjohtaja | Jean-Dominique Senard [2] |
| Kotipaikka | Pariisi, Ranska |
| Toimiala | ajoneuvoteollisuus |
| Tuotteet |
henkilöautot pakettiautot |
| Liikevaihto | 52,37 miljardia € (2023) [3] |
| Nettotulos | 2,31 miljardia € (2023) [3] |
| Henkilöstö | 126 584 (2005) |
| Tytäryhtiöt |
Alpine Dacia Renault F1 Renault Samsung Motors Renault Sport |
| Kotisivu |
www |
Renault on ranskalainen autonvalmistaja, joka valmistaa henkilö- ja pakettiautoja. Aiemmin se on valmistanut myös kuorma- ja linja-autoja sekä kiskobusseja ja traktoreita.lähde? Renault Group omistaa lähes puolet japanilaisesta Nissanista, neljänneksen japanilaisesta Mitsubishi Motorsista[4] sekä kokonaan ranskalaisen Alpine, romanialaisen Dacian ja korealaisen Renault Samsung Motorsin. Mitsubishi-kaupan myötä Renault Group kasvoi vuoden 2018 alkuun mennessä maailman suurimmaksi autovalmistajaksi, Volkswagen-konsernin ohitse.[5]
Renault Groupin pääkonttori sijaitsee Boulogne-Billancourtissa Pariisin länsiosissa. Kuorma-autotuotantonsa Renault myi vuonna 2001 ruotsalaiselle Volvolle ja maatalouskonetuotantonsa saksalaiselle Claasille vuonna 2008.
Renault on ollut tunnettu merkki myös moottoriurheilun saralla.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Veljekset Louis, Marcel ja Fernand Renault perustivat yhtiön Société Renault Frères 25. helmikuuta 1899. Autojen valmistus oli aloitettu jo vuotta aiemmin. Voitettuaan erään autokilpailun 24. marraskuuta 1898 veljekset saivat ensimmäiset 12 tilausta. Yritys kasvoi heidän voittaessaan kaupunkien välisiä kilpa-ajoja, kuten Pariisi–Berliini ja Pariisi–Wien. Renault'n eräs tekninen saavutus oli vaihdelaatikko, joka ei tarvinnut ketjuja eikä hihnoja toimiakseen.
Vuonna 1905 Renault sai ensimmäisen suuren tilauksensa: 250 taksia. Tällöin Renault aloitti massatuotantonsa.
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Renault aloitti Renault FT-17 -panssarivaunujen valmistuksen. Myös Suomen maavoimat hankki Renault’n panssarivaunuja vuonna 1920. Osa vaunuista oli varustettu tykein ja osa konekiväärein. Renault-panssarivaunut olivat Suomen puolustusvoimien käytössä jatkosotaan saakka vuoteen 1942, jolloin suurin osa niistä asennettiin kiinteiksi tulipesäkkeiksi Karjalankannaksen puolustuslinjaan. Muutamat yksilöt palvelivat koulutuskäytössä vielä tämän jälkeen.[6]
Toisen maailmansodan aikana yhtiö toimi Saksan aseteollisuuden alihankkijana. Ranskan vapautuksen jälkeen vuonna 1944 Louis Renault pidätettiin syytettynä yhteistoiminnasta miehittäjien kanssa. Hän kuoli vankilassa epäselvissä olosuhteissa; hänet mahdollisesti murhattiin.
Yhtiön sodan aikainen johtaja sai vuonna 1949 tuomion, jossa todettiin, että hän ja yhtiö olivat tehneet yhteistyötä natsi-Saksan kanssa. Renault olikin ainoa Ranskan hallituksen pysyvästi pakkolunastama tehdas.[7][8]
Vuoteen 1956 mennessä Renault oli Ranskan suurin kansallistettu yhtiö, joka työllisti 51 000 ranskalaista, valmisti vuosittain 200 000 autoa ja teki 11 miljoonan dollarin voiton yhdessä vuodessa."[9]
Tehtaan 100-vuotiasjuhlassa yksikään Louis Renaultin lapsenlapsi ei ollut paikalla. Vuoteen 2005 Renaultin johto välttivät mainita Louis Renaultia nimeltä.[8]
Huolimatta Ranskan ihmisoikeuksien ja kansalaisoikeuksien julistuksesta, joka määrää oikeudenmukaisen ja alustavan korvauksen ennen pakkolunastusta, Louis Renault ja hänen perillisensä eivät saaneet virallista korvausta yhtiön kansallistamisesta.[10]
Toisen maailmansodan jälkeen Ranskan autovero perustui moottorin tehoon eli verohevosvoimiin (ransk. chevaux fiscaux, lyh. CV). Renault esitteli 4CV-mallinsa ja kilpailija Citroën kuuluisan ”Rättisitikan” eli 2CV-mallinsa. Myöhemmin 1960-luvun alussa esitellystä "Tipparellusta" eli Renault 4:stä (ei sama auto kuin 4CV) tuli kaikkien aikojen myydyin ranskalainen automalli. Renault esitteli uudenlaisen monikäyttökorin mallissaan 16, joka valittiin Vuoden autoksi Euroopassa vuonna 1966.[11]
Yhdysvaltalainen Chrysler Corporation myi kaikki Euroopan toimintonsa vuonna 1978 PSA-konsernille, jolta kuorma-autoliiketoiminta siirtyi Renault’lle vuonna 1981. Tämän jälkeen Lutonin kaupungissa Britanniassa valmistetut Dodge-hyötyajoneuvot tehtiin Renault-Dodge-nimisinä vuoteen 1989 saakka. Tämän jälkeen Britanniassa koottiin Renault Midliner -kuorma-autoja, kunnes Renault myi tehtaan Kiinaan vuonna 1993.[12]
Renault yritti vuonna 1993 fuusioitua Volvon kanssa, mutta yhdistyminen ei toteutunut.[13] Maaorganisaatiot oli jo muutettu, ja esimerkiksi Suomessa Autorex oli yhdistetty Volvon kanssa Bilia Oy:ksi. Volvon pienosakkaat kaatoivat fuusion. Volvon kuorma-autodivisioona kuitenkin meni Renault'lle. Bilia toimi Volvon ja Renault'n maahantuojana, kunnes Renault-emoyhtiö siirsi Skandinavian maahantuonnin itselleen; Suomen maahantuonnin hoiti Renault Suomi. EU-lainsäädännön muuttuessa automerkkien maahantuonnin yksinoikeudet poistuivat.
Renault yksityistettiin vuonna 1996, kun Ranskan hallitus myi 80 prosenttia yhtiön osakkeista.[10]
Volvo-konserni ei fuusion kaatumisen jälkeen kestänyt pitkään itsenäisenä ruotsalaisena yhtiönä, vaan henkilöautoryhmä myytiin vuonna 2000 Fordille. Volvo sijoitettiin Fordin premier-divisioonaan Jaguarin ja Aston-Martinin seuraksi. Vuonna 2007 Ford myi Jaguar- ja Aston Martin -ryhmänsä, ja Volvo-henkilöautot olivat vuorossa vuonna 2008. Ostaja oli kiinalainen Geely 1,8 miljardilla dollarilla. Renault on edelleen Volvo-yhtymän suurin osakkeenomistaja 18,7 prosentin ääniosuudella.
Daily Telegraphin vuonna 2005 julkaisemassa artikkelissa todettiin, että oikeudellisesti voidaan väittää, että Renault-yhtiö, "maan teollisen kruunun jalokivi"[8] hankittiin varkaudella, ja sen myöntäminen, että Louis Renault ja hänen yhtiönsä olivat saaneet epäoikeudenmukaisen lopputuloksen herättäisivät kysymyksen korvauksesta - valtavista korvauksista."[8]
Vuonna 2017 Libération-lehti julkaisi uutisen, että Renault on käyttänyt autoissaan samanlaista päästöjen mittaustuloksia vääristävää laitetta kuin Volkswagen. Lehden mukaan Renault’n johto tiesi asiasta, samoin viranomaiset. Renault kiisti syytökset.[14]
Toukokuussa 2019 ilmoitettiin Renaultin ja Fiat Chrysler Automobilesin yhdistymisestä, jonka myötä olisi syntynyt maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja.[15] Kesäkuussa 2019 Fiat Chrysler Automobiles kuitenkin vetäytyi suunnitelmistaan yhdistyä Renaultin kanssa.[16]
Renault myi osuutensa venäläisestä AvtoVAZista vuonna 2022.[17]
Renault Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kytäjän ja Mustion kartanoiden omistaja, kamariherra Hjalmar Linder toi vuonna 1900 yhdeltä monista ulkomaanmatkoistaan Renault-auton, jolle hän oli palkannut ranskalaisen kuljettajan. On epävarmaa, onko kyseessä ensimmäinen Suomen kansalaisen omistama auto, sillä turkulainen kauppaneuvos Victor Forselius toi samana vuonna maahan oman ilmoituksensa mukaan ”ensimmäisen todellisen moottorivaunun”.[18]
Ensimmäinen Renault'n edustaja Suomessa vuosina 1924–1926 oli Autola Oy.[19] 1930-luvulla Renault'n maahantuojana oli Oy Ren-Auto Ab, joka osallistui Helsingissä pidettyihin autonäyttelyihin laajalla mallivalikoimalla useana vuonna. Tästä huolimatta Renault ei tullut Suomessa yleiseksi automerkiksi ennen toista maailmansotaa, ja tämän ajan Renault-autoja on säilynyt vain muutama. Yksi näistä on Ranskan Helsingin-suurlähettilään omaan käyttöönsä vuonna 1935 maahantuoma, nykyisin Vehoniemen automuseossa näytteillä oleva Renault'n huippumalli Nervasport. Siirtyessään vuonna 1938 toiseen asemapaikkaan suurlähettiläs myi auton Porvooseen kauppaneuvos Raul Hellbergille, jolta sen osti 1960-luvulla Vehoniemen automuseon perustaja Olavi Sallinen.[6]
Toimitusjohtaja Ragnar Paulsson perusti vuonna 1949 Oy Autorex Ab:n, joka sai samana vuonna Renault'n edustuksen. Ensimmäisen vuoden aikana maahan tuotiin 75 Renault-autoa. Aluksi yhtiön toimitilat olivat muutaman vuoden ajan Kaartin maneesissa ja sen jälkeen Eteläesplanadilla Helsingin keskustassa. Vuodesta 1968 yhtiön pääkonttori sijaitsi Etelä-Haagassa, jonne oli vuonna 1957 valmistunut yhtiön huoltokorjaamo. Autorex toimi koko historiansa ajan perheyhtiönä, ja vuonna 1960 tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä toimitusjohtajaksi tuli Ragnar Paulssonin poika, diplomi-insinööri Harry Paulsson. Vuonna 1981 Oy Autorex Ab:ssa työskenteli 102 henkilöä ja sen liikevaihto oli 101,3 miljoonaa markkaa. Oy Autorex Ab ylläpiti vuosina 1967–1973 suomalaista Renault-kilpatallia, jossa ajoivat muiden muassa Jorma Lusenius ja Pentti Airikkala.[20][21] Vuonna 1989 Autorexin koko osakekanta siirtyi Volvoa tuoneelle Oy Volvo-Auto Ab:lle (nykyisin Bilia Oy).[22]
Vuoden 1954 lopussa Renault oli Suomen seitsemänneksi yleisin henkilöautomerkki 2 405 autolla.[23] Renault 4:n ja 8:n esittely sattui Suomessa sopivasti samaan aikaan henkilöautojen tuontisäännöstelyn purkamisen kanssa vuonna 1962. 1960-luvun aikana Suomessa myytiin vuosittain parituhatta Renault-henkilöautoa.[24] Vuonna 1969 esiteltyä Renault 12:ta tuotiin Suomeen myös Dacian tehtailta Romaniasta. 1970-luvun kuluessa Suomessa rekisteröitiin liki 25 000 Renaultia.[21] Vuoden 1988 lopussa Suomessa oli rekisterissä 20 863 Renault-henkilöautoa ja se oli merkkikohtaisessa tilastossa 18. sijalla.[25]
Yhteistyö Nissanin kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]27. maaliskuuta 1999 Renault osti 36,8 prosentin osuuden japanilaisesta autonvalmistajasta Nissanista. Osuutta kasvatettiin 44 prosenttiin vuonna 2002, jolloin Nissan osti myös 15 prosentin osuuden Renault’sta.
Moottoriurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Renault F1 Team
Renault Sport (toisinaan Renaultsport) oli Renaultin moottoriurheilussa toimiva osasto, joka yhdistyi Alpineen.[26] Yhdistymisestä ilmoitettiin toukokuussa 2021 ja Renault Sport lopetti 31. joulukuuta 2021.[26] Aiemmin Renault Sport F1:stä tuli Alpine F1 kaudelle 2021.[26]
Autot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henkilöautot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pakettiautot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Renault Estafette (1959–1980)
- Renault Kangoo (1997–)
- Renault Mascott (1999–2010)
- Renault Master (1980–)
- Renault Messenger (1982–1999)
- Renault Trafic (1981–)
Lava-autot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Renault Alaskan (2016–)
Renault-malleja eri vuosikymmeniltä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Marcel Renault autossaan vuonna 1903 -
Renault DM Tourer vuodelta 1914 -
Renault KJ-1 Touret vuodelta 1923 -
Renault Celtaquatre Berline vuodelta 1935 -
Vuoden 1956 Renault 4CV -
Vuoden 1963 Renault 8 -
Vuoden 1975 Renault 30 -
Vuoden 1985 Renault 9 -
Vuoden 1986 Renault Traffic T1000 -
Vuoden 1998 Renault Laguna -
Vuoden 2006 Renault Clio -
Vuoden 2015 Renault Talisman
.jpg)
.jpg)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Luca de Meo Groupe Renault. Viitattu 23.7.2020. (englanniksi)
- ↑ Jean-Dominique Senard Groupe Renault. Viitattu 31.10.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Earnings report – Full year 2023 Groupe Renault. Viitattu 2.2024. (englanniksi)
- ↑ Nyt se on virallista: Mitsubishistä osa Renault-Nissania Moottori. 21.10.2016. Viitattu 23.1.2021.
- ↑ Pentti J. Rönkkö: Olisitko arvannut: tämä on maailman suurin autonvalmistaja Iltalehti. 30.1.2018. Viitattu 28.11.2021.
- ↑ a b Leila Suutarinen (toim.): Vehoniemeläinen 8/1991, s. 24. Kangasala: Vehoniemen Automuseosäätiö.
- ↑ Robert Aron r: Language, politics, and society, s. Language, politics, and society, p. 46-47. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 30.5.2019). (englanniksi)
- ↑ a b c d Ian Morton: Louis Renault and the shame of a nation 14.5.2005. The Daily Telegraph. (englanniksi)
- ↑ Foreign News: Was He Murdered? Time Magazine. 6.2.1956. (englanniksi)
- ↑ a b Jolly, David & Saltmarsh, Matthew: To Restore Reputation of a Renault Founder, Family Goes to Court The New York Times. 19.5.2011. (englanniksi)
- ↑ Olli J. Ojanen: Autot ja autoilu Suomessa 60-luvulla, s. 119. Helsinki: Alfamer, 2002.
- ↑ Markku Mäkipirtti: Brittiautot, s. 195. Tampere: Apali Oy, 2010.
- ↑ Lapola, Maija: Mitä Missä Milloin 1995, s. 8–9. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7
- ↑ Burtsov, Petri: Ranskalaisviranomaiset: "Renault on huijannut päästötesteissä 25 vuoden ajan" Yle Uutiset. 15.3.2017. Viitattu 13.6.2019.
- ↑ Autojätti Fiat Chrysler ehdottaa yhdistymistä Renaultin kanssa Ylen uutiset. 27.5.2019. Viitattu 28.11.2021.
- ↑ Veera Honkanen: Fiat kyllästyi ranskalaisten vetkutteluun ja poistui Renault-neuvotteluista - Jättifuusio ei toteudu Tekniikka&Talous. 6.6.2019. Viitattu 28.11.2021.
- ↑ Autot | Renault myy Lada-tehdas Autovazin Putinin limusiinien suunnittelijalle – kauppasumma kaksi ruplaa Helsingin Sanomat. 16.5.2022. Viitattu 29.10.2022.
- ↑ U. E. Moisala: Auto Suomessa: Auton kaupan, käytön ja korjaamotoiminnan historia vuoteen 1983, s. 25–27. Helsinki: Autoalan Keskusliitto ja Autotuojat ry, 1983. ISBN 951-99459-8-9.
- ↑ Moisala 1983, s. 93.
- ↑ Moisala 1983, s. 356.
- ↑ a b Timo Laitinen: Auto 70-luvulla: nousun ja kriisin vuosikymmenellä (3. painos), s. 150–153. Helsinki: Alfamer Oy, 2013.
- ↑ Heikki Laurell (toim.): Suomen henkilöautot 1990, s. 460. Helsinki: Kustannus Oy Autotekniikka, 1990.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1956, s. 211. Helsinki: Otava, 1955.
- ↑ Ojanen 2002, s. 117–119.
- ↑ Laurell (toim.), 1990, s. 42.
- ↑ a b c Tim Pitt: End of an era as Renault Sport closes its doors cityam.com. 11.1.2022. Viitattu 6.11.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Renault-tuonnin historiaa 1940-luvun lopulta valottaa Henrik Tikkasen ”autobiografinen” romaani Renault, rakkaani (WSOY 1984).
- Renault.fi
- Renault Group
- Club Renault de Finlande ry
- Renault Tuning Finland
- Renault-maahantuojan Oy Autorex Ab:n historiaa Pörssitiedossa
