Sisämaanpassi

Neuvostoliiton sisäinenpassi, 1926

Sisämaanpassi tai sisäinen passi on monissa entisissä Neuvostoliiton jäsenvaltioissa käytetty virallinen henkilöllisyystodistus, erityisesti Neuvostoliitossa käytetty propiska (ven. пропи́ска), jonka avulla maan hallinto pyrki kontrolloimaan ja seuraamaan kansalaisten liikkumista maassa. Sisämaanpassin keskeinen tarkoitus on ollut asuinpaikan rekisteröimisessä. Asuminen ilman paikallisella poliisilaitoksella rekisteröitymistä oli kiellettyä. Rekisteröitymisestä poliisilaitoksella sai leiman passiin. Neuvostoliitossa propiska oli virallinen henkilöllisyystodistus, ja harvoilla oli ajokortti. Neuvostoliiton romahtaessa virallisesta propiskajärjestelmästä luovuttiin.

Sisämaanpassiin kootaan samanlaisia tietoja kuin esimerkiksi Suomessa henkilötunnuksella tietokantaan. Nimen lisäksi entisissä neuvostomaissa voi sisämaan passissa olla merkintöjä suoritetusta asevelvollisuudesta, siviilisäädystä jne. Sisämaanpassissa entisissä neuvostomaissa usein mainitaan myös haltijansa kansallisuus, joka ei tarkoita kansalaisuutta, vaan maan sisäiseen luokitteluun kuuluvaan väestöryhmään kuulumista. Neuvostoliitossa Neuvostoliiton kansalaiset jakautuivat 126 kansallisuuteen. Avioitumisesta sisämaanpassiin sai leiman, ja naisilla oli tapana pyytää miestä näyttämään sisämaanpassinsa, jotta nainen pystyi varmistumaan että mies ei ole jo naimisissa.^lähde? Tämä oli tärkeää myös sen vuoksi, että Neuvostoliitossa ei ollut ehkäisyvälineitä helposti saatavilla.

Sisämaanpassia suositellaan olevan aina mukana ulkona liikkuessa, sillä poliisi voi pysäyttää ja vaatia sisämaanpassin nähtäväksi. Sisämaanpassia ei voi käyttää matkustusasiakirjana niin kuin ulkomaanpassia tai Schengenin sopimusmaiden kesken passin korvaavaa matkustusoikeudellista henkilökorttia.