Sissipataljoona 5
| Sissipataljoona 5 | |
|---|---|
| Toiminnassa | 1939–1940 |
| Valtio |
 Suomi |
| Puolustushaarat | maavoimat |
| Aselajit | jalkaväki |
| Koko | 566 (5.1.1940) |
| Sodat ja taistelut |
Raatteen tien taistelu, Kuhmon taistelut |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia | Viljo Hämäläinen |
Sissipataljoona 5 (Vapaaehtoispataljoona Osasto H.[1] (Os.H) eli SissiP 5, myöhemmin Sissipataljoona 2[2]) oli talvisodassa Suomen puolustusvoimissa taistellut yksikkö, joka oli koottu Vienan ja Aunuksen karjalaisista[3] ja inkeriläisistä vapaaehtoisista.[4] Pataljoonassa palveli myös ainakin yksi vironinkeriläinen ja yksi virolainen.[5][6] Muutamilla inkeriläisillä olikin Viron kaksoiskansalaisuus.[6] Vapaaehtoispataljoonassa osallistuivat talvisotaan myös useimmat Kemin Karjalan pakolaisista.[1] Pataljoona otti osaa muun muassa Raatteen tien taisteluihin.[7] Pataljoonan komentajana oli jääkärimajuri Viljo Hämäläinen.[2]
Perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joulukuun 23. päivänä vuonna 1939 annettiin käsky kolmen uuden pataljoonan perustamisesta.[8] Lappeenrannassa olleista ratsuväen reserviläisistä oli jo aiemmin muodostettu Osasto Wahren.[8] Siitä oli tarkoitus muodostaa Sissipataljoonat 3 ja 4. Kemissä oli karjalaisista vapaaehtoisista koottu Osasto Hämäläinen, josta käskettiin muodostaa Sissipataljoona 5.[8] Vapaaehtoisia saapui myös muun muassa Helsingistä ja Martinniemestä.[1]
Sissipataljoonan kokoonpanossa oli otettu huomioon ajatellun toiminnan edellyttämiä erityispiirteitä. Organisaatio poikkesi runsaasti jalkaväkipataljoonan kokoonpanosta. Pataljoonan esikunta oli pääpiirtein samanalainen kuin jalkaväkirykmentissä, sisältäen komentotoimiston ja huoltotoimiston. Vahva esikunta nähtiin ilmeisesti sen takia tarpeelliseksi, että toiminta laajalla alueella vihollisen selustassa asetti niin johtamiselle kuin huollollekin aivan erityisiä vaatimuksia. Pataljoonassa oli vain kolme kiväärikomppaniaa. Kokoonpano poikkesi perusteellisesti kivääripataljoonan organisaatiosta. Kunkin komppanian kolmessa kiväärijoukkueessa oli kolmen kivääriryhmän lisäksi ahkioryhmä. Jokaiseen yksikköön kuului pikakivääri-, viesti- ja toimitusjoukkue. Kullakin yksiköllä oli kymmenen ahkiota. Aseistuksensa puolesta komppaniat eivät poikenneet merkittävästi tavallisista kivääriyksiköistä. Kiväärijoukkueella oli neljä konepistoolia. Komppaniat olivat kokoonpanonsa perusteella kykeneviä hyvinkin itsenäiseen toimintaan.[8]
Pataljoonan vahvuus oli 5. tammikuuta 1940 yhteenä 566 henkeä.[1] Heistä 2/3 oli itäkarjalaisia ja inkeriläisiä.[1] Puolet koko määrästä oli koulutusta kaipaavia alokkaita.[1] Kemissä alkoikin sotilaiden pikakoulutus.[1] Sissipataljoona 5 alistettiin helmikuun alkupuolella 9. Divisioonalle ja edelleen Osasto Karille.[8]
Sissipataljoona 5:n käyttö Pohjois-Suomessa painottui enemmän puolustus- ja hyökkäystaistelun suuntaan.[8] Pataljoonan henkilöstön keski-ikä oli korkea.[8] Tämä saattoi johtaa siihen, ettei niitä käytetty aktiivisesti sissitoimintaan.[8]
Taistelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuhmon taisteluihin Sissipataljoona 5 otti osaa 13. helmikuuta 1940 alkaen. Sillä ei ollut vielä taistelukokemusta, mutta siitä huolimatta se sai merkittäviä taistelutehtäviä. 14. helmikuuta sääolot olivat erittäin ankarat pakkasen laskiessa jopa 40 asteeseen, mikä johti neuvostojoukkojen vahvasti rasvattujen aseiden toimintahäiriöihin ja edisti näin Suomen armeijan onnistumisia päivän aikana. Suomen armeija hyökkäsi Vetkoon edennyttä Dolinin hiihtoprikaatin kärkipataljoonaa vastaan kahdelta suunnalta, ja sitkeän taistelun jälkeen hiihtoprikaatin puolustus romahti. Vetkon alueelle jäi lähes 400 kaatunutta neuvostosotilasta, ja loput joukoista alkoivat hajota lähialueen metsiin ilman yhtenäistä johtoa. Sissipataljoona 5 onnistui puhdistamaan Jalkaväkirykmentti 27:n huoltotien aina Kesseliin saakka.
Sissipataljoona toimi koko talvisodan ajan Laatokan pohjoispuolella.[8]
Talvisodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pataljoonan tarina on jäänyt jatkosodan varjoon ja osittain unohtunutkin jatkosodan muistojen jäätyä päällimmäisiksi. Kirjallisuudessa sitä ei ole juurikaan käsitelty, mutta Niilo Kivakka on kirjoittanut pataljoonasta jonkin verran kirjassaan Kymmenen yhtä vastaan. Kirjailija Seppo Pernun mukaan Kivakan teoksessa esitetyt tapahtumat eivät anna oikeaa kuvaa sissipataljoonasta ja osittain ovat virheellisiäkin. Pernun oma esitys pataljoonasta on vuodelta 1988. Pernun teos Vapaaehtoispataljoona Os.H. eli SissiP 5 talvisodan taisteluissa perustuu arkistotietoihin ja veteraanien muistikuviin. Pernu on kuitenkin huomauttanut, että hänenkin kirjassaan on puutteita, koska arkistotiedot olivat kirjaa kirjoittaessa osittain suorastaan olemattomia eivätkä muistitiedotkaan tuoneet täyttä selvyyttä sissipataljoonan tapahtumiin.[4]
Jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jatkosodassa osa Sissipataljoona 5:n taistelijoista muodosti Osasto Kuussaaren.[7]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jatkosodan heimosoturit
- Heimosoturit
- Osasto Sisu
- Suomen armeijan ulkomaalaiset vapaaehtoiset talvisodassa
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Hyry, Katja: Meistä jäi taas jälki – Miten Vienan pakolaiset etsivät paikkaansa, kertoivat kokemastaan jatulivat kuulluiksi 1900-luvun Suomessa. Lapin yliopisto, 2011.
- ↑ a b Mattilla, Jukka I.: Osasto Sisu. Suomen Sotilas, 1/2020.
- ↑ Kirjava joukko myöhästyi talvisodasta – ulkomaalaisten vapaaehtoisten joukossa oli silmäpuolia ja puujalkaisia Reserviläinen. Viitattu 1.12.2020.
- ↑ a b Seppo Pernu: Vapaaehtoispataljoona Os.H. eli SissiP 5 talvisodan taisteluissa | Karjalan Sivistysseura karjalansivistysseura.fi. Arkistoitu 25.10.2020. Viitattu 1.12.2020.
- ↑ Mattila, Jukka I.: Suomalais-virolaisen maanpuolustusyhteistyön taustaa. Helsingin Reservin Sanomat, 4/2010.
- ↑ a b Jukka I. Mattila, Dr Sc (Econ), Aalto Ülikooli majanduskool | ERR: Jukka I. Mattila: Eesti vabatahtlikud Soome Talvesõjas ERR. 21.3.2020. Viitattu 2.12.2020. (eesti)
- ↑ a b Tapahtui omassa piirissämme KARJALAN HEIMO. 1953. Viitattu 1.12.2020.
- ↑ a b c d e f g h i Tynkkynen, Vesa: Hyökkäyksestä puolustukseen – Taktiikan kehittymisen ensimmäiset vuosikymmenet Suomessa. Maanpuolustuskorkeakoulu, Taktiikan laitos, 2014.