smart Forfour

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Smart Forfour 2. sukupolvi

Smart Forfour on Smartin saksalaisen Daimler AG:n suunnittelema 5-ovinen, 4- tai 5-paikkainen automalli, joka sijoittuu pienten perheautojen luokkaan.[1] Mallista on olemassa kaksi sukupolvea, joista ensimmäistä valmistettiin vuosina 2004–2006. Toinen sukupolvi julkaistiin 16. heinäkuuta 2014 ja on toistaiseksi tuotannossa edelleen.

Ensimmäinen sukupolvi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smartin ongelma oli, että perheelliset eivät pystyneet kaksiovisella ForTwo:lla matkustamaan, joten he tarvitsivat suuremman, mutta pienen kokoluokan auton. Tämä autoa päätettiin kutsua ForFouriksi, jonka tekniikka (esimerkiksi alusta ja bensiinimoottorit) pohjautuvat pitkälti vuoden 2003 Mitsubishi Colt henkilöautoon. Mallin valmistus päätettiin kuitenkin lopettaa vuonna 2006, kannattamattomana[2], eli sitä valmistettiin vain noin kahden vuoden ajan. Alkuun Smart lanseerasi Smart Forfour:n 1.1l, 1.3l, ja 1.5l bensiinimoottoreilla, jotka ovat Mitsubishin valmistamia ja 1.5l diesel moottoreilla, jotka ovat Mercedes-Benzin valmistamia. Myöhemmin moottori vaihtoehtoja parannettiin vielä vuonna 2005 pienempitehoisella 1,1l:n ja 1,5l:n turbo bensiinimoottorilla [3].

Bensiinimoottorit
Malli Vuodet Tyyppi/Mallikoodi Teho, vääntö@rpm
Smart Forfour 47 kW 2005-2006 1,124 cc rivi-3 (M 134 E 11 reduced) 47 kW; 63 hp@5500, 92 N·m@2500
Smart Forfour 1.1l (55 kW) 2004-2006 1,124 cc rivi-3(M 134 E 11) 55 kW; 74 hp@6000, 100 N·m@3500
Smart Forfour 1.3l (70 kW) 2004-2006 1,332 cc rivi-4 (M 135 E 13) 70 kW; 94 hp@6000, 125 N·m@4000
Smart Forfour 1.5l (80 kW) 2004-2006 1,499 cc rivi-4 (M 135 E 15) 80 kW; 108 hp@6000, 145 N·m@4000
Smart Forfour 1.5 BRABUS 2005-2006 1,468 cc rivi-4 turbo (M 122 E 15 AL) 130 kW; 175 hp@6000, 230 N·m@3500
  • 1.1l (47 kW ja 55 kW) ei turbolliset bensiinimoottorit ovat Mitsubishin 3A9 ketjullisia moottoreita, jotka ovat täysin kokonaan valmistettu alumiinista.
  • 1.3l ja 1.5l ei turbolliset bensiinimoottorit ovat Mitsubishin 4A9 ketjullisia moottoreita, jotka ovat täysin kokonaan valmistettu alumiinista.
  • 1.5l turbollinen (Brabus) bensiinimoottori on Mitsubishin vanhempaa sukupolvea oleva 4G15T hihnallinen moottori. Brabuksen virittämä versio on tehokkain tästä moottoriperheestä.
Dieselmoottorit
Malli Vuodet Tyyppi/Mallikoodi Teho, vääntö@rpm
Smart Forfour 1.5l cdi (50 kW) 2004-2006 1,493 cc, rivi-3 (OM 639 DE 15 LA reduced) 50 kW; 67 hp@4000, 160 N·m@1600
Smart Forfour 1.5l cdi (70 kW) 2004-2006 1,493 cc, rivi-3 (OM 639 DE 15 LA) 70 kW; 94 hp@4000, 210 N·m@1800

Forfourin dieselmoottorit perustuvat Mercedes-Benzin nelisylinteriseen yhteispaineruiskutus dieselmoottoriin, jota käytettiin Mercedes-Benz A-sarjan autoissa.

Bensiinimoottorit
Auton malli Saatavilla olevat vaihteistot
Smart Forfour 47 kW 5-vaihteinen manuaali
Smart Forfour 1.1l (55 kW) 5-vaihteinen manuaali, 6-vaihteinen robottimanuaaliautomaatti (Softouch plus)
Smart Forfour 1.3l (70 kW) 5-vaihteinen manuaali, 6-vaihteinen robottimanuaaliautomaatti (Softouch plus)
Smart Forfour 1.5l (80 kW) 5-vaihteinen manuaali, 6-vaihteinen robottimanuaaliautomaatti (Softouch plus)
Smart Forfour BRABUS 5-vaihteinen manuaali
Dieselmoottorit
Auton malli Saatavilla olevat vaihteistot
Smart Forfour 1.5l cdi (50 kW) 5-vaihteinen manuaali, 6-vaihteinen robottimanuaaliautomaatti (Softouch plus)
Smart Forfour 1.5l cdi (70 kW) 5-vaihteinen manuaali, 6-vaihteinen robottimanuaaliautomaatti (Softouch plus)

Manuaalinen ja robottimanuaaliautomaatti ovat kummatkin Getrag:n valmistamia. ForFourin Softouch vaihteistoa voidaan käyttää tavallisen manuaalivaihteiston tapaan tai automaattitilassa, jolloin robotti huolehtii kytkimen painamisesta ja vaihteen vaihtamisesta.

Varustelumallit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Purestyle: Ainoastaan 1.1l moottori ja manuaalivaihteisto, ESP-optio, rumpujarrut takana, 14" teräsvanteet, Tridion turvakehys, kolmiväritakalamput, ruostumattomasta teräksestä valmistettu pakokaasuohjuri, ei-sumuvaloja, ei ilmastointia, ei alumiinivanteita, kolmen matkustajan takapenkit optio, Smart Radio 5 ainoastaan, sivuturvatyyny optio
  • Coolstyle: Samat kuin yllä, ellei toisin mainittu: Ei ESP:tä, 15" cruiseline alumiinivanteet, automaatti-ilmastointi, enemmän verhoiluvärejä, tavaratilan näkösuoja, kolmen matkustajan takapenkit, ei sivuturvatyynyjä
  • Pulse: Samat kuin Purestyle mallissa, ellei toisin mainittu; 1,1l, 1,3l, 1,5l bensiini tai dieselmoottorivaihtoehdot, manuaali- tai robottivaihteistolla, ESP-vakiona, 14" tai 15" teräsvanteet, optiona 15" alumiinivanne tai 17" Brabus alumiinivanteet, panoraamakattoikkuna-optio, optiona sähkömoottoriavausmekanismi, Brabus kaksoispakoputki optio, kuskinpenkin korkeudensäätö-optio, sumuvalo-optio, ilmastointi-optio, vetokoukku optio, multimediaratti-optio, ratin vaihdevivut, lämmitetyt istuimet-optio, "lounge-konsepti"-optio, kolmen matkustajan takapenkit optio, takalasin häikäisysuoja, kello- ja moottorilämpötilamittarit optio, keskikonsolikäsinoja optio, tavaratilan näkösuoja optio, Smart Radio 6 optio, Smart Radio Navigaattori optio, Multimedianavigaattori optio, Äänipaketti optio (6 kaiutinta ja subwoofer), Smart CD vaihtaja optio, Handsfree optio, ISOFIX lastenistuinkiinnitys optio, sivuikkunaturvatyyny optio, jäävaroitin optio, smart nahka, mukavuus- ja näkyvyysoptiot
  • Passion: Samat kuin Pulse mallissa, ellei toisin mainittu; 15" alumiinivanteet vakiona, Smart logolliset alumiini astinlaudat, panoraamakattoikkuna vakiona, optiona sähkömoottoriavausmekanismi tai ikkunanpoisto, kuskinpenkin korkeudensäätö, tavaratilan näkösuoja, sumuvalot, yksiväriset takavalot, automaatti-ilmastointi, nahkalla päällystetty ratti vakiona, jäävaroitusvakiona,
  • Brabus: Samat kuin Passion mallissa, ellei toisin mainittu: Ainoastaan 1.5l turbo moottori, ei robottiautomaattia, Brabus pakoputki, Brabus jouset, Brabus korilevennykset, Brabus jäähdytinverkot, Brabus sisätilankoristelu (vaihdekeppi, päänojat jne). Multimediaratti, ajotietokone (Radio 6), kello- ja moottorinlämpötilamittarit, keskikonsolikäsinoja, lämmitetyt istuimet vakiona, ISOFIX-lastenistuinkiinnitys, Smart nahka- ja mukavuuspaketit vakiona, ei vetokoukkua
  • Exclusive: Samat kuin Brabus, mutta kaikki optiot valittuina: 17" alumiinivanteet, panoraamaikkunan sähköinen avaus, lounge-konsepti, kolmen matkustajan takapenkit, Smart Radio Multimedianavigaattori, Handsfree, Äänipaketti, Smart CD-vaihtaja, tavaratilan näkösuoja, näkyvyyspaketti

Vakiovarusteet perustuen 2005 mallistoon [4]

- ei saatavilla; □ vakiovaruste; • lisämaksu optio ; ○ ilman lisämaksua optio

Varuste Purestyle Coolstyle Pulse Passion Brabus Exclusive
1.1l 47 kW - - - -
1.1l 55 kW - - - -
1.3l 70 kW bensa - - - -
1.5l 80 kW bensa - - - -
1.5l 130 kW bensa - - - -
1.5l 50 kW diesel - - - -
1.5l 70 kW diesel - - - -
manuaali vaihteisto
sähköinen ohjaustehostin
McPherson etuakseli kallistuksenvakaimella - -
Vääntöpoikittaispalkki taka-akseli
Hammastanko ja -ratas ohjaus vaimennuksella
Ajonvakautusjärjestelmä jarruassistentilla -
lukkiutumattomat jarrut jarruvoiman jakajalla
levyjarrut edessä ja takana - -
kiihdytys sutimisen esto
14" teräsvanteet - - - -
15" teräsvanteet - - □(1.5l be) - - -
15" 'cruiseline'-alumiinivanteet (8-puolainen) - - -
15" 'moveline'-alumiinivanteet (4-puolainen) - - - - -
17" 'grandline / monoblock VI'-alumiinivanteet - -
Vararengas
'tridion'-turvakehikko
Vaihdettavat muovipaneelit mustana
Vaihdettavat muovipaneelit punaisena - -
Vaihdettavat muovipaneelit sinisenä - - -
Vaihdettavat muovipaneelit valkoisena - -
Yhtenäinen katto (ei lasia)
panoraama lasikatto aurinkosuojalla - -
kolmiväri takavalot - - -
yksiväri takavalot - - -
ruostumattomasta teräksestä valmistettu pakoputken pää -
hellettä torjuvat ikkunat
jaksoittainen takalasin pyyhin
Brabus kaksoispakoputken pää - - •(1.5l be) •(1.5l be)
Brabus ulkotyyli, etuakseli, jousitus, moottori- ja turbojäähdytin - - - -
kolmipuolainen ohjauspyörä
nahkainen vaihdekepin nuppi - - - - -
ohjauspyörän korkeussäätö
Kuljettajan istuimen korkeudensäätö - -
Metalliset astinlevyt - - -
takapenkki 2-istujalle ja etäisyyden säätö - -
takapenkin kaksoiskaato -
Metallin harmaa penkkimateriaali - - - -
Punainen penkkimateriaali - - -
Kiven harmaa penkkimateriaali - - -
Musta penkkimateriaali - - - -
Sininen penkkimateriaali - - - - -
Polttoainemittari varatankille
Sisätilan hätäkeskuslukitusnappi
Huoltoväli ilmaisin (20tkm/365pv)
Tavaratilan näkösuoja
Brabus nahkainen sisätila viimeistely - - - -
Brabus mittaristotaulu, kello- ja lämpötilamittarit - - - -
Brabus monitoimi ohjauspyörä ja ajotietokone - - - -
Valaistu hansikaslokero
Juomatelineet edessä
Keskikonsolitavaratila - -
Matkustajan jalkatilatavaratila
Monitoimiastia juomatelineeseen
Smart Radio 5 ja kaksi kaiutinta -
Törmäyselementit edessä ja takana
Etusumuvalot - -
Kuljettajan ja matkustajan turvatyynyt
Etusivuturvatyynyt
Turvavyön kiristin ja voimarajoitin (edessä)
kolmipisteturvavyöt takana
Ajolukitus (automaattinen lukitus oville, kun auto liikkeellä)
Varashälytin
Keskuslukitus ja luvattoman ajon nesto avaimessa
Ilmastointi automaattisella lämpötilansäädöllä -
Lämmitetty takalasi
Sisäilmankierto -
Sähkötoimiset ikkunat edessä
Vilkut kaistanvaihtotoiminnolla
12V pistorasia


- ei saatavilla; □ vakiovaruste; • lisämaksu optio ; ○ ilman lisämaksua optio

Varuste Purestyle Coolstyle Pulse Passion Brabus Exclusive
Softouch plus - 6-vaihteinen robottiautomaatti, "kickdown"- ja liikkellelähtö avustimella - - - -
16" 'moveline' 4-puolaiset alumiinivanteet - -
15" 'moveline' 8-puolaiset alumiinivanteet -
Avattava ja moottoroitu lasikatto - -
Musta 'tridion'-turvakehikko
Hopea 'tridion'-turvakehikko
Titaani 'tridion'-turvakehikko - - - -
Vetokoukku - - - -
Multimediaratti ja ajotietokone - -
Tuhka-astia ja tupakansytytin - -
Ratin vaihdevivut - - - -
Lämmitetyt etupenkit - -
'Lounge-konsepti' etupenkit (penkkien kallistus eteenpäin ja selkänojatarjotin) - -
kolmen hengen takaistuin
Takaikkunoiden aurinkosuojat - -
Ohjaamon kello- ja moottorinlämpötilamittarit - - - -
'Twinface' Keskikonsolin käsinoja - -
smart radio 6 (sisältäen takakaiuttimet) - - -
smart radio navigaattori (sisältäen takakaiuttimet) - - -
smart radio multimedia navigaattori (sisältäen takakaiuttimet) - -
Äänipaketti (6 kaiutinta ja subwoofer) - -
Erillinen CD-vaihtaja - -
Matkapuhelimen handsfree yksikkö - -
Etusumuvalot - -
Isofix turvaistuin kiinnitys - -
Sivuikkunoiden turvatyynyt -
Palosammutin - -
Mukavuuspaketti ('Twinface' käsinoja, ristiselkäsäätö, sähköikkunat (taakse), sähköpeilit ja lämmitys - -
Näkyvyyspaketti (sadetunnistin, ajovalojen pesuri) - -
Nahkapaketti (nahkaistuimet ja lämmitys) - - - -
Sporttipaketti (17" 'grandline' vanteet, kaksoispakoputki, vihertävä lasitus, nahkavaihdekeppi) - - - -
Sateenkaariväritys (väripaketti) - - - - -

Toinen sukupolvi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen sukupolvi pohjautuu Renaultin vuoden 2014 Twingoon, joka on takavetoinen auto. Auto julkaistiin Tempodrom:ssa, Berliinissä 16.7.2014. Toimitukset alkavat lokakuun 22. päivänä 2014 ja ensimmäisissä malleissa on 52 kW moottori manuaalivaihteistolla ja myöhemmin joulukuussa saataville tulee 66 kW moottorilla varustettu malli ja kevään 2015 aikana kaksoiskytkimellä varustetut mallit.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Euro NCAP Small Family Cars 2014. Euro NCAP.
  2. John Neff: SMART forfour production ends - Mitsubishi and DaimlerChrysler part ways 05.12.2012. www.autoblog.com. Viitattu 1.9.2014.
  3. Ssmart forfour:Technical data 2005. Smart. Viitattu 14.11.2019.
  4. smart forfour, the prices 2005 2005. Smart. Viitattu 14.11.2019.