Sittamustesieni
| Korsimustesieni | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Alaluokka: | Agaricomycetidae |
| Lahko: | Agaricales |
| Heimo: | Psathyrellaceae |
| Suku: | Hämymustesienet Coprinopsis |
| Laji: | cinerea |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Coprinopsis cinerea |
|
| Katso myös | |
Sittamustesieni (Coprinopsis cinerea, syn. Coprinus cinereus) on tummaitiöinen mustesienilaji, joka kasvaa lähes koko pohjoisella pallonpuoliskolla, muun muassa Suomessa jokseenkin yleisesti lannalla ja lantavalla maaperällä, pääosin kulttuuriympäristöissä. Laji on hennonpuoleinen, kauttaaltaan lähinnä likaisenvaalea ja lakin pinnalla tavataan valkoista suojusjätettä, säteittäiskuvioinen lakki tummuu vanhetessaan itiöpölyn vaikutuksesta ja heltasto sulaa mustemaiseksi. Lakin leveys vaihtelee 1,5 ja 4 senttimetrin väliltä. Jalan pituus on noin 5–12 senttimetriä, paksuus viitisen millimetriä. Jalka on valkoinen, täyteinen, hauras ja karvainen, saattaa olla alaosastaan paksuuntunut ja juurehtiva. Sienessä on havaittavissa kumariinin tuoksu.[2][3][4]
Venäjällä lajia pidetään yleisesti ruokasienenä[3]. Sittamustesieni on sienitieteessä merkittävä laji, sillä sitä on tutkittu kantasienistä geneettisesti halkiheltan (Schizophyllum commune) ohella eniten. Lajin suvullinen lisääntyminen on selvitetty tarkasti ja todettu sen erittävän muun muassa feromoneja[5]. Myös kopsiinin bakteereja tappava ominaisuus havaittiin ensi kerran sittamustesienellä[6].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Coprinopsis cinerea Index Fungorum. 2020. Viitattu 5.8.2020.
- ↑ Antti Nyman: ”Mustesienet”, Suursieniopas, s. 146. Helsinki: Suomen Sieniseura, 1976. ISBN 951-95362-0-5
- ↑ a b С.Ю.Афонькин: Грибы России – Европейской части, Сибири и Дальнего Востока, s. 10. Vilna: Bestiary, 2013. ISBN 978-609-456-104-7
- ↑ Jan Vesterholt: ”Coprinopsis”, Funga Nordica, s. 573. Copenhagen: Nordsvamp, 2004. ISBN 978-87-983961-3-0 (englanniksi)
- ↑ Vanamo Salo: ”Elinkierrot”, Sienten biologia, s. 176-177. Helsinki: Gaudeamus. ISBN 978-952-495-297-2
- ↑ Tulikukka de Fresnes: Hevosen lanta loi toivon antibioottiongelmaan 21.3.2015. Ylen uutiset. Viitattu 21.3.2015.