Sivilisaatioprosessi

Sivilisaatioprosessi tarkoittaa Euroopassa 1400―1700-luvulla renessanssin ja valistuksen aikana vallinnutta prosessia, jonka seurauksena sosiaaliset normit ja käytöstavat tiukkenivat ja sopivan käytöksen katsottiin yhä enemmän toteutuvan itsesäätelyn ja häveliäisyyden kautta. Käytöstapojen muodollistumiseen johti etenkin työnjaon eriytyminen, joka lisäsi erilaisten ihmisten ja ryhmien välistä kanssakäymistä ja synnytti uusia verkostoja. Renessanssin aikana hoveissa aristokratia alkoi erotella ja arvostella ihmisiä sen mukaan, osasivatko he käyttäytyä ja olla olemukseltaan hovin etiketin mukaisia.

Erasmus Rotterdamilaisen teoksen perusajatuksena on, että sopiva käytös toteutuu itsesäätelyn ja -hillinnän kautta. Sivilisaatioprosessin myötä ihmisten ruumiillinen kosketus toisiinsa muuttui tiukasti säädellyksi. Sen seurauksena alettiin säädellä monia toimintoja, joita vielä 1500-luvulla saatettiin pitää luonnollisina. Erityisesti eläimellisyyteen viittaavien toimintojen, eleiden ja äänien esittämisestä toisten nähden pyrittiin eroon. Ulkonäköön ja puhtauteen alettiin kiinnittää huomiota, esimerkiksi likaiset vaatteet sekä nenän kaivaminen, röyhtäily ja piereminen muiden läsnäollessa tulivat sopimattomiksi. Vielä 1400- ja 1500-luvulla oli esimerkiksi tavallista törmätä julkisella paikalla virtsaavaan tai ulostavaan henkilöön, ja tällaisessa kohtaamistilanteessa oli sopivaa jättää tervehtimättä. Vähitellen nämä ruumiintoiminnot alettiin suorittaa suljetuissa käymälöissä suojassa muiden katseilta. Myös ruokailutavat muuttuivat sivistyneemmiksi, esimerkiksi yhteiset astiat, hotkiminen, suu auki syöminen ja ruoka suussa puhuminen tulivat sopimattomiksi. Myös voimakkaassa humalassa olemiseen alettiin suhtautua kriittisemmin kuin keskiajalla.

Sivilisaatioprosessi toi mukanaan lukuisia uusia käytäntöjä yksityisyyteen liittyen, ja länsimainen ihminen tuli aiempaa tietoisemmaksi siitä, miten esittää itsensä muille. Yksilön katsottiin olevan aiempaa enemmän vastuussa omasta käyttäytymisestään. Ihmiset alkoivat entistä enemmän muokata eleitään ja olemustaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi, ja epäonnistumista itsensä esittämisessä alettiin pitää entistä häpeällisempänä. Julkisen käytöksen sopivaisuus siirsi voimakkaiden tunteiden näyttämisen yksityisyyden piiriin. Normeista tuli luonnollisia ja itsestäänselviä, ja niitä saatettiin noudattaa jopa yksin ollessa, kun yksilö oli sisäistänyt vaatimukset niin hyvin, että alkoi kontrolloida käytöstään ja olemustaan itsekin. Normien noudattaminen oli merkki sivistyneestä, kokonaisesta yksilöstä, kun taas normien rikkominen saattoi johtaa leimautumiseen "typeräksi", "idiootiksi", tai "sivistymättömäksi barbaariksi".