Skitsofrenian hoito
Skitsofrenian hoidolla pyritään poistamaan psykoosi sekä estämään psykoottisten jaksojen uusiutuminen. Skitsofrenian hoito aloitetaan usein sairaalassa, jolloin se jatkuu myöhemmin avohoitona.
Hoito perustuu Suomessa yleensä psykoosilääkkeiden pitkäaikaiskäyttöön, sairaudesta kertomiseen sekä toiminta- ja psykoterapiaan. Psykoosilääkityksellä pyritään poistamaan psykoottisuutta vaimentamalla keskushermoston toimintaa, erityisesti välittäjäaine dopamiinin aktiivisuutta aivoissa. Tornion alueella on kuitenkin käytössä niin sanottu avoimen dialogin hoitomalli, jonka kulmakivi on lääkityksen sijaan potilaan kuunteleminen ja tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilas omaisineen sekä lääkäri ja muu hoitohenkilökunta.[1]
Skitsofrenian hoito vaatii hyvää suunnittelua ja potilaan lähipiirin ja omaisten huomioon ottamista. Skitsofreenikko voi myös kohtaamiensa arkielämän vaikeuksien vuoksi ajautua kodittomaksi, jolloin hoito-ohjelman noudattaminen voi olla vaikeaa. Potilaalta voi puuttua sairaudentunto, jolloin vastuu potilaan hoitoon saamiseksi kaatuu useimmiten omaisen niskaan.[2] Psykoottisen ihmisen voi saattaa tässä tapauksessa lähimpään psykiatriseen päivystykseen.[3] Perheenjäsenet tai ystävät saattavat soittaa yleiseen hätänumeroon tai poliisille, jolloin paikalle saapuvat poliisit vievät sairastuneen sairaalaan.[4]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Skitsofrenian hoidossa turvauduttiin aiemmin usein lääkkeettömiin hoitoihin, kuten työterapiaan, psykiatrisiin keskusteluihin, lämpimiin kylpyihin, ns. kierrehoitoon, sänkyyn sitomiseen, eristyshuoneeseen vientiin, malariahoitoon, insuliinikoomahoitoon, sähköshokkeihin ja lobotomiaan.[5]
Kierrehoidossa levottomat potilaat kierrettiin tiukasti viileisiin tai lämpimiin lakanoihin, kunnes he rauhoittuivat. Kierrehoitoa saatettiin käyttää myös kuuriluonteisesti siten, että potilas sidottiin pariksi tunniksi lakanoihin muutaman kerran päivässä muutaman vuorokauden ajan.[5]
Pitkiä, jopa useita vuorokausia kestäviä, lämpimiä kylpyjä käytettiin etenkin levottomuuden ja aggressiivisuuden hoitoon niiden rauhoittavan ja väsyttävän vaikutuksen vuoksi. Kylvyillä hoidettiin myös potilaiden jännitystiloja, epäsosiaalisuutta, unihäiriöitä ja ruokahaluttomuutta.[5]
Ulostuslääkkeet lienevät ensimmäisiä psykoottisille potilaille käytettyjä lääkehoitoja. Tämä hoitomuoto oli käytössä ennen keskiaikaa, jolloin mielisairauksien uskottiin johtuvan myrkyllisten aineiden kertymisestä paksusuoleen. Myöhemmin psykoosien hoidossa käytettiin vuosisatojen ajan oopiumia sen rauhoittavan vaikutuksen ansiosta. 1900-luvulla psykoottisia potilaita alettiin rauhoittaa morfiinilla.[6]
Insuliinikoomahoitoa pidettiin suurena edistysaskeleena, sillä se vaikutti moniin potilaisiin niin rauhoittavasti, että heidät voitiin kotiuttaa, minkä jälkeen heillä oli yleensä ”parempi ja tasaisempi kausi”. Tosin lähes yksi sadasta potilaasta kuoli insuliinihoitoon.[5]
Psykoosilääkkeet syrjäyttivät insuliinikooman käytön 1950-luvulle tultaessa[5], ja psykoosilääkkeiden keksimisen sanotaan mullistaneen skitsofrenian hoidon. Silti vain alle puolet skitsofreenikoista kuntoutuu työkykyiseksi, ja skitsofreniaa sairastavat tekevät selvästi muuta väestöä enemmän itsemurhia.[7]
Hoitomuodot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lääkehoito
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Antipsykoottiset lääkkeet
Skitsofreniaa hoidetaan Suomessa Torniota lukuun ottamatta ensisijaisesti pysyvällä psykoosilääkityksellä eli neurolepteillä.[1]
Psykoosilääkkeet luokitellaan ensimmäisen polven lääkkeisiin (perinteiset eli tyypilliset psykoosilääkkeet) ja toisen polven lääkkeisiin (epätyypilliset eli atyyppiset psykoosilääkkeet) Psykoosilääkkeet lievittävät monia skitsofrenian positiivisia oireita eli aistiharhoja, harhaluuloja ja ajatushäiriöitä. Lääkkeet tehoavat skitsofrenian oireisiin hyvin yksilöllisesti. 20−30 % potilaista ei hyödy lääkkeistä lainkaan. He kärsivät usein negatiivisista oireista, eli he ovat vetäytyviä, eivät niinkään ulospäinsuuntautuneen harhaisia. Heille psykoosilääkkeistä on helposti vain haittaa.[8]
Usein potilaalle joudutaan kokeilemaan useita eri lääkkeitä useilla eri annoksilla ennen kuin paras mahdollinen lääke löydetään. Hyvin samankaltaisiin oireisiin voi toisella ihmisellä auttaa eri lääke kuin toisella. Usein neuroleptien vaikutus tulee esiin viikkojen, jopa kuukausien, viiveellä. Sopivan lääkityksen löytymiseen voi mennä aikaa kuukausia, jopa vuosia, ja jotkut eivät löydä sopivaa lääkettä koskaan.
Lääkehoidon ongelma on, että psykoosilääkkeiden aiheuttamat haittavaikutukset heikentävät työ- ja toimintakykyä sekä elämänlaatua. Psykoosilääkkeiden pitkäaikaiskäyttöön liittyy myös huomattavia terveysriskejä. Uusin tutkimus on antanut viitteitä siitä, että psykoosilääkkeiden säännöllinen käyttö muun muassa kutistaa aivoja merkittävästi jo muutamassa vuodessa.[9] Neuroleptien käyttö voi aiheuttaa torticolliksen eli kieron kaulan.[10]
Skitsofrenia on pienellä osalla potilaista hoitoresistentti, eli kokeillut hoidot eivät ole toimineet. Hoitoresistentin skitsofrenian hoitoon käytetään klotsapiinia, jolla on kuitenkin enemmän haittavaikutuksia kuin uudemmilla antipsykooteilla.
Skitsofrenian hoidossa käytetään neuroleptien ohella usein toissijaisina lääkkeinä rauhoittavia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä. Tämä johtuu siitä, että skitsofrenian oireisiin ja psykoosilääkkeiden sivuvaikutuksiin kuuluu usein myös rauhattomuutta ja masennusoireita.
Suomessa skitsofreniaa hoidetaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiriä lukuun ottamatta ensisijaisesti dopamiiniteoriaan perustuvalla[11] pysyvällä antipsykoottisella lääkityksellä[12] eli neurolepteillä, joiden vaikutus perustuu keskushermoston toiminnan vaimentamiseen. Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin vuonna 2015 julkaiseman Käypä hoito -suosituksen mukaan psykoosilääkkeiden teho skitsofrenian positiivisten oireiden hoidossa ja uusien psykoosivaiheiden estossa on osoitettu vakuuttavasti kontrolloiduissa tutkimusasetelmissa ja ne kohottavat potilaan elämänlaatua ja toimintakykyä sekä vähentävät psykoosin uusimisen todennäköisyyttä ja potilaiden kokonaiskuolleisuutta. Ensipsykoosia suositellaan hoidettavaksi aina vähintään 2–5 vuotta kestävällä psykoosilääkityksellä, ja psykoosin uusimista suositellaan hoidettavaksi palauttamalla lääkehoito aiemmalle tai aiempaa korkeammalle tasolle.[13] Puutteellinen hoitomyöntyvyys heikentää seuran mukaan merkittävästi skitsofrenian hoitoa, koska 30 % sairaalapotilaista sekä 45–65 % avohoitopotilaista jättää ainakin ajoittain noudattamatta lääkitysohjetta.[14][13]
Käypä hoito -suosituksessa viitataan satunnaistettuihin plasebokontrolloituihin kokeisiin, joiden mukaan keskimäärin joka viides tai kuudes potilas saa riittävän vasteen psykoosilääkityksestä, jos lumevaikutusta ei huomioida. Minimaalisena vasteena PANSS-skaalalla pidetään yleisesti 20 % oireiden laskua lähtötasosta, mutta riittävästä vasteesta ei ole konsensusta. Esimerkiksi vuonna 2017 julkaistussa laajassa meta-analyysissa 51 % tutkituista koehenkilöistä saavutti minimaalisen vasteen, kun taas plasebolla olevista vasteen saavutti 30 %. NNT saadaan kun vähennetään lääkityksen vasteesta plasebovaikutuksen osuus, jolloin laskennallisesti lääkityksestä hyötyy keskimäärin 21 % potilaista. NNT 5 tarkoittaa, että 49 % potilaista ei hyötynyt lääkkeestä edes minimaalisen vasteen verran ja 79 % hyötyi korkeintaan plasebosta. Saman meta-analyysin mukaan hyvä vaste eli 50 prosentin lasku lähtötasosta saatiin 23 %:lla lääkityksellä olevista ja 14 %:lla plasebolla olevista. Toisin sanottuna 91 % koehenkilöistä ei hyötynyt lääkkeestä lainkaan. Tämä on tärkeä huomio lääkehoidon hyötyjä ja haittoja pohdittaessa kun tiedetään, että kliinisiin kokeisiin valikoidaan huomattavan epäedustava otos skitsofreniapotilaista ja he oletusarvoisesti reagoivat keskimääräistä paremmin lääkehoitoon, kuin skitsofreenikot keskimäärin. Vuonna 2011 julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan ensimmäisen ja toisen polven neuroleptien keskimääräinen vaste onkin noin 26 % PANSS-skaalalla mitattuna, eikä niiden välillä ollut keskimäärin merkittävää eroa. CGI-C-skaalalle muunnettuna muutos on keskimäärin -0,9, mikä jäi alle kliinisen merkitsevyyden rajan. Tutkijat toteavatkin, että neuroleptien kliininen merkitsevyys eli havaittava hyöty on tutkimuskatsauksen mukaan varsin rajallinen.[15] [16][17]
Myös vuonna 2012 julkaistun laajan meta-analyysin mukaan neuroleptien plasebovasteen osuus on kasvanut viime vuosikymmeninä plasebokontrolloiduissa kokeissa: 1999-2008 välisenä ero plasebon ja lääkkeen välillä oli keskimäärin kuusi pistettä, kun kliinisen merkitsevyyden raja-arvona pidetään tavallisesti 15 pistettä. Havainnollistaen tätä eroa, PANSS-skaalalla voi saada maksimissaan seitsemän pistettä yhdestä oireulottuvuudesta (1 ei oiretta - 7 erittäin vakavia oireita). Lääkkeellä oleva voi olla vaikka kaksi pistettä vähemmän vihamielinen, kaksi pistettä yhteistyökykyisempi ja yhden pisteen vähemmän epäluuloinen ja yhden pisteen vähemmän ahdistunut kuin plasebolla oleva. Nämä erot ulottuvuuksien sisällä eivät ole mitenkään havaittavissa olevia eroja, eivätkä ne kumuloituneenakaan muodosta muodosta kliinisesti eli hoidollisesti merkityksellistä eroa potilaiden välille.[18] [19] [19]
Tutkimusnäytön arviointia vaikeuttaa lisäksi se, että suurin osa skitsofrenian hoitoon liittyvien lääketutkimusten plaseboryhmäläisistä kärsii antipsykoottien käytön lopettamisen aiheuttamista vieroitusoireista ja että tutkitusti suurimmassa osassa sokkoutus purkautuu. Esimerkiksi vuonna 2019 julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan ei ollut olemassa yhtäkään luotettavaa plasebokontrolloitua tutkimusta neuroleptejä käyttämättömillä potilailla. Toisen vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan koehenkilöt vieroitetaan edelliseltä lääkitykseltä alle kahdessa viikossa peräti 58 % kontrolloiduista kliinisistä kokeista, jotka selvittävät lääkityksen vaikutusta psykoosin uusiutumiseen. Skitsofrenian käypä hoito -suosituksissa korostetaan kuitenkin, että neuroleptilta vieroittaminen tulee tapahtua hitaasti kuukausien kuluessa. Hoitosuositukset pohjautuvat siten tutkimuksille, joissa vieroitus tehdään parissa kolmessa viikossa, ja joissa vieroitusoireet pääsevät siten vääristämään tuloksia. Psykoosilääkehoidolla on havaittu ehkäisevän psykoosin uusiutumista vain lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna, mikä saattaa selittyä suurelta osin sillä, että vieroitusoireet ovat psykoosioireiden kaltaisia. Esimerkiksi vuonna 2012 julkaistun laajan meta-analyysin mukaan lääkehoidolta vieroitettujen riski relapsiin oli alussa korkeampi kuin lääkityksellä jatkavien, mutta ero lääkittyjen ja lääkitykseltä vieroitettujen ryhmien välillä katosi kolmessa vuodessa täysin. Lääkityssä ryhmässä oli lisäksi huomattavan paljon enemmän ekstrapyramidaalioireita, merkittävää painonnousua ja lääkkeiden aiheuttamaa sedaatiota eli epänormaalia väsymystä.[16][20] [21][22][13]
Monien pitkän aikavälin naturalististen tutkimusten mukaan on kyseenalaista, ehkäiseekö lääkehoito psykoosien uusiutumista ja parantaako se työ- ja toimintakykyä täten lisäten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja vähentäen sairaudesta johtuvia kustannuksia. Käypä hoito -suosituksessa viitataan esimerkiksi kaksi vuotta kestäneeseen San Diegossa tehtyyn rekisteripohjaiseen tutkimukseen hoitomyöntyvyyden yhteydestä todennäköisyyteen joutua uudestaan psykoosiin takia sairaalaan. Kyseisen tutkimuksen mukaan hoitoon sitoutumattomat potilaat olivat todennäköisemmin kodittomia, heillä oli päihdeongelmia ja heikommat sosiaaliset tukiverkostot ja he ajautuivat 2,5 -kertaa kahden vuoden seurantajaksolla vuosina 1998-2000 todennäköisemmin uudestaan sairaalahoitoon psykoosin johdosta. Kuitenkin esimerkiksi vuonna 2020 julkaistun suomalaisen 19 vuotta käsittävän rekisteriaineistoon pohjautuvan tutkimuksen mukaan neuroleptien käyttö ensimmäisenä viitenä vuotena 1,3-kertaisti todennäköisyyden olla työkyvyttömyyseläkkeellä ja 1,3-kertaisti todennäköisyyden olla edelleen psykiatrisen hoidon piirissä sekä 2,1-kertaisti todennäköisyyden käyttää neuroleptilääkitystä verrattuna vähäiseen käyttöön tai lääkkeettömyyteen. Tässä tutkimuksessa ei tarkasteltu taustamuuttujien kontrolloimiseksi pelkästään skitsofreniadiagnoosin saaneita, mutta yhteys oli samansuuntainen myös skitsofreniadiagnoosin saanneilla potilailla, jotka käsittivät noin puolet tutkituista henkilöistä. Tutkijat esittävätkin, että heikko sitoutuminen hoitoon voi tietyllä ajanjaksolla olla yhteydessä itsemurha- ja psykoosiriskiä nostavien käyttäytymispiirteiden kuten päihdeongelmien kanssa. Nämä selittävät yhdessä vieroitusoireiden kanssa, miksi etenkin hoidon alkuvuosina on mahdollista löytää yhteys kohonneen psykoosiriskin ja huonon hoitomyöntyvyyden välillä. Yhteys kuitenkin katoaa pidemmällä ajanjaksolla, kun sairauden kesto otetaan huomioon.[13][23] Suurin osa naturalistisista tutkimuksista itse asiassa antaa viitteitä siitä, että antipsykoottisilla lääkkeillä ei ole sen enempää antipsykoottista kuin yleistä toimintakykyäkään parantavaa vaikutusta edes silloin, kun skitsofrenian ennusteeseen vaikuttavat muuttujat otetaan huomioon. Esimerkiksi vuonna 2021 julkaistun 20 vuotta kestäneen seurantatutkimuksen mukaan niillä, jotka lopettivat neuroleptilääkityksen alle kahdessa vuodessa oli kuusinkertainen todennäköisyys parantua skitsofreniasta verrattuna lääkityihin senkin jälkeen, kun tunnetut skitsofrenian ennusteeseen vaikuttavat tekijät oli kontrolloitu.[24][25] [26][27]
Antipsykoottien määräämistä perustellaan sillä, että levoton potilas voidaan rauhoittaa niiden avulla helpommin ja nopeammin kuin vaihtoehtoisilla menetelmillä. Potilaat itse vastustavat usein lääkitystä niiden aiheuttamien haittojen takia, jolloin heihin saatetaan käyttää tahdonvastaista pakkolääkitystä, vaikka lääkäreiden pitäisi tarjota lain mukaan myös lääkkeetöntä hoitoa. Ihmisoikeusnäkökulmat nousevatkin erityisen vahvasti esille tämän lääkeryhmän riskien ja hoidollisten vaikutusten arvioinnissa, koska niillä hoidetaan erityisen heikossa asemassa olevia ihmisryhmiä, joiden perusoikeuksia kuten fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta on mahdollista rajoittaa monin tavoin lääketieteellisen harkinnan pohjalta. Esimerkiksi vuonna 2018 Norjassa oikeusasiamies antoi eräässä pakkohoitoa koskevassa tapauksessa ratkaisun, jonka mukaan pakkohoito antipsykoottisella lääkkeellä on vastoin Norjan lakia. Norjan lain mukaan pakkolääkitys on perusteltua silloin, jos hoito merkittävästi parantaa potilaan tilaa. Oikeusasiamies viittasi ratkaisussaan tieteelliseen näyttöön, jonka mukaan antipsykoottisen lääkityksen ei voida katsoa parantavan potilaan tilaa riittävän suurella todennäköisyydellä, jotta pakkolääkitys olisi perusteltua. Samanlaiseen johtopäätökseen on päädytty muun muassa Alaskan korkeimman oikeuden ratkaisussa vuonna 2003. YK:n vammaisten oikeuksia koskeva sopimus on lisäksi kieltänyt tahdonvastaisen lääkityksen, ja joidenkin näkemysten mukaan suurin osa sopimuksen ratifioineista maista rikkookin kyseistä sopimusta tässä suhteessa. Esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien erityislähettilään Juan E. Mendezin mukaan psykiatrinen lääkehoitoon tai muuhun vakavasti ja/tai peruuttamattomasti henkilön kehoon kajoava pakkohoito täyttää YK:n kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen (1984) määritelmän kidutuksesta. Psykiatrisessa hoidossa hänen mukaansa toistuvasti sivuutetaan potilaan oikeudet tietoon perustuvaan suostumukseen sekä oikeudet fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen, eikä sitä voi perustella lääketieteellisellä välttämättömyydellä tai potilaan vialla tai vammalla. [1][2]
Psykoedukaatio, terapiat, kuntoutus ja tuki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lääkehoidon ohella skitsofreniapotilaille annetaan myös psykososiaalista hoitoa, joka voi sisältää muun muassa tukea antavia keskusteluja, toimintaterapiaa, psykoedukaatiota eli tietoa sairaudesta ja sen hoitamisesta, perheinterventioita, kognitiivista psykoterapiaa ja kognitiivista kuntoutusta.[28] Näiden hoitomuotojen tavoitteena on paitsi tukea asiakkaan toimintakykyä, myös lisätä hoitomyöntyvyyttä lääkehoidon suhteen. Skitsofrenian historiallisista hoidoista on nykyisin käytössä enää sähköshokit eli sähköhoito.[5]
Avoimen dialogin hoitomalli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Avoimen dialogin hoitomalli
Torniossa on ollut jo 1990-luvulta lähtien käytössä avoimen dialogin hoitomalli eli Keroputaan malli, jossa potilas pääsee heti hoidon piiriin ilman, että hänen tarvitsisi pyytää ensin lähetettä terveyskeskuksesta. Hoitomalli lähtee ajatuksesta, että mielenterveysongelmat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista vuorovaikutusongelmista. Tämän vuoksi katsotaan, että tärkeintä hoidossa on tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilaan, lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaan läheiset.
Mallissa lääkitys ei ole kovin keskeisessä roolissa, sillä vain 35 prosentille Tornion seudun psykoosipotilaista määrätään psykoosilääkkeitä, kun muualla niitä määrätään kaikille psykoosiin joutuneille.[1] Jo kaksikymmentä vuotta käytössä ollut avoimen dialogin hoitomalli on osoittautunut tutkimuksissa skitsofrenian ja muiden psykoosisairauksien tehokkaimmaksi ja halvimmaksi hoitomuodoksi.[1]
Ruokavaliohoito
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1978 julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan viljojen suuren ruokavalio-osuuden on havaittu lisäävän skitsofrenian ilmaantuvuutta. Tutkimuksissa oli myös havaittu, että gluteeni pahentaa akuuttia psykoosia. Osan ihmisistä tiedetään omaavan geenimuunnoksia, jotka johtavat siihen, että viljojen gluteeni aiheuttaa heille aivotoiminnan häiriöitä.[29] Vuonna 2018 julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan kuudessa yhdeksästä tarkastellusta tutkimuksesta havaittiin, että gluteeniton ruokavalio paransi potilaiden toimintakykyä ja vähensi heidän oireitaan. Lopuissa tutkimuksia ei havaittu kyseisellä ruokavaliolla olevan mitään hoitovaikutusta. Tutkimuskatsauksen laatijat huomauttivat lisäksi, että osa nollatuloksen antavista tutkimuksista on saattanut jäädä julkaisematta.[30]
Traumojen huomioiminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Traumakokemukset vaikuttavat psykoottisten oireiden sisältöön, sillä aistiharhat ja muut psykoosioireet ovat usein traumakokemusten ja trauman aikaisten aistimusten takaumia, eivätkä mielen merkityksettömiä tuotteita.[31] Äänten nimeäminen ja niiden kanssa keskustelu vähentää usein sisällön negatiivisuutta.[32] Traumat kuitenkin usein ohitetaan hoidossa ja keskitytään vain oireisiin ja lääkitykseen. Syyksi on kritisoitu sitä, että hoitohenkilöstöllä on tapana hoitaa ihmistä vain sairauden ilmentymänä, eikä vammautuneena ihmisenä. On myös yleistä, että etenkään rankkoja väkivallan ja hyväksikäytön kertomuksia ei uskota, jos ne eivät mahdu kuulijan käsitykseen maailmasta, tai niitä haluta kuulla, koska ne ovat ahdistavia.[31] Osa psykiatreista korostaa traumojen merkitystä sairauden selittäjänä, osa taas ruumiillisuutta.[33]
Lääkehoidon kritiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joidenkin kriitikoiden mukaan skitsofrenian hoitosuositukset korostavat liikaa lääkehoitoa ja liioittelevat siihen liittyviä hyötyjä psykoosien hoidossa. Heidän näkemyksensä perustuvat muun muassa aivokuvantamistutkimuksiin, skitsofrenian pitkäaikaistutkimuksiin, psykoosien neurobiologisia mekanismeja mallintaviin eläintutkimuksiin sekä siihen, että suurin osa lääkehoidon pohjana toimivasta tutkimustiedosta perustuu lyhyen aikavälin (alle kahden vuoden pituisille) tutkimuksille psykoosipotilailla, jotka ovat olleet neuroleptilääkityksellä ennen tutkimusta. Näissä lyhyen aikavälin tutkimuksissa verrataan lääkityksestä vieroitettuja potilaita ja lääkittyjä potilaita keskenään, minkä johdosta mahdollisia vieroitusoireita ja sairauden uusiutumista ei täysin kyetä erottamaan toisistaan. Ne eivät kuitenkaan kerro skitsofreniapotilaiden pitkäaikaisesta toimintakyvystä ja psykoosiriskistä ilman lääkitystä.[34] [35]
Monien naturalististen pitkäaikaistutkimusten[36][37][38]mukaan pitkäaikainen lääkitys on pikemminkin positiivisesti yhteydessä muun muassa heikompaan työllistymiseen, heikompaan kognitiiviseen suorituskykyyn ja koettuun ahdistuneisuuteen. Näiden tutkimusten mukaan se on myös positiivisesti yhteydessä psykoosioireisiin. Esimerkiksi eräässä Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa 15 vuoden seurantajaksolla lääkityksellä pitkäaikaisesti olleista skitsofreniapotilaista 64 % kärsi psykoosioireista ja ei-lääkityistä skitsofreniapotilaista 28 %. Ei-lääkityt skitsofreniapotilaat omasivat saman seurantajakson lopussa myös paremman toimintakyvyn ja vähemmän psykoosioireita kuin lääkityksellä olleet lievemmistä psykoosisairauksista kärsivät henkilöt. Samassa tutkimuksessa myös huomattiin, että ero skitsofreniadiagnoosin saaneiden ihmisten työllistymisessä oli huomattava riippuen siitä, käyttikö henkilö neuroleptilääkitystä vai ei.[39]
Esimerkiksi 20 vuoden seurantajakson lopussa 85 % ei-lääkityistä skitsofreenikoista oli vähintään osa-aikatöissä, kun taas lääkettä käyttäneistä työssä käyviä oli 26 %. Ero työllistymisessä oli merkittävä jo seurantajakson alussa ja pysyi yhtä suurena koko seurantajakson ajan. Tutkimuksessa esille tulleet erot toimintakyvyssä ja psykoosioireissa ei ollut myöskään suoraan selitettävissä sillä, että neuroleptilääkitystä käyttävään ryhmään valikoitui erityisen paljon huonon ennusteen omaavia potilaita, koska ero ei-lääkittyjen ja lääkittyjen potilaiden välillä pysyi huomattavana myös silloin, kun ennusteeseen vaikuttavat tekijät otettiin huomioon. Esimerkiksi huonoimman ennusteen omaavista skitsofreniapotilaista 47 % oli toipunut 15 vuoden seurantajaksolla, kun taas lääkityksellä olevista vain 13 %.[39]
Naturalistisia pitkäaikaistutkimuksia voidaan kritisoida siitä, että ne eivät ole satunnaistetuja vertailututkimuksia ja täten lääkkeiden vaikutuksia ei voida luotettavasti erottaa muista tekijöistä. Vuonna 2013 Hollannissa tehdyn satunnaistetun vertailututkimuksen mukaan lääkitystä vähentäneistä tai sen lopettaneista toipui kaksi kertaa useampi kuin lääkityksellä pysyneistä: 7-vuoden seurantajaksolla lääkityksen vähentäneistä tai lopettaneista 40,7 % oli parantunut, kun taas lääkityksellä pysyneistä 17,6 %. Erityisesti parantunut toimintakyky lääkitystä vähentäneillä tai lopettaneilla selitti eroa ryhmien välillä. [40] Pitkäkestoisen lääkityksen ja heikon toimintakyvyn yhteys on huomattu myös joissakin tutkimuksissa, joissa on tutkittu hoitamattoman psykoosijakson pituuden yhteyttä potilaan ennusteeseen. Tutkitusti mitä aikaisemmin lääkitys voidaan aloittaa, sitä parempi ennuste psykoosipotilaillapotilailla on silloin, kun tarkastellaan kahden vuoden ajanjaksoa. Kymmenen vuoden ajanjaksolla pidempi hoitamaton psykoosijakso ennusti kuitenkin parempaa työkykyä ja lyhyempää sairaalassaoloaikaa.[41]
Jotkut tutkijat ovatkin pyrkineet selittämään neuroleptien ja heikon ennusteen yhteyttä pitkäaikaistutkimuksissa neurobiologisten sopeutumismekanismien kautta, minkä vuoksi lyhyellä aikavälillä psykoosin hoidossa tehokkaat lääkkeet voivat mahdollisesti olla jopa altistaa psykoosien uusiutumiselle pitkällä aikavälillä. Dopamiinihypoteesia mallintavien eläinkokeiden perusteella on huomattu, että neurolepteillä hoidettujen rottien aivojen D2 reseptorien tiheys on suurempi kuin ei-lääkityillä rotilla. Lääkityt rotat reagoivat harhaisuutta ihmisillä aiheuttaviin humausaineisiin kuten amfetamiiniin myös herkemmin kuin ei-lääkityt rotat lääkityksen lopettamisen jälkeen, vaikka lääkityksen alussa lääke heikentää voimakkaasti amfetamiinin tehoa. Tämä selittänee myös osaltaan sen huomion, että psykoosin uusiutumisen riski kasvaa lääkkeiden keskeyttäneillä.[42][43]Eläinkokeiden mukaan neuroleptien käyttö on yhteydessä aivojen laaja-alaiseen surkastumiseen. Esimerkiksi makakiapinoilla olantsapiini ja haloperidol olivat yhteydessä keskimäärin 20 % surkastumiseen ja se ilmeni kaikilla aivojen osa-alueilla. Muutokset korostuivat kuitenkin erityisesti otsalohkon ja päälaen lohkon alueilla. [44]. Neuroleptien pitkäaikaiskäytön on havaittu olevan yhteydessä neurolepteillä hoidetuilla skitsofreniapotilailla alempaan kognitiiviseen suorituskykyyn, jonka on arveltu olevan yhteydessä myös eläinkokeissa havaittuihin aivojen rakenteellisiin muutoksiin.[45] [46][47] Surkastumisen on arveltu olevan osin yhteydessä neuroleptien aiheuttamaan tulehdustilaan.
Itsemääräämisoikeutta rajoittavat toimenpiteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jos potilas on vaaraksi itselleen tai muille, hänet voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon, josta hän ei voi halutessaan kieltäytyä, kuten potilaalla on muutoin oikeus tehdä. Pakkohoidon yhteydessä voidaan painavista syistä rajoittaa potilaan itsemääräämisoikeutta. Rajoittavat toimenpiteet eivät ole osa sairauden hoitoa vaan tilanteen hallintaa. Niihin kuuluvat esimerkiksi eristäminen eli "turvahoito" ja sänkyyn sitominen eli "lepositeet". Lepositeet ovat leveitä nahkaremmejä, joilla potilas sidotaan vuoteeseen keskimäärin 10 tunniksi kerrallaan. Sänkyyn sitomisella hoidetaan yleensä potilaan sekavuutta ja toisinaan myös aggressiivisuutta tai häiritsevää käyttäytymistä. Irlannissa sitomisesta on luovuttu.[48]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Berner, Anna-Sofia: Torniossa mielenterveyshoito toimii Helsingin Sanomat. 16.12.2012. Viitattu 29.03.2018.
- ↑ Skitsofrenian merkit nähtävissä jo varhain - avun saaminen voi olla vaikeaa Skitsofreniainfo. Arkistoitu 27.7.2018. Viitattu 29.03.2018.
- ↑ http://www.e-mielenterveys.fi/mielenterveyden-hairiot/psykoosi/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Schizophrenia National Institute of Mental Health. Viitattu 29.03.2018.
- ↑ a b c d e f Kukkohovi, Jukka: Lääkkeettömät hoitomuodot Harjamäen sairaalassa vuosina 1926-1952 – Internet-sivut Harjamäen sairaalamuseon käyttöön Kajaanin ammattikorkeakoulu - Opinnäytetyö. Kukkohovi. Viitattu 29.03.2018.
- ↑ Ville Nissinen ja Antti Pikkarainen: Neuroleptit psykoosilääkkeinä. (Arkistoitu – Internet Archive) Kajaanin ammattikorkeakoulu.
- ↑ Heilä, Hannele: Itsemurha skitsofreniaa sairastavien suurin vaaratekijä (s. 3) Kansan Terveys -lehti. joulukuu 10/1997. Viitattu 29.03.2018.
- ↑ Suomi - psykoosi- lääkityksen ddr! Yle. Viitattu 17.6.2016.
- ↑ Dorph-Petersen, Karl-Anton & Pierri, Joseph N & Perel, James M & Sun, Zhuoxin & Sampson, Allan R & Lewis, David A: The Influence of Chronic Exposure to Antipsychotic Medications on Brain Size before and after Tissue Fixation: A Comparison of Haloperidol and Olanzapine in Macaque Monkeys Neuropsychopharmacology. 18.1.2005. doi:doi:10.1038/sj.npp.1300710 Viitattu 29.03.2018.
- ↑ Havaki-Kontaxaki, Beata J & Kontaxakis, Vassilis P & Margariti, Maria M & Paplos, Konstantinos G & Christodoulou, George N: Treatment of severe neuroleptic-induced tardive torticollis Annals of General Hospital Psychiatry. 17.10.2003. Viitattu 29.03.2018.
- ↑ Skitsofrenian glutamaattihypoteesi Terve.fi. Viitattu 14.3.2016.
- ↑ Berner, Anna-Sofia: Torniossa mielenterveyshoito toimii Helsingin Sanomat. 16.12.2012.
- ↑ a b c d Skitsofrenia – Käypä hoito -suositus 2020. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 17.5.2021.
- ↑ Jari Tiihonen, Jari Haukka, Mark Taylor, Peter M. Haddad, Maxine X. Patel, Pasi Korhonen: A nationwide cohort study of oral and depot antipsychotics after first hospitalization for schizophrenia. The American Journal of Psychiatry, June 2011, nro 6, s. 603–609. PubMed:21362741 doi:10.1176/appi.ajp.2011.10081224 ISSN 1535-7228 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ National Center for Biotechnology Information, U. S. National Library of Medicine 8600 Rockville Pike, Bethesda MD, 20894 Usa: VALIDITY OF PSYCHIATRIC SYMPTOM SCALES AND CLINICAL IMPLICATIONS. Canadian Agency for Drugs and Technologies in Health, 2011/12. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.3.2021). (englanti)
- ↑ a b Peter Lepping, Rajvinder Singh Sambhi, Richard Whittington, Steven Lane, Rob Poole: Clinical relevance of findings in trials of antipsychotics: systematic review. The British Journal of Psychiatry: The Journal of Mental Science, 2011-05, nro 5, s. 341–345. PubMed:21525517 doi:10.1192/bjp.bp.109.075366 ISSN 1472-1465 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Stefan Leucht, Claudia Leucht, Maximilian Huhn, Anna Chaimani, Dimitris Mavridis, Bartosz Helfer: Sixty Years of Placebo-Controlled Antipsychotic Drug Trials in Acute Schizophrenia: Systematic Review, Bayesian Meta-Analysis, and Meta-Regression of Efficacy Predictors. American Journal of Psychiatry, 25.5.2017, nro 10, s. 927–942. doi:10.1176/appi.ajp.2017.16121358 ISSN 0002-953X Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Ni A. Khin, Yeh-Fong Chen, Yang Yang, Peiling Yang, Thomas P. Laughren: Exploratory analyses of efficacy data from schizophrenia trials in support of new drug applications submitted to the US Food and Drug Administration. The Journal of Clinical Psychiatry, 2012-06, nro 6, s. 856–864. PubMed:22687813 doi:10.4088/JCP.11r07539 ISSN 1555-2101 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b National Center for Biotechnology Information, U. S. National Library of Medicine 8600 Rockville Pike, Bethesda MD, 20894 Usa: VALIDITY OF PSYCHIATRIC SYMPTOM SCALES AND CLINICAL IMPLICATIONS. Canadian Agency for Drugs and Technologies in Health, 2011/12. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.3.2021). (englanti)
- ↑ Alexander M. Récalt, David Cohen: Withdrawal Confounding in Randomized Controlled Trials of Antipsychotic, Antidepressant, and Stimulant Drugs, 2000-2017. Psychotherapy and Psychosomatics, 2019, nro 2, s. 105–113. PubMed:30893683 doi:10.1159/000496734 ISSN 1423-0348 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Stefan Leucht, Magdolna Tardy, Katja Komossa, Stephan Heres, Werner Kissling, Georgia Salanti: Antipsychotic drugs versus placebo for relapse prevention in schizophrenia: a systematic review and meta-analysis. The Lancet, 2.6.2012, nro 9831, s. 2063–2071. PubMed:22560607 doi:10.1016/S0140-6736(12)60239-6 ISSN 0140-6736 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
- ↑ P.B. Danborg, P.C. Gøtzsche: Benefits and harms of antipsychotic drugs in drug-naïve patients with psychosis: A systematic review. The International Journal of Risk & Safety in Medicine, Määritä ajankohta! PubMed:31561392 doi:10.3233/JRS-195063 ISSN 0924-6479 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Tomi Bergström, Jyri J. Taskila, Birgitta Alakare, Päivi Köngäs-Saviaro, Jouko Miettunen, Jaakko Seikkula: Five-Year Cumulative Exposure to Antipsychotic Medication After First-Episode Psychosis and its Association With 19-Year Outcomes. Schizophrenia Bulletin Open, 1.1.2020, nro 1. doi:10.1093/schizbullopen/sgaa050 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
- ↑ Martin Harrow, Thomas H. Jobe, Liping Tong: Twenty-year effects of antipsychotics in schizophrenia and affective psychotic disorders. Psychological Medicine, 8.2.2021, s. 1–11. PubMed:33550993 doi:10.1017/S0033291720004778 ISSN 1469-8978 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ J. Moilanen, M. Haapea, J. Miettunen, E. Jääskeläinen, J. Veijola, M. Isohanni: Characteristics of subjects with schizophrenia spectrum disorder with and without antipsychotic medication - a 10-year follow-up of the Northern Finland 1966 Birth Cohort study. European Psychiatry: The Journal of the Association of European Psychiatrists, 2013-01, nro 1, s. 53–58. PubMed:21920710 doi:10.1016/j.eurpsy.2011.06.009 ISSN 1778-3585 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Roman Kotov, Laura Fochtmann, Kaiqiao Li, Marsha Tanenberg-Karant, Eduardo A. Constantino, Joan Rubinstein: Declining Clinical Course of Psychotic Disorders Over the Two Decades Following First Hospitalization: Evidence From the Suffolk County Mental Health Project. The American Journal of Psychiatry, 11 01, 2017, nro 11, s. 1064–1074. PubMed:28774193 doi:10.1176/appi.ajp.2017.16101191 ISSN 1535-7228 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Väitöstilaisuus Oulun yliopistossa. Lääketieteen lisensiaatti Jani Moilanen. Väitöstilaisuus 27.5.2016. http://www.oulu.fi/yliopisto/node/38221
- ↑ Suositus - Käypä hoito - Skitsofrenia Käypä hoito. 22.01.2015. Viitattu 29.03.2018.
- ↑ Genetic Hypothesis of Idiopathic Schizophrenia: Its Exorphin Connection. F. Curtis Dohan. https://citeseerx.ist.psu.edu/document?repid=rep1&type=pdf&doi=3644139b78f680e65dc48a33cf2ea6b45cdbd0d6
- ↑ Anastasia Levinta, Ilya Mukovozov, Christopher Tsoutsoulas: Use of a Gluten-Free Diet in Schizophrenia: A Systematic Review. Advances in Nutrition (Bethesda, Md.), 11 01, 2018, nro 6, s. 824–832. PubMed:30325398 doi:10.1093/advances/nmy056 ISSN 2156-5376 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Kaiken takana onkin trauma? yle.fi. Viitattu 2.3.2016.
- ↑ Tutkimus: Harhaäänet ovat länsimaissa ilkeämpiä kuin Intiassa ja Afrikassa HS.fi. Arkistoitu 13.3.2016. Viitattu 13.3.2016.
- ↑ KV-tietopankki – Skitsofrenia www.kvtietopankki.fi. Viitattu 3.3.2016.
- ↑ Whitaker, Robert: Anatomy of an Epidemic: Magic Bullets, Psychiatric Drugs, and the Astonishing Rise of Mental Illness in America. New York, NY: Broadway Books, 24.8.2011. ISBN 9780307452429 Teoksen verkkoversio (viitattu 21.12.2017 (englanniksi)).
- ↑ Tappava psykiatria ja lääkinnän harha Sitruuna Kustannus. Arkistoitu 22.12.2017. Viitattu 21.12.2017.
- ↑ Martin Harrow, Thomas H. Jobe: Does Long-Term Treatment of Schizophrenia With Antipsychotic Medications Facilitate Recovery? Schizophrenia Bulletin, syyskuu 2013, nro 5, s. 962–965. doi:10.1093/schbul/sbt034 ISSN 0586-7614 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ J. Moilanen & M. Haapea & J. Miettunen & E. Jääskeläinen & J. Veijola & M. Isohanni: Characteristics of subjects with schizophrenia spectrum disorder with and without antipsychotic medication - a 10-year follow-up of the Northern Finland 1966 Birth Cohort study. European Psychiatry: The Journal of the Association of European Psychiatrists, tammikuu 2013, nro 1, s. 53–58. doi:10.1016/j.eurpsy.2011.06.009 ISSN 1778-3585 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Wils, Regitze Sølling & Gotfredsen, Ditte Resendal & Hjorthøj, Carsten & Austin, Stephen F. & Albert, Nikolai & Secher, Rikke Gry: Antipsychotic medication and remission of psychotic symptoms 10years after a first-episode psychosis. Schizophrenia Research, huhtikuu 2017, nro 182, s. 42–48. doi:10.1016/j.schres.2016.10.030 ISSN 1573-2509 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Harrow, Martin & Jobe, Thomas H.: Factors involved in outcome and recovery in schizophrenia patients not on antipsychotic medications: a 15-year multifollow-up study. The Journal of Nervous and Mental Disease, toukokuu 2007, nro 5, s. 406–414. doi:10.1097/01.nmd.0000253783.32338.6e ISSN 0022-3018 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Wunderink, Lex & Nieboer, Roeline M. & Wiersma, Durk & Sytema, Sjoerd & Nienhuis, Fokko J.: Recovery in remitted first-episode psychosis at 7 years of follow-up of an early dose reduction/discontinuation or maintenance treatment strategy: long-term follow-up of a 2-year randomized clinical trial. JAMA psychiatry, syyskuu 2013, nro 9, s. 913–920. doi:10.1001/jamapsychiatry.2013.19 ISSN 2168-6238 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Penttilä, M.: Duration of untreated psychosis. Oulun Yliopisto, 2013.
- ↑ Seeman, Philip & Weinshenker, David & Quirion, Remi & Srivastava, Lalit K. & Bhardwaj, Sanjeev K. & Grandy, David K.: Dopamine supersensitivity correlates with D2High states, implying many paths to psychosis. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 1.3.2005, nro 9, s. 3513–3518. doi:10.1073/pnas.0409766102 ISSN 0027-8424 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Samaha, Anne-Noël & Seeman, Philip & Stewart, Jane & Rajabi, Heshmat & Kapur, Shitij: “Breakthrough” Dopamine Supersensitivity during Ongoing Antipsychotic Treatment Leads to Treatment Failure over Time. Journal of Neuroscience, 14.3.2007, nro 11, s. 2979–2986. doi:10.1523/JNEUROSCI.5416-06.2007 ISSN 0270-6474 (englanniksi) Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Dorph-Petersen, Karl-Anton & Pierri, Joseph N. & Perel, James M. & Sun, Zhuoxin & Sampson, Allan R. & Lewis, David A.: The influence of chronic exposure to antipsychotic medications on brain size before and after tissue fixation: a comparison of haloperidol and olanzapine in macaque monkeys. Neuropsychopharmacology: Official Publication of the American College of Neuropsychopharmacology, syyskuu 2005, nro 9, s. 1649–1661. doi:10.1038/sj.npp.1300710 ISSN 0893-133X Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Anja P. Husa & Irina Rannikko & Jani Moilanen & Marianne Haapea & Graham K. Murray & Jennifer Barnett: Lifetime use of antipsychotic medication and its relation to change of verbal learning and memory in midlife schizophrenia — An observational 9-year follow-up study. Schizophrenia Research, 1.9.2014, nro 1, s. 134–141. doi:10.1016/j.schres.2014.06.035 ISSN 0920-9964 (englanniksi) Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Ho, Beng-Choon & Andreasen, Nancy C. & Nopoulos, Peg & Arndt, Stephan & Magnotta, Vincent & Flaum, Michael: Progressive structural brain abnormalities and their relationship to clinical outcome: a longitudinal magnetic resonance imaging study early in schizophrenia. Archives of General Psychiatry, kesäkuu 2003, nro 6, s. 585–594. doi:10.1001/archpsyc.60.6.585 ISSN 0003-990X Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Ho, Beng-Choon & Andreasen, Nancy C. & Ziebell, Steven & Pierson, Ronald & Magnotta, Vincent: Long-term antipsychotic treatment and brain volumes: a longitudinal study of first-episode schizophrenia. Archives of General Psychiatry, helmikuu 2011, nro 2, s. 128–137. doi:10.1001/archgenpsychiatry.2010.199 ISSN 1538-3636 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Berner, Anna-Sofia: Kovat keinot - Lepositeiden ja eristyksen käyttö vaihtelee paljon eri puolilla maata. Erot johtuvat asenteista Helsingin Sanomat, D1.. 22.8.2010.